Naurettava näytelmä nakertaa FIA:n uskottavuutta

Sebastian Vettelin anteeksipyyntö törmäilyistään Azerbaizanin GP:ssä riitti FIA:lle, eikä se aio rankaista Ferrari-kuljettajaa. Tilanne ei ollut yksiselitteinen, mutta siitä jäi kuva, jossa selittelyllä väisti pahimmillaan jopa ajokiellon.

Vettelin kasetti petti käsittämättömästi

Azerbaidzanin GP:ssä sattui ja tapahtui muutaman kisan edestä ja puhetta jälkikäteen riittää. Kisan puhuttavin tapahtuma oli yhteenotto Mercedeksen Lewis Hamiltonin ja Ferrarin Sebastian Vettelin välillä, joka äityi ihan fyysiseen kontaktiin asti.

Tv-urheilu murroksessa - operaattorit tunkeutuvat perinteisten tv-yhtiöiden pelikentälle

Urheilun televisiointioikeudet ovat himotuimpia mediakentällä, oikeuksista ovat kiinnostuneet monet tahot. Perinteisesti tv-yhtiöt ovat kilpailleet merkittävien urheilutapahtumien oikeuksista keskenään, mutta pelikentälle ovat saapuneet lisäksi teleoperaattorit, jotka haluavat osansa kakusta.

Kaikki eivät voi olla Verstappeneita

Nuoret kuljettajat ovat valloittamassa Formula 1:t, kun kuljettajien vanha koulukunta on pikku hiljaa väistymässä. Uusille kuljettajille on luotu välillä jopa järjettömät odotukset, jotka eivät edes ole täysin heistä lähtöisin.

Räikkönen väläytti vauhtiaan Monacossa

Kimi Räikkösen viikonloppu Monacossa oli kaksijakoinen: huikeat aika-ajot vaihtuivat suureen pettymykseen kisassa. Monacossa Räikkönen näytti, että hän yhä ansaitsee paikkansa Formula 1:ssä ja Ferrarilla.

MM-sarja on kahden kauppa tällä hetkellä

Formula 1:n MM-sarja on käynnistynyt Mercedeksen ja Ferrarin tahdissa tällä kaudella. Valmistajien sarjan kärkikaksikko hallitsee myös kuljettajien MM-sarjaa, eikä Red Bullista näytä olevan haastetta tällä hetkellä.

Juusela on aloittanut vahvasti

Suomalaiset F1-fanit joutuivat totuttautumaan uuteen F1-selostajaan tämän kauden alussa, kun Oskari Saari lopetti MTV:llä ja tilalle tuli Niki Juusela Yleltä. Ainakin ensimmäisten kisojen perusteella Juuselan esitykset vaikuttavat hyvältä.

Bottas nousi suomalaisvoittajien joukkoon

Hyvä startti ja hallittu esitys Venäjän GP:ssä olivat Valtteri Bottaksen F1-uran avausvoiton takeena. Samalla suomalainen hiljensi arvostelijansa ja epäilijänsä ja lähetti vakavan myrskyvaroituksen Mercedeksen autotallin toiselle puolelle.

Mikä mättää Räikkösellä?

Alkanut Formula 1 -kausi on ollut Ferrari-tallille kaksijakoinen. Sebastian Vettelillä kaikki kulkenut lähes kuin unelma, kun taas Kimi Räikkönen on saanut painiskella erilaisten ongelmien keskellä. Räikkösen alkukauden vaisuus on herättänyt paljon kysymyksiä, kun tallitoverin esitykset ovat täysin eri tasolla.

Bottaksen paalupaikka vaihtui pettymykseen

Valtteri Bottaksen Bahrainin GP-viikonloppu oli kaksijakoinen. Uran ensimmäinen F1-paalupaikka lauantaina oli eittämättä huippusuoritus, mutta sunnuntaina vauhti katosi mystisesti ja nyt näyttää jopa siltä, että Bottas olisi vaarassa tippua Mersun kakkoskuskiksi.

Alonso järjesti viikon uutispommin

Tämän viikon suurin F1-uutinen kuultiin keskiviikkona, kun McLaren ilmoitti Fernando Alonson jättävän toukokuun lopulla ajettavan Monacon GP:n väliin ja hänen ajavan samana viikonloppuna kisattavassa Indy 500 -kilpailussa. Mielenkiintoinen ratkaisu tuo mieleen vuosikymmenten takaiset ajat, kun F1-kuskit ajoivat eri sarjoissa kauden aikana.

