Vihjetehtävä tuotti jälleen vesiperän Annalle ja Jennalle

Kuvainnollisen BB-murhaajan uhrit eivät onnistuneet saamaan vihjettä epäiltyjen suoritettua vihjetehtävää. Uhrit ovat kahden päivän jälkeen ilman ainuttakaan vihjettä.

Tiistaina murhaajan ensimmäinen uhri Anna jäi ilman vihjettä epäiltyjen epäonnistuessa palapelin ratkaisemisessa. Apua murhatutkimuksiin Anna sai kuitekin Jennasta, joka paljastui toiseksi uhriksi. Keskiviikkona uhrit vaihtoivat epältyjä, jotka he laittoivat suorittamaan toista vihjetehtävää.

Vihjetehtävään Anna ja Jenna valitsivat Armin, Danin ja Leylan. Dani oli yhä epäiltyjen joukossa, koska naiset pitivät Dania hyvänä tehtävissä. Sen sijaan epäilykset murhaajana Jenna oli saanut kaikkoamaan myös Annalta, eivätkä naiset tässä vaiheessa enää pitäneet Dania murhajana. Armia ja Leylaa kohtaan epäilykset eivät olleet laantuneet, niinpä uhrit halusivat nähdä Armin ja Leylan tehtävää suorittamassa.

Epäiltyjen piti vihjetehtävässä lingota ritsalla nurin seitsemän taulua. Tehtävässä taulut piti kaataa ritsaan laitettavalla tennispallolla, joita oli seisemän. Asukkailla oli mahdollista saada lisää palloja käyttöönsä rikkomalla palkintotehtävässä maalaamiaan ehjiä munia. Jokaisesta rikotusta munasta saisi tennispallon, mutta se vähentäisi asukkaiden palkintotehtävässä keräämien pisteiden määrää.

Jokaisen epäillyn piti ampua ritsalla vähintään kaksi kertaa. Yritykset kaataa tauluja epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen, niinpä seitsemän lingotun pallon jälkeen yhtään taulua ei ollut kaatunut. Näiden yritysten jälkeen Armi ja Leyla eivät halunneet rikkoa munia, jotta heidän palkintonsa ei huonontuisi. Dani olisi ollut eniten munien rikkomisen kannalta, mutta myöntyi naisten tahtoon.

Koska epäillyt eivät saaneet tauluja kumoon, jäivät Anna ja Jenna ilman vihjettä. Heillä ei ole siis yhtään vihjettä viikkotehtävään, jossa pitää ratkaista murhaaja. Jos uhrit eivät onnistu selvittämään edes toista viikkotehtävän murhaajista, joutuvat uhrit ja heidän valitsemansa viaton asukas tämän viikon häätöäänestykseen.

Vihjetehtävän jälkeen ainakin Anna oli täysin ymmällään, kuka voisi olla murhaaja. Hämmennystä lisäsi, ettei uhreille kerrottu tehtävänantoa ja he eivät tarkalleen tienneet, mitä asukkaiden tehtääalueella piti tehdä. Anna yritti kysellä muilta asukkailta, mutta hänelle lähinnä naureskeltiin, että hänhän oli nähnyt kaiken televisiosta. Tuo olikin totta, mutta tehtävänantoa ei uhreille silti paljastettu Big Brotherin toimesta.

Annan ja Jenna ykkösepäilty on yhä Tuija, jota he haluavat piilotella viimeiseen asti. Uhrien suunnitelmana on ainakin vielä kutsua Tuija loppuvaiheessa kuulusteluihin, jos Big Brother sellaiset järjestää. Tosin pienoinen epätoivo alkaa jo paistaa ainakin Annan olemuksesta. Jennan kohdalla saattaa arvioihin vaikuttaa hänen lojaalisuutensa Dania kohtaan, sillä aika kevyesti ja omavaltaisesti Jenna otti Danin pois epäiltyjen listalta. Muodollisesti tämä oli uhrien yhteinen päätös, vaikka Anna lähinnä myötäili mukana.

Murhamysteerin ratkaisu ei tällä hetkellä näytä olevan lähelläkään.

Tehtävänannot BB-nettisivuilla:
Viikkotehtävä: Murha Big Brother -talossa, taas, kolme pääepäiltyä
BB-vihjetehtävä: Tuomion ritsa
BB-vihjetehtävä: Tuomion ritsa - ohjeistus

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.