Lomalle hyvällä mielellä

Formula 1 jäi noin kuukauden kesälomalle Unkarin GP:n jälkeen. Ainakin suomalaisittain lomille voi jäädä oikein hyvillä mielin.

Kimi Räikkösen alkukausi on ainakin minut yllättänyt positiivisesti. Varmaa ajoa ja tasainen pisteiden keruu on pitänyt mielen kärkitaistelussa MM-pisteiden osalta, vaikka voittoa ei ole vielä tullutkaan. Ennen taukoa ajettu Unkarin GP lisäsi tyytyväisyyttä entisestään, kun Räikkönen korjasi tilanteen heikohkon aika-ajon jälkeen palkintopallisijalla.

Muutenkin alkukausi on ollut urheilulliselta puoleltaan mielenkiintoista katseltavaa. MM-taistelu on ollut tasaista ja voittajia on ollut useita. Aivan alkukauden ilotulituksesta - seitsemässä ensimmäisessä kisassa seitsemän eri voittajaa - on palattu hieman normaalimpaan tahtiin. Silti sarja on säilyttänyt alkukauden luonteensa, eikä mitään ole vielä jaettu MM-taistelun osalta.

Odotettavissa on, että loppukaudestakin voimasuhteet saattavat vaihdella varsin selvästikin. Joka tapauksessa Fernando Alonso lähtee tauolle sarjan johdossa, joka on tehnyt hyvää ja varmaa työtä Ferrarin ratissa. Onnistuuko Alonso pitämään asemansa MM-sarjassa, vai onnistuuko joku haastajista nousemaan hänen ohitseen tauon jälkeen? Palaan loppukauden asetelmiin tarkemmin ajan kanssa blogissani muutaman viikon sisällä. Nyt on kuitenkin aika F1-fanienkin hieman lomailla ja nauttia kesästä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.