Sivutilan tarjoaa:
Arkku.net

Ennakkotietoja kaudesta: Päälähetys ja sunnuntain live pitenevät, 24/7 jatkuu ja BB palaa juurilleen

Suomen Big Brotherin paluu Jimille julkistettiin tammikuussa, jonka jälkeen on ollut odotetusti suhteellisen hiljaista. Maaliskuun lähestyessä tietoja on alkanut pikku hiljaa tihkua koskien mm. lähetyksien pituutta ja paljon spekuloitua 24/7:aa.

Nelonen Media julkaisi helmikuun 13. päivä yhteistyökumppaneille suunnatun tiedotteen, jossa esiteltiin erilaisia yhteistyömahdollisuuksia tulevassa Big Brotherissa. Kyseisestä tiedotteesta selvisi myös, millaisia lähetyksiä ja yleensä, missä muodossa Big Brotheria nähdään.

Kaiketi kaikkien tärkein asia BB-faneille on 24/7-palvelu ja se on mukana myös tulevalla kaudella. Suorana BB-talon tapahtumia ympäri vuorokauden esittävä 24/7-palvelu nähdään osana maksullista Ruutu+ -palvelua. 24/7 on aina ollut maksullisena aikanaan MTV:n Katsomo-palvelussa.

Tulevan kauden lähetykset rakentuvat varsin perinteisesti maanantaista lauantaihin esitettäviin Päälähetyksiin ja sunnuntaisin nähtävään live-lähetykseen. Päälähetys nähdään Jimillä ma-la klo 21.30-23.00, eli pituutta on Subiin verrattuna tullut lisää puoli tuntia per lähetys. Jimin live-lähetys on kaksituntinen klo 21.00-23.00, eli puoli tuntia Subin Talk Show'ta pidempi.

Yleisesti Big Brotheristä Nelonen Median artikkelissa kerrotaan, että Big Brother palaa juurilleen. Nelosen kotimaisten ohjelmien vastaava tuottaja Meira Noronen sanoo tiedotteessa, että ohjelmaan haetaan samastuttavia ja aitoja ihmisiä. Norosen mukaan ohjelmaan haetaan ihmisiö, joilla on selkeä intohimo tai agenda, jota kautta syntyy kiinnostavia kohtaamisia.

Big Brotheria kritisisoitiin paljon kaupallisuudesta ja tuotesijoittelusta, joka etenkin viimeisinä vuosina meni ajoittain överiksi. Tulevalle kaudelle myydään erilaisia kaupallisia ratkaisuja, kuten esimerkiksi sponsorointi, tuotesijoittelu, sponsoroidut päivä- ja viikkotehtävät ja niin edelleen. Lisäksi tiedotteessa ylistetään, kuinka "me Sanomalla haluamme tarjota mainostajille mahdollisuuden ottaa siitä kaiken irti".

Konteksti täytyy tietysti ymmärtää, että se on mainostajamateriaalia, mutta toivottavasti tuotantopäässä pidetään järki mukana, mihin yhteistyökuvioihin lähdetään mukaan. Tietysti aina tähän ei ole mahdollisuutta ja siihen on yksi syy: raha.

Lähde: Sinun brändisi osana syksyn huikeaa tv-ilmiötä? Big Brother on mahdollisuuksia täynnä (Nelonen Media tiedote 13.2.2019)

Jaa ystävälle

Submit to DeliciousSubmit to DiggSubmit to FacebookSubmit to Google BookmarksSubmit to StumbleuponSubmit to TechnoratiSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn

Lisää kommentti

Kirjoita asiallisesti, asiattomat kommentit poistetaan. Tarvittaessa asiattomien kirjoittajien kommenttien lähettäminen voidaan estää. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan välittömästi. Niiden kommentit, jotka EIVÄT ole rekisteröityneet, julkaistaan moderoinnin jälkeen, eli ne eivät ole välittömästi näkyvillä sivustolla. Ei siis kannata ihmetellä ja lähettää useampaa samaa viestiä, kun kommentti ei heti näy.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Turvakoodi
Päivitä

Haku

Kysely

Big Brother 2019 -asukashaku on käynnissä. Aiotko hakea tänä vuonna BB-taloon asukkaaksi?

Kyllä haen! - 52.2%
En tiedä, en ole vielä päättänyt - 8.7%
En varmasti hae! - 39.1%

Ääniä yhteensä: 23
Tämä äänestys on jo päättynyt : 15.05.2019