Formula 1 Fanisivut ovat uudistuneet!

Formula 1 Fanisivut ovat uudistuneet!

Blogi

Tänään on avattu uudistuneet Formula 1 Fanisivut. Olemme uudistaneet sivuston tekniikan ja ulkoasun ja myös kommentointi on uudistunut.

Pitkään käytössä ollut Formula 1 Fanisivujen taustajärjestelmä on päivitetty ja myös ulkoasu on uudistettu. Edellisestä näin massiivisesta uudistuksesta on aikaa seitsemisen vuotta. Uusi tekniikka takaa turvalliset ja vakaat sivut myös tuleviksi vuosiksi ja hyvät jatkokehitysmahdollisuudet.

Ulkoasu on uudistettu täysin ja sivusto näyttää komeammalta kuin koskaan. Sisältöjä on tuotu paremmin esille ja etenkin Formula 1 tulospalvelun sisällöt ovat entistä näyttävämmin esillä.

Sivuston sisältö pysyy kutakuinkin ennallaan. Julkaisemme edelleen Blogia ja Formula 1:n tuloksia alkavalla kaudella. Tulosarkisto on tuotu esille uudella tavalla, jota on myös miellyttävämpi käyttää kuin ennen.

Pyrimme kehittämään jatkossa Formula 1 Fanisivuston toimintaa. Tarkoituksena olisi kehittää blogisisältöjä ja monipuolistaa Formula 1 Tulospalvelua. Alkavan kauden sisällöt päivitetään sivustolle ennen kauden alkua ja seuraamme jälleen kisaviikonloppuja tulosten muodossa, mutta tarkoituksenamme on tuoda monipuolisempaa tietoa kisojen taustoista ja tilastoista kuin ennen.

Disqus-palvelu käyttöön Blogien kommentointiin


Formula 1 Fanisivujen kommentointi on uudistunut täysin. Jatkossa sivuston blogikirjoituksia voi kommentoida Disqus-palvelun kautta. Uuden palveluntarjoajan vuoksi vanhat käyttäjätunnukset eivät enää toimi uudessa kommentoinnissa, vaan siihen täytyy rekisteröityä uutena käyttäjänä, mikäli haluaa kommentoida rekisteröitynä käyttäjänä. Blogeja voi yhä kommentoida myös ilman rekisteröitymistä. Tarkemmat ohjeet ja säännöt kommentointiin löytyvät täältä.

Disqus-palvelu on käytössä monella verkkosivustolla kommentointityökaluna ja niissä luodut Disqus-tunnukset toimivat myös Formula 1 Fanisivustolla ja täällä luodut Disqus-tunnukset toimivat myös muilla Disqus-palvelua käyttävillä sivustoilla. Eli, jos sivustomme käyttäjällä on jo Disqus-tunnukset, hänen ei tarvitse välttämättä luoda uusia tunnuksia.

Vanhoilla sivuilla julkaistuja vanhoja kommentteja ei ole siirretty uudelle sivustolle teknisistä syistä. Ei siis ole kyse sensuurista, kun vanhoja kommentteja ei enää löydy.

Koska kommentointijärjestelmä vaihtui, ei vanhoja kirjautumistietoja enää tarvita Formula 1 Fanisivustolla kommentointiin tai mihinkään muuhun palveluun. Olemme poistaneet järjestelmästämme kaikkien käyttäjien käyttäjätiedot sekä vanhoille sivuille lähetetyt kommentit ja palautteet.

Viime toukokuussa EU:ssa käyttöönotettu tietosuoja-asetus (GDPR) määrää, että tietoja saa säilyttää vain sen ajan, kun se on tarpeellista tietosuojakäytännössä kuvattujen tarkoitusten toteuttamiseksi. Koska sivuston omaa kirjautumista ei tarvita kommentointiin tai mihinkään muuhunkaan, olemme poistaneet kaikki 5.2.2019 mennessä vanhaan järjestelmään rekisteröityneiden käyttäjien tiedot järjestelmästämme.

Disqus-kommentointi käyttää omaa käyttäjätietokantaansa ja kerää tiedot sinne, eikä Formula 1 Fanisivuilla ole sinne pääsyä. Disqus noudattaa omia Palveluehtoja, Yksityisyyskäytäntöjä ja Tietojen jakamiskäytäntöjä. Kommentoinnin tietosuoja-asioissa pyydämme kääntymään Disqusin puoleen.

Keräämme yhä tietoja Palautelomakkeemme kautta, mikäli sen kautta lähestyy meitä. Palautteen lähettäminen ei kuitenkaan vaadi rekisteröitymistä. Palautelomakkeen kautta lähetetyissä viesteissä ovat voimassa Formula 1 Fanisivuston tietosuojakäytännnöt, joihin voi tutustua täällä.

Mitä mieltä olet uudistuneista Formula 1 Fanisivuista? Miellyttääkö ulkoasu, entä toimiiko sivusto jouhevasti ja mitä pidät sisällöistä? Haluaisitko jotain lisää tai jotain pois? Kommentteja otetaan vastaan ja toiveita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Jos havaitset sivustolla teknisiä ongelmia, voit ilmoittaa niistä tämän Blogin kommenteissa tai palautelomakkeellamme. Huomaa, että vanhemmissa artikkeleissa eivät sisäiset linkitykset välttämättä toimi vuosien varrella tapahtuneiden sivustouudistusten vuoksi.

Toivottavasti viihdytte uudistuneella Formula 1 Fanisivustolla. Tervetuloa!

Jarkko
Jarkko

Aiheeseen liittyvät artikkelit: