Räikkönen hyvässä syysiskussa

Tämän kauden suomalaisista valopilkuista on ollut Kimi Räikkösen parantuneet otteet. Etenkin syksyn tullen Räikkönen on haastanut viime ajat toden teolla tallitoverinsa Sebastian Vettelin.

Kaksi viimeistä kautta Räikkönen on hävinnyt selkeästi tallitoverilleen ja alkukaudesta näytti, että trendi saattaisi jatkua tälläkin kaudella. Kauden edetessä Räikkönen on löytänyt vauhtiinsa jotain, sillä Vettel joutuu nyt taistelemaan tosissaan Räikköstä vastaan jo aika-ajoissa. Etenkin aika-ajot ovat tökkineet viime vuosina, mutta nyt on jotain tapahtunut.

Kisavauhtihan Räikkösellä on ollut aina hyvää, ellei jopa erinomaista. Räikkösen nousu alkoi jo kesällä samalla, kun Vettelillä näytti olevan hieman vaikeampaa, osin omasta syystä, mutta myös itsestä riippumattomista syistä. Vettel kärsi muutamista lähtöruuturangaistuksista vaihdelaatikon vaihdoista, mutta toisaalta Vettel myös hieman höntyili muutamissa kisoissa, joista yksi aiheutti Malesian GP:n startissa lähtöruuturangaistuksen Japaniin.

Räikkösen hyvät otteet on pistetty merkille paitsi Ferrarin sisällä, myös aina kriittisessä italialaismediassa. Kritiikki on siirtynyt Vettelin puolelle, josta on odotettu Ferrarin uutta messiasta tulevaan menestykseen ja tällä kaudella on ollut hiljaisempaa. Tavallaan tuollainen median tuuliviireily on aika huvittavaakin, sillä ei Vettelkään pysty ihmeitä tekemään nykyisellä kalustolla ja pääsääntöisesti kumpikin kuljettaja tuo sen aina maksimisijalle oli kyse aika-ajoista tai kisoista.

Varmastikaan Räikkösen parantuneille otteille ei ole yhtä ainoaa syytä, joka on ollut ratkaiseva. Lopputulos on aina osiensa summa, mutta voinee sanoa, että nykyinen Ferrari sopii Räikköselle hyvin, vaikka nopeutta autosta puuttuukin. Tallissa tuntuu olevan hyvä harmonia ja Räikkönen on saanut kasattua ympärilleen tiimin, johon hän voi luottaa.

Luottamusta korosti myös Ferrarin tallipäällikkö Maurizio Arrivabene MTV Sportin haastattelussa USA:n GP:n yhteydessä. Arrivabenen mukaan Räikkönen tarvitsee tukea tallilta menestyäkseen ja, kun sen saa, hän palkitsee tallin hyvillä tuloksilla. Räikkönen myös kiitteli Arrivabenea vuolaasti saamastaan tuesta MTV Sportille Austinissa. Luottamus näyttäisi olevan molemminpuolista ja se näkyy tällä hetkellä.

Räikkönen on viimeisten kisojen aikana todistanut, että on jatkosopimuksen arvoinen. Mikäli nyt pitäisi veikata, en pitäisi mahdottomuutena, että Räikkönen jatkaisi Ferrarilla vielä ensi vuoden jälkeenkin. Toki tulokset ratkaisevat ja myös se, millaiset ensi vuoden autot ovat, kun säännöt muuttuvat merkittävästi. Räikkönen ainakin odottaa kautta 2017 innolla, sillä uusien sääntöjen mukaiset autot pitäisi olla enemmän vetomiesten autoja kuin nykyiset autot.

Maailmanmestaruudesta puhuminen on, jos ei nyt haihattelua, niin kovin korkealentoista ainakin. Nykyisellä suoritustasolla Räikköseltä on lupa odottaa ainakin joitakin voittoja, jos vain auto antaa siihen myöten. Tämä on se suuri jos.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.