Andte on Big Brother 2014 voittaja!

Suomen kymmenennen Big Brotherin ja 100 000 euroa on voittanut Andte. Hän kukisti BB-Finaalissa seitsemän Finalistia kaudella, joka kesti 83 päivää.

Big Brother 2014 huipentui Finaaliin perjantaina. Kahdeksan asukasta taisteli viimeisellä viikolla Big Brotherin pääpalkinnon, 100 000 euron, voitosta. Voittajaäänestyksessä eniten ääniä keräsi Andte. Toiseksi voittajaäänestyksessä tuli Anna ja kolmanneksi Joonas. Loput Finalistit paremmuusjärjestyksessä olivat Jenna, Jonathan, PerttiJussi K. ja Tuija.

Finaali oli Andten voittokulkua alusta loppuun. BB-juontaja Mari Sainio sanoi heti Finaalin ratkettua Andtelle, että hän oli täysin ylivoimainen voittajaäänestyksessä koko ajan, eikä muilla Finalisteilla ollut mitään mahdollisuuksia. Voittajaäänestyksessä Andte keräsikin 65,39 % annetuista äänistä, kun toiseksi tullut Anna sai vain 12,23 % äänistä.

Finaaliviikolle selviytyneet kahdeksan asukasta olivat oudossa tilanteessa, sillä BB-talo oli hyvin kahtiajakautunut. BB-talossa oli kaksi leiriä, jotka kyräilivät toisiaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Miehet Jonathania lukuun ottamatta olivat omissa oloissaan ja Jonathan ja naiset toisessa ryhmässä.

Perjantaina Finaalia kohden mentäessä talon ilmapiiri kuitenkin parantui aavistuksen ja Finaalipäivällisellä muutama tunti ennen Finaalia oli jo pientä finaalihenkeä aistittavissa. Suoran Finaalilähetyksen alkaessa ei ristiriitoja ollut enää havaittavissa, sitäkin enemmän hermostuneita asukkaita. Erityisesti Anna, Jenna ja Jonathan tuntuivat olevan aivan "pihalla".

Ensimmäiset häädettiin nopeasti

Asukkaita alettiin häätämään varsin nopeasti lähetyksen alettua ja ensimmäisenä BB-talosta häädettiin Tuija. Studiossa Tuija kommentoi suhteensa väljähtymistä Andten kanssa sillä, että Tuijan mielestä hän alkoi nähdä huonoja puolia Andtesta, eikä enää välittänyt miehestä.

Toisena Finalistina BB-talosta häädettiin Jussi K., joka studiossa tunnustautui mammanpojaksi. Tällä viitattiin sillä, että viime sunnuntaina talosta häädetty Tuulikki otti muutamat talon miehistä "ottopojikseen" ja Jussi K. piti Tuulikkia hänelle tärkeänä henkilönä talossa.

Kolmantena häädettiin Finaalin toinen kesken kauden taloon tullut asukas Jussi K:n lisäksi, eli Pertti. Pertti arvosti BB-kokemuksessaan käyntiä Operaatio syysmyrskyä, jossa hän ansaitsi kahden viikon koskemattomuuden nimeämisissä ja osaltaan sen ansiosta hän löysi itsensä Finaalista.

Suurelta osin talon huonosta ilmapiiristä vastuussa ollut Jonathan häädettiin seuraavana. Jonathanin loppusijoitus oli viides ja hän joutui Marin tiukkaan tenttiin, jossa Mari yritti saada vastausta, miksi Jonathan oli talossa niin ilkeä.

Jonathan oli ilkeä mielestään vain silloin, kun hänelle oltiin ilkeitä. Mari totesi, että oli Jonathan muulloinkin ilkeä, mutta Jonathan kiisti tämän. Omien sanojensa mukaan Jonathan ei tullut taloon pelaamaan, eikä esittämään mitään kilttiä, vaan hän oli oma itsensä. Tosin haastattelun alussa Jonathan mainitsi, että hänellä oli vaikeuksia olla oma itsensä, sellainen kuin haluaisi olla.

