Twitter: Kim Sainio ei ole tekemässä Big Brotheria tänä vuonna

Tietoa Big Brotherin jatkosta Suomessa on odotettu koko kevät, tuloksetta. Jatkon kannalta saatiin Twitterissä varsin negatiiviisen oloinen viesti, kun Big Brotherin pääohjaajana toiminut Kim Sainio kertoi oman vastauksensa Big Brotherin tulemisesta.

Twitterissä Kim Sainiolta kysyttiin: "Vieläkö Bb-ohjelma Suomessa jatkuu v 2015?" Sainion yksioikoinen vastaus kysymykseen oli "ei ainakaan mun tekemänä".

Keskustelu Big Brotherin jatkosta Twitterissä. Lähde: Kim Sainion Twitter-tili

Vastauksesta voi päätellä, että Big Brotherin tekijäporukka vaihtuu tai ohjelmaa ei ainakaan tänä vuonna nähdä. Yhä vahvemmin näyttää, että Big Brother pitää Suomessa välivuoden tai sitten ohjelma on kuopattu kokonaan. Vahvistusta jatkolle, tauolle tai lopettamiselle ei ole annettu Subilta tai Endemolilta.

Viime viikkoina on kuulunut vain huonoja uutisia liittyen BB:hen. Tuottaja Mikko Räisänen jätti Endemolin huhtikuun alussa ja ilmeisesti BB-talon tilat Espoon Kilossa ovat vuokrattavana. Big Brotheria on nähty Suomessa Subilla vuodesta 2005 lähtien.

Lue myös:
Mikko Räisänen jätti Endemolin (2.4.2015)
Kolumni: Välivuosi vai lopullinen kuolinisku? (15.4.2015)
BB-talon tilat vuokrattavana (28.4.2015)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.