Alonso järjesti viikon uutispommin

Tämän viikon suurin F1-uutinen kuultiin keskiviikkona, kun McLaren ilmoitti Fernando Alonson jättävän toukokuun lopulla ajettavan Monacon GP:n väliin ja hänen ajavan samana viikonloppuna kisattavassa Indy 500 -kilpailussa. Mielenkiintoinen ratkaisu tuo mieleen vuosikymmenten takaiset ajat, kun F1-kuskit ajoivat eri sarjoissa kauden aikana.

Suomalaiset epäonnistuivat Kiinassa

Suomalaiskuskien esitys Kiinan GP:ssä oli pettymys. Kauden toisesta osakilpailusta ei voi antaa puhtaita papereita kummallekaan kuskille ja tallikaverit kukistivat heidät selvästi.

Toinen näytös Kiinassa

F1-kausi jatkuu Kiinassa tulevana viikonloppuna. Pitkästä aikaa Mercedes lähtee viikonloppuun pistetaulukoissa takaa-ajajan asemassa, mutta edelleen talli on vahvoilla voimasuhteita arvioitaessa.

McLarenin piinaviikot

McLaren Barcelonan talvitesteissä helmikuussa 2017. Kuva: © 2017 Artes Max / Flickr.com

Pääsiäiseen on vielä hetki aikaa, mutta McLaren on elänyt piinaviikkoja jo kolmatta vuotta. Yhteiselo Hondan kanssa tiedettiin varmasti aluksi vaikeaksi, mutta tuskin tällaista tilannetta kuviteltiin Wokingissa.

Ferrari on tullut takaisin

Kauden avauskilpailu on ajettu. Asetelmat mestaruustaistelussa saivat mielenkiintoisen käänteen, kun Mercedes joutui pisteissä haastajan asemaan. Ferrari osoitti, että talvitestien näytöt eivät olleet täysin katteettomia.

Formula 1 kausiennakko 2017: Jatkuuko Mersun voittokulku?

Albert Parkin radan varikko torstaina 23.3.2017. Kuva: ©: 2017 Johnsyweb / Flickr.com

Mercedes-talli on hallinnut Formula 1:ä viimeiset kolme vuotta täydellisesti. Onko sääntömuutosten myötä mahdollisuus vallankaappaukseen, vai jatkuuko Mersun hallinta myös tänä vuonna?

Ferrari lupaavana talvitesteissä - joko kuiva kausi päättyy?

Päättyneet talvitestit olivat Ferrarille erittäin positiiviset. Italialaistalli yllätti monet luotettavuudellaan ja nopeudellaan ja haaste on heitetty pahimmille kilpailijoille, vaikka talvitesteistä ei liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kannata tehdäkään.

Bottas päässyt hyvin sisään Mersulle

Vasta tammikuussa Mercedeksen kanssa sopimuksen allekirjoittanut Valtteri Bottas on päässyt talliin hyvin sisään. Talvitestit ovat takana ja kilpailukautta voi odottaa luottavaisin mielin.

Tervetuloa Niki!

Keskiviikkona julkistettiin pitkäaikaisen Yle Urheilun toimittajan, studioisännän ja selostajan Niki Juuselan siirtyminen MTV:n F1-selostajaksi. Juusela saa täytettäväkseen Oskari Saaren jättämät saappaat, kun Saari ilmoitti viime vuoden lopulla lopettavansa F1-selostukset.

Kiitos Oskari!

MTV:n Formula 1 -tiimi kokee ison uudistuksen alkavalla kaudella, kun selostaja vaihtuu Oskari Saaren jättäessä MTV:n ja hänen siirtyessään uusiin tehtäviin. Uudella selostajalla on isot saappaat täytettävänään alkavalla kaudella.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017! Kuva: © 2016 Larisa-K/Pixarbay.com, Jarkko Nieminen/Fanisivut.net

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017!

Jälleen joulu lähestyy ja myös vuosi lähenee loppuaan. Vaiherikas F1-kausi on takana ja on aika rauhoittua, vaikka kuskimarkkinoilla vielä vellookin.

Bottaksen joululahja

Nico Rosbergin lopettamisilmoitus pisti Formula 1:n kuskimarkkinat uuteen uskoon kauden jälkeen. Samalla aukesi Valtteri Bottakselle uskomaton mahdollisuus päästä hallitsevaan maailmanmestaritalliin.

Rosberg kesti paineet - vetäytyi F1-areenoilta mestarina

Päättynyt Formula 1 -kausi oli Nico Rosbergin. Rosbergin mestaruus varmistui kauden päätösviikonloppuna Abu Dhabissa, mutta todellinen uutispommi saatiin vain vajaa viikkoa myöhemmin. Rosberg ilmoitti FIA:n palkintogaalassa lopettavansa F1-uransa.

Mestaruus ratkeaa - voiko Rosberg enää epäonnistua?

Ennätyspitkä 21 osakilpailun mittainen F1-kausi huipentuu tulevana viikonloppuna Abu Dhabissa. Nico Rosbergillä on kaikki avaimet käsissään ottaa uransa ensimmäinen kuljettajien F1-mestaruus. Puolustustaktiikka on onnistunut tähän mennessä, jatkuuko sama myös Arabiemiraateissa?

Säännöt ja niiden tulkinnat

Kestopuheenaihe Formula 1:ssä ovat olleet kisaviikonlopusta toiseen sääntöjen tulkinnat. Nykyään on hirvittavän vaikea saada linjakkaita sääntötulkintoja, joka tekee kilpailuista vaikeita kuljettajille, kun ei tiedä mitä saa tehdä ja mitä ei.

