GP-ennakko: Bahrain

Kauden neljänteen MM-osakilpailuun valmistaudutaan varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa. F1-karavaani on saapunut Bahrainiin, jossa maan sisäinen tilanne ja sisäpolitiikka on sekaisin ja tulenarka. Tästä huolimatta F1-osakilpailu aiotaan ajaa tulevana viikonloppuna.

Bahrainin GP:n tilanteesta on puhuttu pitkin kevättä. Puheenaiheena on ollut maan sisäinen tilanne, joka juontuu yli vuoden takaa ns. arabikeväästä, joka ulottui laajojen mellakoiden muodossa myös Bahrainiin. Viime vuonna Bahrainin GP jouduttiin perumaan, koska maan turvallisuustilannetta pidettiin niin pahana, mutta tänä vuonna on vakaa aikomus ajaa GP.

Onko tilanne sitten muuttunut täksi vuodeksi? Mellakat valtaapitäviä vastaan jatkuvat edelleen, mutta viranomaiset vakuuttavat, että F1-viikonloppu pystytään järjestämään normaalisti. Amnestyn mukaan Bahrainin tilanne viime vuodesta ei ole muuttunut miksikään. F1-väki ei aiokaan luottaa pelkästään paikallisiin järjestelyihin, vaan tallit ja paikalle tuleva media on tehnyt erikoisjärjestelyjä taatakseen henkilökuntansa turvallisuuden. Osa mediaväestä, kuten Suomen MTV3, on päättänyt tehdä F1-lähetykset kotimaasta käsin.

Viimeisin esimerkki Bahrainin epävakaasta tilanteesta saatiin tänään, kun Force Indian autosaattue osui keskelle polttopulloiskua. Force India ei ollut iskun kohteena, he vain osuivat paikalle vahingossa, mutta tapaus herättää kysymyksiä. Vaarana on, että joku voi joutua harkitun iskun kohteeksi, vaikka turvatoimet ovat todella järeät ja Bahrainista saatujen tietojen mukaan mellakoitsijoiden ei pitäisi päästä lähellekään rata-aluetta.

Urheilu on jäänyt Bahrainin tilanteen varjoon. Mitään urheilun juhlaa tuskin tullaan näkemään, eikä katsomot pullistele yleisöä. Tosin yleisöä tuskin olisi tungokseen asti ilman mellakoitakaan. Kuskit tekevät tulevan viikonlopun aikana vain aivan välttämättömän ja pysyttelevät todennäköisesti pääsääntöisesti hotellissaan, joka on aivan radan vieressä.

Lewis Hamilton tulee Bahrainiin MM-pistejohdossa. Olosuhteet Sakhirin radalla ovat paljon kuumemmat kuin viikko sitten Kiinassa. Tämä vaikuttanee voimasuhteisiin. Ainakin Lotuksen pitäisi olla paremmassa iskussa, mikäli he saavat uudet osansa tällä kertaa toimimaan. Kiinassa se ei viileissä olosuhteissa onnistunut. Kimi Räikkönen oli viikko sitten lähellä palkintosijaa. Vaikka kisa päättyi pettymykseen, antoi se uskoa, sillä Räikkönen pystyi ajamaan ei niin täydellisellä autolla hyvästä sijoituksesta.

Nico Rosberg nosti itsensä voittajien joukkoon Kiinassa ja se varmasti toi rutkasti itseluottamusta. Mercedes näyttäisi myös ratkaisseen rengaskulutusongelmansa, mutta oliko se vain viileämmän kelin ansiota? Talli joutuu viikon sisällä uuteen testiin ja se saanee kovimman vastuksen McLarenilta.

Kausi on käynnistynyt mielenkiintoisesti. Kauden jokaisessa kisassa on ollut eri voittaja ja Kiinassa nähtiin erittäin tasainen kilpailu. Tämä lupaa hyvää myös Bahrainia ajatellen, mikäli tapahtumien keskipisteessä ovat urheilulliset suoritukset. Kukaan ei toivo, että Bahrainin GP 2012 muistettaisiin Formula 1:n ulkopuolelta tulevasta tragediasta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.