Big Brother palaa asiaan myös vuonna 2012!

Suomen Big Brother palaa asiaan myös vuonna 2012. Kahdeksas tuotantokausi nähdään ensi vuonna, asia vahvistettiin seitsemännen kauden Finaalissa.

Suomen BB menee jo kahdeksannelle kaudelleen, kun juontajat Susanna Laine ja Elina Viitanen kertoivat suoran BB-Finaalin lopussa, että Big Brother jatkuu Suomessa myös vuonna 2012. Suomen seitsemäs Big Brother päättyi sunnuntaina Janican voittoon.

Juuri, kun Janica oli ehtinyt saada pääpalkinnon voittoshekkinsä ja Mikael pienemmän kakkossijan shekkinsä, ilmoittivat juontajat vielä yhdestä salaisuudesta. Susanna ja Elina ilmoittivat, että Big Brother saa jatkoa Suomessa myös ensi kaudella. BB on pisimpään Suomessa esitettävä tosi-tv -ohjelma. Ensimmäinen kausi nähtiin jo vuonna 2005 ja sen jälkeen BB:tä on tehty joka vuosi.

Big Brotheria Suomessa esittää tv-kanava Sub ja sitä täydentää 24/7-palvelu netissä ja kaapelissa ja BB-nettisivuilla tapahtuva uutisointi BB-talon tapahtumista.

Lue myös:
Janica on Big Brother 2011 -voittaja!
Valojen sammuminen ei näkynyt livenä 24/7-palvelussa

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.