Sahurit joutuivat töihin syysmyrskyssä

Operaatio syysmyrskyssä asukkaat joutuivat puutöihin. Ensin asukkaat joutuivat sahaamaan kaatuneet puut ja sitten asukkaat joutuivat suojautumaan sukellusveneuhkaa kohtaan sahaamalla halkoja.

Tehtäväalueella tiistaista lähtien asuneet Andte, Jonathan ja Pertti pääsivät tänään raivaamaan leiripaikkaansa, kun Big Brother antoi luvan sahata alueelle kaatuneet puut.

Asukkaiden tehtävänä oli kahta pokasahaa käyttäen sahata rungot oksattomiksi ja 30 senttimetrin pituisiksi pätkiksi. Lopuksi puut piti pinota tehtäväalueen seinustalle. Ennen tehtävää ja tehtävän jälkeen asukkaiden piti lausua operaation perusprinsiipit, jotka asukkaat opettelivat jo tiistaina.

Big Brother toimitti Operaatio syysmyrskyyn asukkaille myös lisää varusteita, kun he olivat nurisseet kärsivänsä kylmästä. Jo keskiviikkona asukkaat saivat valita varusteistaan joitakin, joita he luulevat tarvitsevansa tehtäväalueella. Torstaina asukkaat saivat lisää lämpimiä vaatteita ja lämpimämmät makuupussit.

Illan tullen Andte, Jonathan ja Pertti saivat jatkaa sahaushommia, kun tehtäväaluetta uhkasivat vieraan vallan sukellusveneet. Asukkaiden tehtävänä oli sahata Big Brotherin toimittamista pölleistä minisukellusveneitä torjumaan hyökkäystä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että asukkaiden piti sahata pölleistä 30 senttimetrin pituisia pätkiä.

Sahaaminen sujui kolmelta asukkaalta kohtuullisen rivakasti. Asukkaiden piti rakentaa ensin sahauspukki, jonka molemmissa päissä sahasi pöllejä kaksi asukasta. Sahatut pätkät piti jälleen pinota siistiin pinoon tehtäväalueen seinustalle.

Urakoinnin lomassa syysmyrskyn osallistujat harjoittelivat rituaaleja, joita Big Brother määrää suoritettavaksi esimerkiksi tehtävien alkaessa ja loppuessa. Asukkaat ovat tehneet rituaaliharjoituksia aamusta lähtien, sillä Big Brother ilmoitti, että Operaatio syysmyrskyssä on alokasaika päättynyt. Alokasajan jälkeen asukkaiden on osattava rituaaleissa lausuttavat iskulauseet ulkoa.

Noin tunti ennen puolta yötä Big Brother ilmoitti, että Operaatio syysmyrskyn asukkaat saavat mennä nukkumaan. Jonathan oli hieman ihmeissään kuulutuksesta ja hän menikin Andten kanssa varmistamaan asian päiväkirjahuoneesta, koska heidän urakkansa oli vielä kesken. Tultuaan ulos pk-huoneesta Jonathan ilmoitti, että asukkaat lausuvat vielä kerran prinsiippinsä, jonka jälkeen he saavat mennä nukkumaan.

Tehtäväalue alkoi pikku hiljaa hiljentyä.

Operaatio Syysmyrsky, sahaustehtävä (BB-nettisivut)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.