Nappialku kaudelle

Australian Melbournesta alkoi hieman yllättäen suomalaisjuhlilla, kun Kimi Räikkönen ajoi avauskisassa voittoon. Räikkösen voiton myötä toiveet nousivat kattoon, mutta vielä on syytä pistää jäitä hattuun.

Räikkönen ajoi sunnuntaina mahtavan kisan, jonka mahdollisti virheetön ajo, hyvä auto ja loistava taktiikka. Lotus on onnistunut rakentamaan jälleen kerran auton, joka on hellä renkaille ja tämän ansiosta Räikkönen selvisi Australian GP:n yhdellä varikkokäynnillä vähemmän kuin pahimmat kilpailijat.

Renkaat olivat kaikille arvoitus talvitestien jälkeen, eikä Australiakaan paljon avannut poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi. Jotain kuitenkin tiedetään - ainakin se, että Lotus on vakava uhka maailmanmestaruustaistelussa. Vaikka Lotuksella on rengasetu tällä hetkellä, muut tallit varmasti miettivät päänsä puhki, kuinka päästä samaan ja varmasti isot tallit tässä onnistuvatkin kauden mittaan. Voi myös käydä niin, että välillä renkaat iskevät myös näpeille, kuten kävi viime vuoden Kiinan GP:ssä. Varuillaan siis on oltava, mikäli lähdetään ajamaan pidempiä stinttejä kuin muut päästäkseen vähemmillä pysähdyksillä.

Avauskisan voitto Räikköseltä oli temppu, jota ei edes Lotuksen johto uskonut tapahtuvan. Voitosta alkoivat puheet jo maailmanmestaruudesta, mutta ne ovat vahvasti ennenaikaisia. Mestaruustaistelussa toki ollaan, mutta aivan varmasti Fernando Alonso, Sebastian Vettel sekä Mercedes-kuljettajat ja McLarenin kuljettajista ainakin Jenson Button tulevat vielä. Erityisesti Alonso vaikuttaa hyvin kilpailukykyiseltä ja hän on Vettelin osalta kauden suurimpia ennakkosuosikkeja. Mercedes vaikutti nopealta, mutta vauhti ei pysynyt tasaisena läpi kisan ja epäluotettavuuskin on hieman huolena. McLaren on tällä hetkellä onnettoman hidas, mutta isolla tallilla on mahdollisuus resursseillaan tehdä samanlainen nousu kuin Ferrarilla viime vuonna.

Kausi on pitkä, kuten tuttu fraasi kuuluu. Räikkönen on kuitenkin hyvissä asemissa ja voi pysyä mestaruustaistelussa loppuun saakka tänä vuonna, koska alku vaikuttaa paremmalta kuin vuosi sitten. Teoriaa tukee Räikkösen varmuus tuoda auto aina ruutulipulle hyvillä pistesijoilla. Räikkönen on ajanut maaliin 29 peräkkäisessä F1-osakilpailussa, joista hän on ajanut pisteille 17 peräkkäisessä kisassa. Suomalaisen putki alkoi vuoden 2009 Unkarin GP:ssä ja edellinen keskeytys on 2009 Saksan GP:ssä. Väliin toki mahtui myös Räikkösen kahden vuoden visiitti rallin MM-sarjassa.

Malesiaan voidaan suunnata hyvin mielin. Olosuhteet Sepangin radalla ovat kuitenkin täysin toisenlaiset kuin Australiassa. Maleasiassa on kostean kuumaa, eivätkä trooppiset rankkasateet ole poikkeuksellisia. Kuumuus on rankempi niin kuskeille, autoille kuin renkaillekin ja tämän uskotaan olevan Lotuksen etu. Totuus on kuitenkin se, ettei varmaa tietoa ole kuinka renkaat käyttäytyvät milläkin tallilla, joten yllätyksiä voi tulla.

Mielenkiintoinen ja tasainen kausi on kuitenkin luvassa. Toivotaan, että jatkossakin saadaan positiivisia suomalaisuutisia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.