Räikkönen hyvässä syysiskussa

Tämän kauden suomalaisista valopilkuista on ollut Kimi Räikkösen parantuneet otteet. Etenkin syksyn tullen Räikkönen on haastanut viime ajat toden teolla tallitoverinsa Sebastian Vettelin.

Hamiltonin kasetti pettämässä

Formula 1:n maailmanmestaruussarja on kääntymässä loppusuoralleen tämän vuoden osalta. Asetelmat näyttävät herkullisilta Mercedeksen Nico Rosbergille, kun taas hänen tallitoverillaan Lewis Hamiltonilla ovat käsissään heikommat kortit, joka alkaa näkyä henkisen kantin pettämisenä.

Ferrari hukassa - Red Bull meni jo, tuleeko McLaren perässä?

Italialaisten ylpeyden, Ferrarin, kausi on sujunut laskevan käyrän trendinä. Voitot ovat karttaneet punaisia, kun Red Bull on paukannut vauhdilla ohi ja lisää vaikeuksia Ferrarille voi olla luvassa jo viimeistään ensi kaudella.

Uuden omistajan visiot

Syyskuussa tiedotettiin Formula 1 -sarjan siirtyneen amerikkalaisiin käsiin, kun yhdysvaltalainen Liberty Media tuli sarjan omistajaksi. Lähivuosina nähtäneen muutoksia nykymenoon, joka vie F1:ä entistä enemmän maksulliseksi ja sosiaaliseen mediaan, jos uuden omistajan visiot toteutuvat.

Singapore murskasi Massan unelman

Williamsin Felipe Massa ilmoitti kaksi viikkoa sitten Italian GP:n alla Monzassa lopettavansa F1-uransa tähän kauteen. Massa ei urallaan tule saavuttamaan Formula 1:n maailmanmestaruutta ja vuoden 2008 Singaporen GP:llä saattoi olla tässä asiassa merkittävä rooli - ainakin, jos Massalta kysytään.

Max Verstappen - Formula 1:n kauhukakara

Belgian GP:n aikana ja sen jälkeen on puhuttanut eniten Max Verstappenin toiminta. Nuoren hollantilaisen ajoliikkeet keräsivät kritiikkiä kautta linjan ja hänelle suositeltiin Niki Laudan toimesta jopa visiittiä psykiatrille.

Jatkuuko Hamiltonin lento?

Kesätauko on ohi Formula 1:ssä ja sarja palaa tauolta Belgian Spassa tulevana viikonloppuna. Samalla jatkuu Mercedes-kuljettajien taistelu tämän kauden maailmanmestaruudesta.

Takaisin Saksaan

Vuoden tauon jälkeen Formula 1:t palaavat Saksaan ajamaan osakilpailua. Tämä on hyvä juttu kaikkien kannalta aikana, jolloin perinteiset F1-järjestäjämaat ja -radat ovat uhan alla.

Tallipaikat täyttyvät - miten käy Bottaksen?

Formula 1:n kuskimarkkinat perinteisesti elävät kesällä, kun tallit vahvistavat tulevan kauden kuljettajiaan. Tänä vuonna näyttää siltä, että kiinnostavimmat tallipaikat ovat lähes täynnä jo aikaisessa vaiheessa.

Mersulla salamoi jälleen

Mercedes-tallin jäsenten väliset saivat jälleen uusia ulottuvuuksia Itävallan GP:n jälkeen, kun Nico Rosberg ja Lewis Hamilton kolaroivat jo toista kertaa tällä kaudella. Jännitteet tallin sisällä kasvavat ja nyt on nostettu harkintaan jo tallimääräykset.

Liian kestävät renkaat

Renkaat ovat olleet viime vuosina Formula 1:n pääpuheenaiheita. Tänä vuonnakin niistä on puhuttu, mutta ehkä aavistuksen vähemmän ja hieman positiivisemmin. Silti aivan ongelmattomia renkaat eivät ole olleet.

Azerbaidzhanin rata tuo uuden haasteen Formula 1:iin

Tulevana viikonloppuna F1-sarja saa uuden tulokkaan, kun Azerbaidzhanin osakilpailu tekee ensiesiintymisensä Formula 1:ssä Euroopan GP:n nimellä. Odotettavissa on mielenkiintoinen yhdistelmä pitkiä suoria ja syheröosuuksia.

Kanadasta viitteitä todellisille voimasuhteille

Kauden ensimmäinen visiitti Pohjois-Amerikkaan tapahtuu tänä viikonloppuna, kun Formula 1:t saapuvat Kanadaan. Viikonloppuna saataneen parempaa tietoa tallien välisistä voimasuhteista.

Red Bull kiilaamassa Ferrarin edelle?

Espanjan GP näytti välähdyksiä tulevaisuudesta Max Verstappenin voiton muodossa, mutta myös orastavia voimasuhdemuutoksia. Onko Ferrari menettämässä paikkansa Mercedeksen ykköshaastajana?

Verstappen tuli, näki ja voitti

Red Bullille Espanjan GP:n alla Toro Rossolta siirtynyt Max Verstappen järjesti jättiyllätyksen sunnuntaina Espanjan GP:ssä. Nuori hurjapää otti kaikien aikojen nuorimpana kuljettajana voiton kauden viidennessä MM-osakilpailussa Barcelonassa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.