Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua

Kimi Räikkönen USA:n GP:ssä Austinissa 21.10.2018. Kuva: © 2018 Joe McGowan / Flickr.com.

Formula 1:n USA:n GP:ssä olivat elementit kuin hääperinteissä, eli sieltä löytyi jotain uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua. Kauden neljänneksi viimeisessä kilpailussa saatiin kauden ensimmäinen suomalaisvoittaja ja mestaruustaistelu siirtyi entistä lähemmäksi ratkaisuaan.

Sotshi vs. Monza - Hamilton antoi mestarin työnäytteen

Formula 1:n kuljettajien mestaruustaistelu näyttää olevan ratkaisuhetkillään. Mercedeksen Lewis Hamilton on ottamassa niskalenkin Ferrarin Sebastian Vettelistä ja näyttämällä tavan, jolla mestaruuksia voitetaan.

Räikkönen yllätti ratkaisullaan

Pitkään vellonut huhumylly Kimi Räikkösen tulevaisuudesta sai vihdoin pisteen tiistaina. Ensin Ferrari tiedotti, ettei Räikkösen ura jatku italialaistallissa ja hetkeä myöhemmin Räikkönen julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hän ilmoitti tehneensä kahden vuoden sopimuksen Sauberin kanssa.

Leclerc-huhuilla sparrataan Räikköstä?

Huhut Kimi Räikkösen korvaamisesta Ferrarilla ovat kiihtyneet kesän aikana. Yhdessä Sauberin Charles Leclercin nousseen suorituskyvyn ja Räikkösen suoritusten ailahtelevuuden kanssa on huhuiltu, että Ferrari olisi solminut Leclercin kanssa kahden vuoden sopimuksen ja Räikkönen saisi alkaa viettää F1-eläkepäiviä.

Räikkönen vaipunut takaisin vanhoille urille

F1-kausi on edennyt kesään ja ratkaisun hetket lähestyvät. Kärkikuljettajille ratkaisut tarkoittavat mestaruustaistelun etenemistä ja kärjen takana ajaville kuljettajille ne tarkoittavat jatkosopimuksen kohtaloa. Ferrarin Kimi Räikkönen on yksi näistä jälkimmäiseen ryhmään laskettava kuljettaja.

Perinteinen Williams ahdingossa – Tulevaisuus uhattuna ilman kulukattoa?

Formula 1:n perinteisiin talleihin kuuluva Williams on surkeassa tilanteessa tällä hetkellä. Kokemattomia kuljettajia ajattava brittitalli on F1-sarjan pahnanpohjimmaisena, eikä nopeaa muutosta ylöspäin ole näkyvissä.

Univaikeuksiin kaksi tuntia Monacoa

Sunnuntaina ajettu Formula 1:n Monacon GP oli tapahtumiltaan köyhä, eikä kisassa ei suuria lähdön jälkeen tapahtunut. Tämän vuoden Monacon GP:tä kritisoitiin niin kuskien kuin fanienkin puolelta.

Red Bullilla näytön paikka Monacossa

Monacon kapeilla kaduilla ajetaan jälleen tänä viikonloppuna. Torstain harjoitusten perusteella Red Bullit ovat vahvoilla ajatellen aika-ajoja ja kisaa.

Bottaksen kohtalo kirpaisee

Tapahtumarikkaasta Azerbaidzanin GP:stä jäi päälimmäisenä mieleen Valtteri Bottaksen karusta kohtalosta. Muutaman kierroksen päässä osakilpailuvoitosta häämöttänyt MM-johto vaihtui keskeytykseen ja nollaan pisteeseen.

Tiedote: Formula 1 Fanisivustolle uusi rekisteri- ja tietosuojaseloste

Formula 1 Fanisivujen uusi rekisteri- ja tietosuojaseloste on julkistettu. Uusi seloste on voimassa heti ja vastaa nykyistä tietosuojalainsäädäntöä ja EU:n uutta GDPR-asetusta.

Mercedes on joutunut outoon tilanteeseen

Formula 1 -kausi 2018 on käynnistynyt mielenkiintoisesti. Kausi ei ole ollut Mercedeksen dominointia, vaan talli on joutunutkin hieman haastajan asemaan, johon se ei ole tottunut viime vuosina.

Räikkönen elää uutta kevättä

Ferrarin Kimi Räikkösen alkukausi on ollut hyvä. Kahden ensimmäisen kisaviikonlopun aikana on nähty kuin uudestisyntynyt Kimi, joka pistää tallitoverin ja muut pahimmat vastustajat tiukille kisasta toiseen. Ainoastaan Räikkösestä itsestä riippumattomat ongelmat ovat varjostaneet suomalaisen hyvää kauden alkua.

Bottas ajaa jatkosopimuksestaan - Australian ulosajo kasvatti paineita

Mercedeksen Valtteri Bottaksen kauden avaus Melbournessa ei mennyt niin kuin suomalainen oli ajatellut. Iso virhe aika-ajoissa pisti Bottaksen heti kättelyssä takaa-ajajaksi, joka lisää paineita kisassa jatkosopimuksesta. Mercedeksen toisen kuljettajan paikalle on tarjolla useampi kuljettaja ensi kaudeksi.

Ei ensimmäinen moka Mercedekselle

Lewis Hamiltonin voitto vesittyi kauden avauksessa Mercedeksen taktiikkamokaan, kun talli oli saanut väärää tietoa järjestelmistään, kuinka iso ero riittää pitämään johdon. Virhe ei ollut Mercedeksen ensimmäinen viime vuosina, sillä vajaat neljä vuotta sitten Hamiltonin voitto kaatui samantyyppiseen virheeseen.

