Vanhat asukkaat saivat tietää uusien koskemattomuuden

Video: Uusien koskemattomuus paljastuu vanhoille asukkaille. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Hallituksen kabinetissa sallittu juonittelu sai keskiviikkona uuden käänteen, kun illalla asukkaille paljastettiin uusien asukkaiden olevan suojassa nimeämisiltä. Juonitteluihin osallistuneiden asukkaiden suunnitelmat menivät uusiksi, mutta ehtivätkö he punoa uudet juonet ennen viikkotehtävän päättymistä?

BB-talon uusimmat asukkaat, Vili ja Julia, saivat tiistaina tietää päiväkirjahuoneessa, että he ovat suojassa nimeämisiltä tällä viikolla, eikä heitä voi nimetä häätöäänestykseen. Muille asukkaille tieto paljastettiin päivää myöhemmin, kun Big Brother näytti olohuoneen televisiosta uudet BB-skandaaliuutiset, joissa Vili ja Julia lukivat päiväkirjahuoneessa saamansa kirjeen heidän koskemattomuudetaan.

Uusi tieto väänsi etenkin Ellan naaman mutrulle ja hän ei oikein tiennyt minne katsoa. Uudet asukkaat ottivat julkistuksesta kaiken ilon irti ja Julia ja Vili kuittailivat muille asukkaille samalla lailla kuin heille oli kuittailtu lähes koko ajan taloon tulon jälkeen. Esimerkiksi Vili lainasi vanhoja asukkaita toteamalla, että "Kuka näkee ensi viikkoa ja kuka ei". Arttu totesi, että hän arvasi, että näin käy, sillä hän oli aiemmin hallituksen kabinetissa pohtinut, voisivatko uudet asukkaat olla suojassa nimeämisiltä, mutta hänen ideansa ei ottanut tulta tuolloin.

Kahden uuden asukkaan koskemattomuus pistää asukkaiden nimeämissuunnitelmat uusiksi. Osa asukkaista on tällä viikolla käyttänyt hyväkseen hallituksen kabinetin juonittelumahdollisuutta, jossa on tehty suunnitelmia uusien pään menoksi. Nyt asukkaiden on annettava pisteensä pelkästään vanhoille asukkaille, joka muuttaa tilanteen täysin.

Tiistaina vallassa ollut Paulan, Ellan, Artun ja Joelin hallitus teki sopimuksen, jossa he päättivät, etteivät anna toisilleen nimeämispisteitä enää loppukaudesta ja mahdolliseksi viidenneksi asukkaaksi finaaliin he miettivät Olli-Pekkaa. Uusien jälkeen he sopivat nimeävänsä muita vanhoja heidän ja Olli-Pekan ulkopuolelta. Varsinaista varasuunnitelmaa uusien koskemattomuuden varalta he eivät tehneet, mutta tehty sopimus saattaa päteä jo tällä viikolla, jos kaikki pysyvät sopimuksessa.

Jää nähtäväksi, antaako Big Brother vielä mahdollisuuden juonitella ennen viikkotehtävän päättymistä. Sunnuntaina Big Brother Suomi Live -lähetyksen lopussa juontaja Elina Kottonen totesi, että asukkailla on mahdollisuus juonitella, mutta onko se järkevää.

Video: Uudet asukkaat saavat tiedon koskemattomuudestaan päiväkirjahuoneessa tiistaina. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Julian ja Vilin immuniteetti selviää kaikille – juonittelut menevät uusiksi! (BB-nettisivut)

Lue myös:
Juonittelu sallittu poliittisessa viikkotehtävässä - BB-talon ensimmäinen hallitus valittu (26.10.2020)
Uusi hallitus päätti ja juonitteli heti - Häädetyn herja osui Paulaan ja Joeliin (26.10.2020)
Edellisen hallituksen päätös kumoon - Olli-Pekan skandaalivideo näytettiin (27.10.2020)
Ella loikkasi vihreisiin - Vili ja Julia saivat tietää koskemattomuudestaan (27.10.2020)
Kristiina päättämään kahteen hallitukseen - Kakkoshallitus tuhlaili budjettia (28.10.2020)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.