Uudet murhaajat vaanivat BB-asukkaita taas tällä viikolla

BB-talossa tapahtui viime viikolla kuvainnollinen murha, mutta murhaajaa ei saatu kiinni. Miten käy tällä viikolla, kun BB-talossa riehuu jälleen uusi murhaaja?

Viime viikolla BB-talon murhaajaksi paljastui Jenna, jota Jennan uhrit Joni ja Jussi K. eivät pystyneet selvittämään. Koska uhrit eivät onnistuneet saamaan kiinni murhaajaa, joutuivat Joni ja Jussi K. häätöäänestykseen yhdessä viattoman Joonaksen ja rangaistuksena häätöäänestykseen joutuneen Danin kanssa.

Asukkaat saavat uuden murhapähkinän pohdittavakseen tällä viikolla, kun murhaaja iskee jälleen BB-taloon. Tällä viikolla murhaajia on peräti kaksi ja uhrien on jälleen selvitettävä, ketkä heidät murhasivat. Jos murhatut onnistuvat selvittämään murhaajan, joutuu murhaaja häätöäänestykseen ja, jos murhaajat jäävät vapaalle jalalle, uhrit ja viattomat asukkaat joutuvat häätöäänestykseen.

Big Brother kertoi asukkaille maanantaina jo yhdestä murhaajasta, mutta asukkaat eivät tiedä, että tulossa on myös toinen murhaaja. Viikon ensimmäisestä murhaajasta asukkaat saivat kuulla palkintotehtävän ollessa käynnissä. Pääsiäispupu oli aiemmin tuonut taloon kananmunia, joista asukkaiden on maalattava 100 munaa värikkäiksi. Jokaisesta ehjästä maalatusta munasta asukkaat saisivat pisteen ja yhteenlaskettujen pisteiden mukaan asukkaat saavat pisteiden mukaisen palkinnon.

Uudesta murhaajasta kuullessaan pääsiäispupu vieraili jälleen talossa, toi lisää munia ja antoi asukkaille ruusut. Tämän jälkeen talon televisio meni päälle ja siellä näkyi tuttu musta hahmo viime viikolta, joka heilui puukkonsa kanssa kukkasilla verhoillun t-paidan kanssa. Vähitellen kukkasten alta paljastui paita, jossa luki punaisella tekstillä "Murha talossa... taas!" Videon lopuksi hahmo löi puukon paidan läpi, jonka alta alko vuotaa "verta".

Videon päätyttyä Big Brother toimitti asukkaille postia, josta asukkaat saivat tietää, että BB-talossa on uusi murhaaja. Säännöt ovat samat kuin viime viikolla. Murhaaja murhaa joitakin BB-talon asukkaita kuluvan viikon aikana, mutta ensimmäinen uhri ei ole vielä tiedossa. Rikospaikka jo paljastui keittiön kuivakaappien kohdalla ja yksi todistuskappale löytyi myös asukkaiden maalaamien pääsiäismunien joukosta ruokapöydältä.

Murhamysteerin selvittäminen alkoi heti. Jonathan sanoi jo selvittäneensä murhaajan välittömästi ja veikkasi Tuulikkia murhaajaksi. Tuulikki kiisti asian, mutta Jonathan oli varma asiastaan ja yritti saada myös muita asukkaita puolelleen. Vinkit murhaajasta olivat tosin niin vähäiset, ettei niistä pystynyt tekemään mitään johtopäätöksiä, kun ensimmäinen uhrikaan ei ollut tiedossa.

Toisen kerran peräkkäin järjestettävässä murhaaja-viikkotehtävässä eivät murhaajana tai uhrina voi olla Operaatio syysmyrskyssä viime viikolla olleet ja koskemattomuuden nimeämisissä saaneet Andte, Jonathan ja Pertti. Myöskään viime viikolla katsojien valitsema murhaaja Jenna ei voi olla tällä viikolla murhaaja, mutta uhri hän voi olla.

Tämän viikon murhaajat on valittu nettiäänestyksessä Big Brotherin nettisivuilla. Sunnuntaina alkaneessa ja maanantaina päättyneessä äänestyksessä kaksi eniten ääniä saanutta asukasta valitaan murhaajiksi. Murhaajat valitsevat uhrinsa itse, mutta ei ole tiedossa, saavatko murhaajat tehdä yhteistyötä.

Viikkotehtävä, Murha Big Brother -talossa taas! (BB-nettisivut)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.