Viikko 10: Murhaaja-analyysi

Kymmenennellä viikolla BB-talossa on jälleen kuvainnollinen murhaaja valloillaan. Tällä kertaa viikkotehtävässä on kaksi asukasta katsojien valitsemina murhaajia.

Seuraavassa taas "viiltävää" analyysiä mahdollisesta murhaajasta. Analyysissä kolme potentiaalisinta murhaajakandidaattia. Big Brotherin viikkotehtävässä uhrit Anna ja Jenna yrittävät selvittää murhaajan, jotta välttäisivät itse häätöäänestyksen.

1. Dani

Käytös on ollut jopa Dani-asteikolla todella erikoista. Tiistain ja keskiviikon välisen yön sekava käytös, oli jopa pelottavaa. Se saattoi mahdollisesti johtua siitä, että Jenna epäili Dania murhaajaksi, vaikka välttämättä Dani ei ole nimenomaan Jennaa murhannut, vaan Annan. Dani vaikuttaa olevan kuitenkin toinen talon murhaajista. Miehen käytös myös päiväkirjahuoneessa keskiviikon Pääohjelmassa oli varsin paljastavan oloinen.

2. Tuija

Tuijan käytös on muuttunut viime viikosta, jolloin nainen oli syytön. Sanat ovat takellelleet Annan tentatessa häntä ja kuulusteluissa Tuijan naama meni punaiseksi. Lisäksi Tuija ei ole tuonut niin vahvasti esiin, jos hänet "tuomittaisiin" syyttömänä. Viime viikollahan Tuija vannoi kostoa, jos hänet häädettäisiin syyttömänä.

3. Joonas

On epätodennäköisin epäilty. Käytös on viime viikosta rauhoittunut, ilmeisesti oppinut, että vähemmällä häseltämisellä ei tule niin paljon epäilyjä. Toisaalta asukkaatkin ehkä oppivat olemaan kriittisempiä. Pienen pienen epäilyn Joonaksen kohdalla aiheuttaa se, että mies on aiemmin nimeämisissä pelannut ja antanut nimeämispisteitä vahvoille kilpailijoilleen omasta mielestään. Nytkin voisi olla se tilanne, jos Joonas olisi murhaaja.

Murhaajakandidaatit on aseteltu siihen järjestykseen, kuinka todennäköisenä murhaajana häntä pidetään. Viikkotehtävän päättymisajankohta ei ole vielä tiedossa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.