Mercedes on joutunut outoon tilanteeseen

Formula 1 -kausi 2018 on käynnistynyt mielenkiintoisesti. Kausi ei ole ollut Mercedeksen dominointia, vaan talli on joutunutkin hieman haastajan asemaan, johon se ei ole tottunut viime vuosina.

Ferrarin Sebastian Vettel johtaa kuljettajien maailmanmestaruussarjaa ja on ottanut jo kaksi voittoa. Mercedekselle voittoja ei ole kertynyt vielä yhtään, kun kauden kolmannessa kisassa Red Bull otti kauden avausvoittonsa Daniel Ricciardon ajamana. Vaikka Mercedes johtaakin valmistajien sarjaa, on tallin taivaalle kertynyt harmaita pilviä.

Mistään katastrofista ei Mercedeksen kohdalla voi puhua, mutta pohdittavaa Toto Wolffin joukoilla riittää. Viime vuosien ylivoimainen hallinta tuntuu olevan kuin muisto vain, kun vauhti ei yksinkertaisesti riitä tällä hetkellä. Jopa aika-ajoissa, joissa Mercedes on yleensä loistanut, on Ferrari kyennyt kirimään etumatkan kiinni ja menemään jopa ohi ainakin tietyillä radoilla.

Kohuttu Mercedeksen "party mode" ei enää riitä, vai onko Ferrari kehittänyt itselleen oman "bilemoodin"? Viimeisimmissä huhuissa Vettelillä havaittiin jokin vipu Kiinan GP:n aika-ajoissa, jota hän käytti nopeimmalla kierroksellaan. Vivun sanotaan säätelevän auton tehoja mutkissa ja sillä on todennäköisesti vaikutusta, kuinka nopeasti kuljettaja voi ajaa mutkat läpi.

Oli Ferrarilla omaa "bilemoodia" tai ei, jotain Ferrari on löytänyt ja Mercedeksen on siihen vastattava, sillä myös Red Bull hengittää niskaan. Enää Mersulla ei tuntuisi olevan sitä extraa, jolla repäistä aika-ajoissa puoli sekuntia ja karata kisassa maisemaan. Nyt he joutuvat taistelemaan samoista kymmenyksistä kuin Ferrari ja Red Bull.

Tallin on vain tehtävä kehitystyötä ja löydettävä ratkaisu etenkin pehmeämpien rengasseosten toimimiseen, joka on ollut Mercedeksen suurimpia ongelmia alkaneella kaudella. Se on varmaa, ettei Mercedes jää laakereilleen lepäämään ja varmasti löytävät ratkaisuja ongelmiinsa.

Joka tapauksessa näyttää, että tästä kaudesta tulee mestaruustaiston puolesta mielenkiintoisin vuosiin. Ainakaan tämä ei näyttäisi olevan mikään läpihuutojuttu Mercedekselle, vaan he joutuvat tekemään täyden päivätyön mestaruuksien uusimiseksi.

Vai onko jo vihdoin Ferrarin vuoro vai yllättääkö Red Bull?

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.