Ferrari pirteänä Monacon torstaiharjoituksissa

Kuten odottaa saattoi, Monaco tarjoaa mahdollisuuksia muillekin kuin alkukautta dominoineelle Red Bullille. Silti omansa - harjoitusten nopeimman ajan - otti jälleen kerran Red Bullin Sebastian Vettel.

Vettel oli päivän nopein, mutta päivän pirtein esitys erityisesti Espanjan viikonloppuun verrattuna oli Ferrarilla. Fernando Alonso ajoi vain niukasti kakkoseksi päivän toisissa harjoituksissa. Eikä tallitoveri Felipe Massakaan huonosti esiintynyt, vaikka toikin usein autoa komeassa sivuluisussa. Monacossa käytössä olevat superpehmeät ja pehmeät rengasseokset sopivat Ferrarille selvästi peremmin kuin Espanjan kovemmat seokset.

Red Bullin ja Vettelin pahimmalla haastajalla, McLarenilla, kulkee myös hyvin. Lewis Hamilton uhkui itseluottamusta, kun auton balanssi oli heti kohdallaan. Hamilton kehui, kuinka hän nauttii Monacon tunnelmasta ja jokaisesta ajamastaan kierroksesta. Jo ennen viikonlopun alkua tallipäällikkö Martin Whitmarsh uhosi, kuinka McLaren aikoo ottaa jo 16. voittonsa ruhtinaskunnan kaduilta. McLaren on eniten osakilpailuja Monacossa voittanut talli.

Kilpakumppaniensa hyvistä esityksistä huolimatta Red Bull on yhä totutun vahva. Erityisen hyvä Red Bull on pitkällä keskisektorilla, jolla se pitkälti tekee eron muihin. Aika-ajosta lauantaina tulee varmasti kauden jännittävin, sillä tällä kertaa Red Bull -kuljettajat eivät varmaankaan voi poistua autoistaan ennen aika-ajojen loppua. Paalulla voi hyvin olla joko Red Bull, McLaren tai Ferrari, eikä esimerkiksi Mercedesin paalupaikkakaan ole poissuljettu ajatus.

Jo torstaina muutamat kuljettajat tekivät tuttavuutta Monacon kaiteiden kanssa. Kuljettajien turmioksi muodostuivat ykkösmutka ja tunnelin jälkeinen shikaani. Ykkösmutkan rengasvallia pöläyttelivät Michael Schumacher ja Jaime Alguersuari ja tunnelin jälkeiseen shikaanin autonsa joutui pysäyttämään kaidekosketuksen vuoksi ainakin Narain Karthikeyan.

Perjantaina Formula 1:t pitävät välipäivää, mutta lauantaina ajoja jatketaan viimeisten harjoitusten ja aika-ajojen merkeissä. Perjantain ohjelmassa on GP2-sarjan pitkä kilpailu.

Monacon GP:n torstain harjoitusten tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.