Tv-urheilu murroksessa - operaattorit tunkeutuvat perinteisten tv-yhtiöiden pelikentälle

Urheilun televisiointioikeudet ovat himotuimpia mediakentällä, oikeuksista ovat kiinnostuneet monet tahot. Perinteisesti tv-yhtiöt ovat kilpailleet merkittävien urheilutapahtumien oikeuksista keskenään, mutta pelikentälle ovat saapuneet lisäksi teleoperaattorit, jotka haluavat osansa kakusta.

Urheilutapahtumien välittäminen on kiinnostanut massoja ja saanut kaupallisia tv-yhtiöitä hamstraamaan oikeuksia kalliilla ja siirtämään lajeja maksumuurin taakse. Maksu-tv-kauppa ja suoratoistopalvelujen myynti ei kuitenkaan Suomessa ole käynyt leiville ja ainakin MTV ja Sanoma ovat joutuneet kirjaamaan urheiluoikeuksistaan merkittäviä tappioita ja samalla yhtiöiden talous on mennyt kuralle. On arveltu, että "mottipäisten" summien maksaminen tv-oikeuksista on ohi, kun maksajia ei enää löydy ja oikeudet palaavat vapaille kanaville.

Vaan eipäs näin käynytkään. Katse urheiluoikeuksien hankkimiseksi kuitenkin kääntyy toisaalle, nimittäin teleoperaattoreihin. Elisalla on ollut jo pitkään Fanseat-palvelunsa, jossa on saanut maksua vastaan seurata lukuisia suomalaisia palloilusarjoja, kuten esimerkiksi SM-korista. Viimeksi isosta aluevaltauksesta kertoi Telia, entinen Sonera, joka ilmoitti hankkineensa Jääkiekon SM-liigan mediaoikeudet vuosiksi 2018-2024. Helsingin Sanomien tietojen mukaan kuusi kautta käsittävän sopimuksen arvo on peräti 23 miljoonaa euroa vuodessa.

Telian tavoitteena on levittää omissa oletettavasti maksullisissa kanavissaan niin kaapeli-tv:ssä, netissä ja mobiilissa. Kaiketi Liigaa tarjotaan myös kilpailijoiden verkkoihin ja myös Liigakiekon jakelusta vapaasti katseltavassa televisiossa esimerkiksi kuukauden ottelun muodossa neuvotellaan. Telia kuitenkin näyttää suuntaa, mihin urheilun katselu lähivuosina on menossa. Merkit on jo ollut ilmassa ja television painoarvo vähenee ja pitäisi kai puhua siis enemmän media- kuin tv-oikeuksista.

Jääkiekon ohella Teliaa kiinnostaa myös muut urheilulajit ja HS:n haastattelussa Telian tv-pomo Henrik Laine totesi, että Formula 1 kiinnostaa Teliaa. Formula 1:n mediaoikeudet Suomessa tällä hetkellä omistaa MTV, jolla on sopimusta jäljellä vielä yksi vuosi tämän kauden jälkeen. Viimeistään ensi vuonna käynnistyvät uudet sopimusneuvottelut ja MTV:llä on yhtenä kilpakumppaninaan varmasti myös Telia.

En pitäisi perinteisiä tv-yhtiöitä tässä tapauksessa pahimpina kilpailijoina, vaan nimenomaan Teliaa. F1 on tuotteena kiinnostava eritoten nyt, kun suomalaiset ovat kärkitalleissa molemmat. Nelonen, Viasat, Discovery ja varmaankin muodon vuoksi myös Yle ovat kilpailussa mukana. Sitten tulee Telia ja kenties joku toinenkin operaattori.

Telian etu kilpailtaessa oikeuksista on se, että heillä on vahva kivijalka matkapuhelinliittymien ja nettiyhteyksien tarjoajana, joten sisältömyynti on tähän lisä, eivätkä tappiot urheiluoikeuksien kanssa välttämättä yhtiötä pahasti heilauttaisi. Onhan Sonera aikoinaan ostanut Saksasta miljardeilla ilmaa (oikeasti verkkotoimilupia) legendaarisissa UMTS-huutokaupoissa, joten ei luulisi muutaman kymmenen miljoonan tuntuvan missään.

Liittymien ja palvelujen tarjonnan ohella Telia on viime vuosina panostanut sisältöjen tarjontaansa ja yhtenä merkkinä tästä oli Laineen palkkaaminen tv-johtajaksi. Kuriositeettina mainittakoon, että Laine siirtyi Telialle MTV:ltä verkkojohtajan tehtävistä yli vuosi sitten. Perinteiset tv-yhtiöt joutuvat tosissaan taistelemaan asemastaan ja nyt, jos veikata pitää, niin televisio sellaisena kuin me olemme sen pitkään tunteneet, on uhanalaisena.

Vuonna 2020 antenniverkon SD-muotoiset lähetykset päättyvät ja Suomi siirtyy tv-lähetyksissä kokonaan HD-aikaan ja käsittääkseni myös kaapeliverkoissa siirrytään kokonaan HD-aikaan samana vuonna. Tämä tarkoittaa, että monelle suomalaiselle tulee television päivitys ajankohtaiseksi, mutta kuinka moni tähän enää viitsii ryhtyä, kun sisällöt saa nykyään kätevästi netistä niin tietokoneeseen kuin oman puhelimeen ja tarvittaessa esimerkiksi Chromecastilla myös isolle näytölle.

Antenniverkon maksukanavat siirtyivät HD-aikaan jo viime toukokuussa ja arvatenkin monen yllätykseksi tilattu SD-muotoinen maksukanava pimeni. Kuinkahan moni näistä hankki uuden television ja kuinka moni siirtyi jonkin nettipalvelun asiakkaaksi? Puhumattakaan niitä, jotka lähtivät metsästämään ilmaisia streameja tai viittasivat kintaalla koko maksulliselle tarjonnalle kanavien pimenemisen jälkeen?

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Miten sinä katselet Formuloita tällä hetkellä? Ota kantaa asiaan kyselyssämme.

Lähteet:
Telia maksoi Liigan tv-oikeuksista 23 miljoonaa – pian otteluita ei ehkä enää näe ilmaiseksi, mutta maaleista voi tulla video suoraan kännykkään (Helsingin Sanomat 31.5.2017)
Tv-urheilu on jälleen mylläyksen kohteena – iskeekö Telia seuraavaksi formuloiden tv-sopimuksen kimppuun? (Helsingin Sanomat 2.6.2017)
Henrik Laine luotsaamaan Soneran tv-liiketoimintaa (Markkinointi & Mainonta 15.2.2016)
Suomi siirtyy kokonaan HD-aikaan 31.3.2020 (Digita 18.8.2016)

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.