Mersu odottaa haastajia

Uusi F1-kausi on käynnistyy tänä viikonloppuna. Alkava kausi ei sisällä suuria sääntömuutoksia, joten suuria voimasuhdemuuksia tuskin nähdään. Mercedeksen valta-asema jatkunee, mutta mikä talli on Mersun ykköshaastaja?

Suomalaisilla kirittävää tulevalle kaudelle

Herkkua suomalaisille F1-faneille on tarjolla kaudella 2018 jälleen kahden kuljettajan voimin. Molemmilla huipputalleissa ajavilla suomalaiskuljettajilla jäi varmasti viime kaudesta asioita hampaankoloon ja tulevalla kaudella olisi hyvä tilaisuus pistää näitä asioita uuteen järjestykseen.

Hamilton palasi valtaistuimelle

Vuosi on vaihtunut ja talvitaukoa vietetään parhaillaan. Takana on Lewis Hamiltonin ja Mercedeksen väkevä vuosi, vaikka asemien pitäminen on vuosi vuodelta vaikeampaa.

Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2018!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Vuodessa alkavat päivät käydä vähiin ja on aika rauhoittua joulun viettoon ja sen jälkeen ottaa uusi vuosi vastaan.

Vanha ärtyisä valittaja

Fernando Alonso nykyään valittaa jatkuvasti niin median edessä kuin tiimiradiossa. Lisäksi useat viime hetken keskeytykset kielivät täydestä turhautumisesta ja ainakin osittaisesta motivaation romahduksesta. Tuovatko uusimmat varikkohuhut valoa Alonson risukasaan?

Ainakin vuosi lisää Ferrarilla Räikköselle

Suomalaisittain kuultiin hyviä F1-uutisia tällä viikolla, kun Ferrari ilmoitti tehneensä Kimi Räikkösen kanssa vuoden jatkosopimuksen. Tämä tietää sitä, että kokenut suomalainen nähdään Formula 1:ssä ainakin kauden 2018 loppuun asti.

Bottas on mukana mestaruustaistelussa

Itävallassa otettu kauden ja F1-uran toinen voitto nosti Valtteri Bottaksen vakavasti otettavaksi vastustajaksi mestaruustaistelussa. Mestaruus ei näyttäisi olevan enää vain kahden kauppa.

Naurettava näytelmä nakertaa FIA:n uskottavuutta

Sebastian Vettelin anteeksipyyntö törmäilyistään Azerbaizanin GP:ssä riitti FIA:lle, eikä se aio rankaista Ferrari-kuljettajaa. Tilanne ei ollut yksiselitteinen, mutta siitä jäi kuva, jossa selittelyllä väisti pahimmillaan jopa ajokiellon.

Vettelin kasetti petti käsittämättömästi

Azerbaidzanin GP:ssä sattui ja tapahtui muutaman kisan edestä ja puhetta jälkikäteen riittää. Kisan puhuttavin tapahtuma oli yhteenotto Mercedeksen Lewis Hamiltonin ja Ferrarin Sebastian Vettelin välillä, joka äityi ihan fyysiseen kontaktiin asti.

Tv-urheilu murroksessa - operaattorit tunkeutuvat perinteisten tv-yhtiöiden pelikentälle

Urheilun televisiointioikeudet ovat himotuimpia mediakentällä, oikeuksista ovat kiinnostuneet monet tahot. Perinteisesti tv-yhtiöt ovat kilpailleet merkittävien urheilutapahtumien oikeuksista keskenään, mutta pelikentälle ovat saapuneet lisäksi teleoperaattorit, jotka haluavat osansa kakusta.

Kaikki eivät voi olla Verstappeneita

Nuoret kuljettajat ovat valloittamassa Formula 1:t, kun kuljettajien vanha koulukunta on pikku hiljaa väistymässä. Uusille kuljettajille on luotu välillä jopa järjettömät odotukset, jotka eivät edes ole täysin heistä lähtöisin.

Räikkönen väläytti vauhtiaan Monacossa

Kimi Räikkösen viikonloppu Monacossa oli kaksijakoinen: huikeat aika-ajot vaihtuivat suureen pettymykseen kisassa. Monacossa Räikkönen näytti, että hän yhä ansaitsee paikkansa Formula 1:ssä ja Ferrarilla.

MM-sarja on kahden kauppa tällä hetkellä

Formula 1:n MM-sarja on käynnistynyt Mercedeksen ja Ferrarin tahdissa tällä kaudella. Valmistajien sarjan kärkikaksikko hallitsee myös kuljettajien MM-sarjaa, eikä Red Bullista näytä olevan haastetta tällä hetkellä.

Juusela on aloittanut vahvasti

Suomalaiset F1-fanit joutuivat totuttautumaan uuteen F1-selostajaan tämän kauden alussa, kun Oskari Saari lopetti MTV:llä ja tilalle tuli Niki Juusela Yleltä. Ainakin ensimmäisten kisojen perusteella Juuselan esitykset vaikuttavat hyvältä.

Bottas nousi suomalaisvoittajien joukkoon

Hyvä startti ja hallittu esitys Venäjän GP:ssä olivat Valtteri Bottaksen F1-uran avausvoiton takeena. Samalla suomalainen hiljensi arvostelijansa ja epäilijänsä ja lähetti vakavan myrskyvaroituksen Mercedeksen autotallin toiselle puolelle.

Mikä mättää Räikkösellä?

Alkanut Formula 1 -kausi on ollut Ferrari-tallille kaksijakoinen. Sebastian Vettelillä kaikki kulkenut lähes kuin unelma, kun taas Kimi Räikkönen on saanut painiskella erilaisten ongelmien keskellä. Räikkösen alkukauden vaisuus on herättänyt paljon kysymyksiä, kun tallitoverin esitykset ovat täysin eri tasolla.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.