Sivutilan tarjoaa:
Arkku.net

Julkkis-BB

Päivä 41 / 41

Asukkaat haastoivat Matti Nykäsen viritetyssä viisiottelussa

Mäkihyppylegenda Matti Nykänen teki visiitin BB-taloon haastamassa Julkkis-Big Brotherin asukkaita pääosin urheilullisissa haasteissa. Taloon palasi myös sen entinen asukas, tosin vain vierailijana hänkin.

Heti viikon aluksi asukkaat pääsivät tekemään urheilullisia haasteita kovassa seurassa. Asukkaat yllätettiin kesken rauhallisen maanantain vieton, kun BB-talossa ensimmäisen viikon jälkeen häädetty Kai Merilä teki pillit vislaten paluun taloon. Olohuoneessa olleet asukkaat säikähtivät, kun häätöovi avautui ja sieltä astui turvaliiveihin pukeutunut Kai, joka vihelsi korvia särkevästi pilliin.

Alkuhämmennyksen jälkeen asukkaat tajusivat, että kyseessä on Kai ja hänet otettiin lämpimästi vastaan. Heti kärkeen Kailta kysyttiin, kuinka hänellä menee ja mitä ulkomaailmassa tapahtuu. Erityisesti ulkomaailman tapahtumista tai siitä, mitä hän oli televisiosta nähnyt, Kai oli vaiti, sillä muuten hän olisi rikkonut sääntöjä. Asukkaat halusivat myös tietää, tuliko Kai pysyvästi takaisin, mutta tätäkään hän ei kertonut.

Kai toi taloon mukanaan päivätehtävän, jossa asukkaat pääsisivät haastamaan "erään Matin". Tämä Matti oli Matti Nykänen, joka tuli taloon kesken päivätehtävän luvun. Asukkaat pääsisivät haastamaan Matin "viritetyssä viisiottelussa" ja mikäli asukkaat voittaisivat Matin, he saisivat hienon palkinnon. Mikäli asukkaat häviäisivät Matille, he joutuisivat käyttämään vartaloa myötäilevää kokoasustetta niin kauan kunnes Big Brother toisin määrää. "Viritetyn viisiottelun" tuomarina toimii Kai, eikä hän osallistu lajeihin.

Ensimmäinen laji oli vauhditon pituushyppy. Ensin tehtävän säännöt tuottivat asukkaille vaikeuksia, sillä hypätä sai vain silloin, kun BB antaa luvan. Anu Saagim-Ratia oli hätähousu ja lähti hyppäämään ilman lupaa, mutta oikeille urille palattiin Kain päiväkirjahuoneesta tuoman sääntökertauksen jälkeen. Kaikissa yksilölajeissa oli sama sääntö, että yhden asukkaan piti onnistua paremmin kuin Matin, jotta asukkaat voittaisivat koko lajin.

Asukkaat onnistuivat voittamaan vauhdittoman pituushypyn ja tämän jälkeen olleet tikanheiton. Ainoa asukkaiden joukkuelaji oli salibandypallojen ampuminen reikään, jossa asukkaiden piti saada yhteensä enemmän kuin Matti yksinään. Tässä päädyttiin tasapeliin, sillä sen paremmin asukkaat kuin Mattikaan eivät saaneet yhtään palloa reikään. Loput lajit olivat jälleen yksilölajeja, jotka asukkaat voittivat.

Keikkakiireet estivät Matin tulon Julkkis-BB:hen?

Asukkaiden voitoksi kääntyivät myös siis punnerruskilpailu ja hampurilaisten syöminen. Viimeisen kilpailun tehtävänannossa mainittiin, että Matti on onnistunut joskus syömään 13 hampurilaista peräkkäin, joka hämmästytti asukkaita. Tällä kertaa Matti ei ollut "syömäkunnossa", sillä Matti keskeytti parin hampurilaisen jälkeen. Asukkaiden parhaimmistoa olivat Aleks Vehkala ja ehkä hieman yllättäen Sara Sieppi, jotka kumpikin onnistuivat syömään neljä hampurilaista. Niukasti parempi oli kuitenkin Aleks, jota ohjeistettiin tehtävän jälkeen oksentamaan, jotta tulisi parempi olo.

Haasteen Mattia vastaan voittivat siis selkeästi asukkaat. Täytyy kuitenkin todeta, että Matti ei ollut tehtävissä mukana ehkä ihan täydellä sykkeellä ja esimerkiksi tikanheittoa mäkihyppylegenda näytti suorittavan vain hieman sinnepäin. Ilmeisesti keikkakiireet painoivat päälle ja Matilta oli jäädä viimeinen laji väliin, ellei BB olisi antanut lupaa aloittaa suoritusta asukkaiden vielä syödessä omia hampurilaisiaan. Tehtävä oli tarkoitus suorittaa yksitellen, mutta sääntöjä hieman muokattiin lennosta.

Matti Nykänen hampurilaisella BB-talossa. Lähde: Big Brother Suomi Twitter.

Päivätehtävän päätyttyä asukkaat kokoontuivat Matin ja Kain kanssa vielä sohvalle juttelemaan ja kyselemään Matilta hänen elämästään. Asukkaat olisivat halunneet viettää enemmän aikaa Matin kanssa ja ehkäpä jopa Julkkis-BB:n asukkaaksi, mutta Matin oli lähdettävä. Ennen lähtöään Matti piti vielä asukkaille puheen, jonka jälkeen Matti ja Kai poistuivat BB-talosta.

Voittoisaa päivätehtävää asukkaat pääsivät juhlistamaan illalla, kun palkintona oli grillijuhlat saunoineen, porealtaineen ja juomineen. Osa asukkaista ei tuntunut olevan hirveästi innostuneen ja ainakin Claudia Eve tuntui olevan jopa pettynyt palkinnosta.

Viritetty BB-viisiottelu, tulokset

Vauhditon pituushyppy:

1. Teppo 2,55 m
2. Matti 2,27 m
3. Jori 2,11 m
4. Sara 1,92 m
5. Frederik 1,77 m
6. Aleks 1,75 m
7. Johanna 1, 70 m
8. Anne-Mari 1,67 m
9. Anun tulos 1,65 m
10. Claudia 0,95 m

Asukkaat voittivat.

Tikanheitto:

1. Jori 12 p.
2. Johanna 6 p.
3. Teppo 6 p.
4. Anu 5 p.
5. Claudia 5 p.
6. Anne-Mari 5 p.
7. Aleks 3 p.
8. Frederik 1 p.
9. Matti 1 p.
10. Sara 0 p.

Asukkaat voittivat.

Pallot reikään:

Asukkaat 0 palloa
Matti 0 palloa

Tasapeli.

Punnerruskilpailu:

1. Teppo 50 kpl
2. Jori 49 kpl
3. Aleks 34 kpl
4. Frederik 15 kpl
5. Matti 11 kpl
6. Anne-Mari 10 kpl
7. Anu 6 kpl
8. Sara 6 kpl
9. Johanna 2 kpl
Claudia ei osallistunut kipeän olkapään vuoksi.

Asukkaat voittivat.

Burgerin syönti: 

Aleks ja Sara söivät 4 hampurilaista, Aleks voitti
Matti n. 1,5 hampurilaista
Muut asukkaat 1-2 hampurilaista asukasta kohden

Asukkaat voittivat.

Asukkaat voittivat Matin haasteessa ja he saivat BB:n lupaaman palkinnon (saunailta ja grillijuhlat).

Lue tehtävänannot Subin BB-nettisivuilta:
Päivätehtävä: Haasta Matti
Päivätehtävä: Hyppy
Päivätehtävä: Tikanheitto
Päivätehtävä: Pallot reikään
Päivätehtävä: Punnerruskilpailu
Päivätehtävä: Burgerit
Haasta Matti – haasteen tulos
Palkinto

Jaa ystävälle

Submit to DeliciousSubmit to DiggSubmit to FacebookSubmit to Google BookmarksSubmit to StumbleuponSubmit to TechnoratiSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn

Lisää kommentti

Kirjoita asiallisesti, asiattomat kommentit poistetaan. Tarvittaessa asiattomien kirjoittajien kommenttien lähettäminen voidaan estää. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan välittömästi. Niiden kommentit, jotka EIVÄT ole rekisteröityneet, julkaistaan moderoinnin jälkeen, eli ne eivät ole välittömästi näkyvillä sivustolla. Ei siis kannata ihmetellä ja lähettää useampaa samaa viestiä, kun kommentti ei heti näy.

Rekisteriseloste | Tietosuoja

Turvakoodi
Päivitä

Haku

Sivuston sisältö ja tekninen toteutus © 2013 Jarkko Nieminen.
Big Brother Suomi materiaali © 2013 Sub / MTV MEDIA, Endemol Finland Oy.