Sivutilan tarjoaa:
Arkku.net

Big Brother 2011

Päivä 104 / 104

Mikä on Big Brotherin kohtalo?

Big Brotherin viimeisin kausi päättyi joulukuussa ja siitä asti BB-fanit ovat saaneet odotella uusia Suomen BB:n jatkosta. Tuo jatko on yhä auki, mutta pian pitäisi jotain kertoa, jos jotain kerrottavaa on.

Sub on pitänyt hiljaiseloa Big Brotherin suhteen kauden päättymisen jälkeen. Se ei ole ottanut kantaa huhuihin, joita on liikkunut ilmoilla joitakin. Päättynyt kuudes kausi vuonna 2010 ei ollut enää suuri menestys, mutta katsojaluvut olivat silti Subille ihan kelvolliset.

Tästä näkökulmasta katsoen en näkisi mitään estettä sille, että Suomessa nähtäisiin myös seitsemäs kausi. Hiljaisuudessa taitaa olla kuitenkin kyse muusta kuin katsojaluvuista. Yksi huhuista, mikä on ollut liikkellä, on se, että Sub olisi kilpailuttanut BB:n tuotannon. Jos tämä pitää paikkansa ja tuotantoyhtiö olisi vaihtunut, on se saattanut viivästyttää kauteen liittyviä rutiineja, kuten hakuprosessin käynnistämistä.

Sub on ilmeisesti turhautunut tuotantoyhtiö Metronome Film & Televisioniin, joka on tuottanut BB:n kaikki kuusi kautta Suomessa. Lisää vettä myllyyn toi tieto, että BB:n formaatin omistaja Endemol avasi syksyllä Pohjoismaiden toimipisteensä, Endemol Nordicin Ruotsiin. Samalla Ruotsissa ilmoitettiin, että BB palaa Ruotsin ohjelmistoon TV4:n uudelle sisarkanavalle TV11:sta keväällä 2011.

Endemol Nordicin perustaminen herätti faneissa toivonkipinän, että se voisi tuottaa jatkossa myös Suomen BB:tä. Fanit ovat jo pitkään toivoneet muutoksia Suomen BB:n työryhmään, etenkin ydintiimiin. Heidän suorituksiinsa etenkin parina viime vuotena ollaan oltu erittäin pettyneitä ja kritiikin kärki on osunut tuottaja Mikko Räisäseen ja ohjaaja-käsikirjoittaja Sami Aaltoseen.

Tällä viikolla Endemolin osalta tuli julkisuuteen uusi tieto, kun BB-fanisivusto BBPlazan keskustelupalstan nimimerkki Maxxer oli havainnut, että Endemol on varannut itselleen endemol.fi-verkkotunnuksen. Endemol.fi-osoitteessa ei ainakaan toistaiseksi ole mitään sisältöä. Toinen havainto oli se, että Metronomen varaama bigbrother.fi-tunnuksen voimassaolo päättyy 1.9.2011. Näyttäisi ainakin siltä, että Endemol olisi pyrkimässä myös Suomen markkinoille.

Toiseksi syyksi Subin "radiohiljaisuuteen" on veikkailtu sitä, että tänä vuonna ei järjestettäisi BB:tä ollenkaan tai järjestetään jonkinlainen erikois-BB, esimerkiksi julkkis-BB. Vaikka katsojaluvut olivat viime vuonna laskussa, ne ovat silti edelleen niin hyvät, että BB voitaisiin yhä järjestää, kuten aiemmin totesin. Se on ihan mahdollista, että seuraava BB järjestetään Suomessa vasta 2012, etenkin, jos tuotantoyhtiö ohjelmassa vaihtuu.

Mihinkään erikoiskauteen en usko, enkä ainakaan halua nähdä mitään julkkis-BB:tä. Suomessa tähän hakeutuisivat vain B- ja todennäköisesti C-luokan julkkikset, eivätkä ainakaan minua kiinnosta niiden sekoilut. Minulle riittävät lööpit vallan mainiosti. Julkkis-BB:hen ei kuitenkaan tarvitsisi mitään julkisia hakuprosesseja, joten julkkiskauden ilmoittaminen voitaisiin tehdä tavallista myöhemmin. Toisaalta julkkiksille pitäisi varmaan maksaa kovempia korvauksia kuin "taviksille" maksetut päivärahat.

Mikäli Sub aikoo järjestää BB:n tänä vuonna niin, että se on normaalikausi, pitäisi noin kuukauden sisään alkaa tihkua tietoa hakuprosessista. Normaalisti asukashaku on alkanut maaliskuussa ja tuotanto on tehnyt asukasvalinnat suurin piirtein juhannukseen mennessä. Kausi on perinteisesti käynnistynyt elokuun lopussa.

Yleensä kuitenkin jo tässä vaiheessa on jotain pieniä vihjeitä annettu tulevasta kaudesta, mutta nyt on ollut täydellinen hiljaisuus. Mitä tulevaisuudesta sitten kertoo se, että viime kauden talon ulkoiset rakenteet, pihan muurit, ovat yhä paikallaan. Eräs BBPlazan keskustelupalstan kirjoittaja oli vieraillut BB-talon suunnalla 30. tammikuuta ja ainakin silloin pihan rakenteet olivat paikallaan nimimerkki gauchiton mukaan.

Jäädään odottamaan mitä tuleman pitää. Kerromme tällä sivustolla BB:n tulevaisuudesta heti, kun on jotain uutta kerrottavaa. Kaikkein mieluiten näkisin tänä vuonna normaalikauden uuden tuotannon alaisuudessa, mutta toisaalta, jos pitää valita julkkis-BB:n ja välivuoden välillä, valitsisin välivuoden ilman muuta.

Jaa ystävälle

Submit to DeliciousSubmit to DiggSubmit to FacebookSubmit to Google BookmarksSubmit to StumbleuponSubmit to TechnoratiSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn

Lisää kommentti

Kirjoita asiallisesti, asiattomat kommentit poistetaan. Tarvittaessa asiattomien kirjoittajien kommenttien lähettäminen voidaan estää. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan välittömästi. Niiden kommentit, jotka EIVÄT ole rekisteröityneet, julkaistaan moderoinnin jälkeen, eli ne eivät ole välittömästi näkyvillä sivustolla. Ei siis kannata ihmetellä ja lähettää useampaa samaa viestiä, kun kommentti ei heti näy.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Turvakoodi
Päivitä

Haku

Sivusto © 2011 Jarkko Nieminen.
Big Brother Suomi © 2011 Sub.