BB-talossa oli vielä neljä eniten ääniä saanutta asukasta, joista seuraavaksi häädettiin Jenna, joka on aiheuttanut paljon hammasten kiristystä kotikatsomoissa, mutta ilmeisesti joku häntä myös äänestää. Suhteestaan Daniin Jenna uskoi, että heillä on jotain tulevaisuutta talosta. Kovasta äänenkäytöstään Jenna totesi, ettei esimerkiksi "vauvaääni" ollut surua vaan iloa. Mari pyysi Jennalta ääninäytettä, mutta kaikeksi onneksi Jenna oli hieman vaisuna.

Kolmanneksi tämän vuoden Big Brotherissa sijoittui Joonas, jolle myönnettiin studiossa hänen yllätyksekseen diplomi. Joonas sai diplomin nuuskapurkin heitosta, joka oli hänen tavaramerkkinsä talossa. Loppuaikoina nuuskapurkki vaihtui huulirasvapurkkiin, kun Big Brother poisti kaikki nikotiinituotteet talosta. Myös Joonaksen parhaat palat olivat nuuskapurkkipainotteinen.

Vain kaksi A:ta enää talossa

BB-talossa oli enää kaksi asukasta, Anna ja Andte, jotka olivat olleet talossa alusta asti. Elokuusta alkanut 83-päiväinen Big Brother huipentuisi jomman kumman voittoon. Kumpikin oli onnellisia ollessaan vielä talossa, mutta eivät olleet uskoa tilannetta. Etenkin Annan täytyi höpöttää koko ajan asiasta. Andte uskoi, että Anna voisi hyvinkin voittaa, mutta Anna ei uskonut tämän olevan totta.

Finaalin juontajat Mari Sainio ja Sauli Koskinen menivät taloon hakemaan Finaalin kärkikaksikon. Juontajien tullessa taloon Anna oli tutun hysteerinen, eikä häneltä saatu edes kunnollista yyyy-demonstraatiota Marin sitä pyytäessä. Andte sen sijaan veti hienon joiun viimeisen kerran BB-talossa. Kärkikaksikko sai talossa katsoa parhaat palansa, joita Anna piti nolona. Lyhyessä haastattelussa Anna totesi, ettei olisi ensimmäisenä päivänä saati viimeisenä aamuna uskonut olevansa kahden viimeisen joukossa talossa.

Studiossa Finalistit asetettiin kolmeksi viimeiseksi äänestysminuutiksi "palkintopalleille" odottamaan lopputulosta. Tulosta odotellessa Finalistit näyttivät yleisöstä läheisiään ja veikata voittajaa. Anna ei osannut sanoa kumpi voittaa, mutta toivoi omaa voittoaan. Andte veikkasi, että Anna voittaa.

Kun Mari julisti Andten BB-voittajaksi, puhkesi Andte kyyneliin ja häädetyt asukkaat ja Anna tulivat onnittelemaan Suomen tuoreinta Big Brotherin voittajaa, joka oli juuri voittanut 100 000 euroa. Voittohetki oli todella tunteellinen Andtelle, joka pystyi elämään kärsivällisesti ajoittain varsin ahdistavassa BB-talossa. Andte sanoikin Saulille talossa, että hän oli alkukaudesta luovuttamisfiiliksellä yhdessä vaiheessa. Heti tuoreeltaan Andte muisti kiittää äänestäjiään.

Andtesta tuli Suomen kymmenes BB-voittaja. Häntä ennen Big Brotherin ovat voittaneet Perttu 2005, Sari 2006, Sauli 2007, Anniina 2008, Aso 2009, Niko N. 2010, Janica 2011, Teija 2012 ja Jori A. Kopponen 2013 (Julkkis-BB).

Suomen kymmenes Big Brother on päättynyt. Big Brotherin jatkosta Suomessa ei ole virallisesti vielä tiedotettu.

Lue lisää BB-nettisivuilta:
Näin voittajaäänestyksen prosentit jakautuivat
VIDEO: BB-Andte murtui kyyneliin voitostaan: Kiitos äänestäneille

Lue myös:
Liveseuranta: Big Brother 2014 Finaali-ilta 14.11.2014
Viikko 12: Finaali
BB-talo hiljeni häätövideoiden myötä

Artikkelia on päivitetty 15.11.2014 kello 02:02: Tarkennettu Finaalin yksityiskohtia ja lisätty linkit artikkelin loppuun.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.