Suomalaiset epäonnistuivat Kiinassa

Suomalaiskuskien esitys Kiinan GP:ssä oli pettymys. Kauden toisesta osakilpailusta ei voi antaa puhtaita papereita kummallekaan kuskille ja tallikaverit kukistivat heidät selvästi.

Toinen näytös Kiinassa

F1-kausi jatkuu Kiinassa tulevana viikonloppuna. Pitkästä aikaa Mercedes lähtee viikonloppuun pistetaulukoissa takaa-ajajan asemassa, mutta edelleen talli on vahvoilla voimasuhteita arvioitaessa.

McLarenin piinaviikot

McLaren Barcelonan talvitesteissä helmikuussa 2017. Kuva: © 2017 Artes Max / Flickr.com

Pääsiäiseen on vielä hetki aikaa, mutta McLaren on elänyt piinaviikkoja jo kolmatta vuotta. Yhteiselo Hondan kanssa tiedettiin varmasti aluksi vaikeaksi, mutta tuskin tällaista tilannetta kuviteltiin Wokingissa.

Ferrari on tullut takaisin

Kauden avauskilpailu on ajettu. Asetelmat mestaruustaistelussa saivat mielenkiintoisen käänteen, kun Mercedes joutui pisteissä haastajan asemaan. Ferrari osoitti, että talvitestien näytöt eivät olleet täysin katteettomia.

Formula 1 kausiennakko 2017: Jatkuuko Mersun voittokulku?

Albert Parkin radan varikko torstaina 23.3.2017. Kuva: ©: 2017 Johnsyweb / Flickr.com

Mercedes-talli on hallinnut Formula 1:ä viimeiset kolme vuotta täydellisesti. Onko sääntömuutosten myötä mahdollisuus vallankaappaukseen, vai jatkuuko Mersun hallinta myös tänä vuonna?

Ferrari lupaavana talvitesteissä - joko kuiva kausi päättyy?

Päättyneet talvitestit olivat Ferrarille erittäin positiiviset. Italialaistalli yllätti monet luotettavuudellaan ja nopeudellaan ja haaste on heitetty pahimmille kilpailijoille, vaikka talvitesteistä ei liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kannata tehdäkään.

Bottas päässyt hyvin sisään Mersulle

Vasta tammikuussa Mercedeksen kanssa sopimuksen allekirjoittanut Valtteri Bottas on päässyt talliin hyvin sisään. Talvitestit ovat takana ja kilpailukautta voi odottaa luottavaisin mielin.

Tervetuloa Niki!

Keskiviikkona julkistettiin pitkäaikaisen Yle Urheilun toimittajan, studioisännän ja selostajan Niki Juuselan siirtyminen MTV:n F1-selostajaksi. Juusela saa täytettäväkseen Oskari Saaren jättämät saappaat, kun Saari ilmoitti viime vuoden lopulla lopettavansa F1-selostukset.

Kiitos Oskari!

MTV:n Formula 1 -tiimi kokee ison uudistuksen alkavalla kaudella, kun selostaja vaihtuu Oskari Saaren jättäessä MTV:n ja hänen siirtyessään uusiin tehtäviin. Uudella selostajalla on isot saappaat täytettävänään alkavalla kaudella.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017! Kuva: © 2016 Larisa-K/Pixarbay.com, Jarkko Nieminen/Fanisivut.net

Jälleen joulu lähestyy ja myös vuosi lähenee loppuaan. Vaiherikas F1-kausi on takana ja on aika rauhoittua, vaikka kuskimarkkinoilla vielä vellookin.

Bottaksen joululahja

Nico Rosbergin lopettamisilmoitus pisti Formula 1:n kuskimarkkinat uuteen uskoon kauden jälkeen. Samalla aukesi Valtteri Bottakselle uskomaton mahdollisuus päästä hallitsevaan maailmanmestaritalliin.

Rosberg kesti paineet - vetäytyi F1-areenoilta mestarina

Päättynyt Formula 1 -kausi oli Nico Rosbergin. Rosbergin mestaruus varmistui kauden päätösviikonloppuna Abu Dhabissa, mutta todellinen uutispommi saatiin vain vajaa viikkoa myöhemmin. Rosberg ilmoitti FIA:n palkintogaalassa lopettavansa F1-uransa.

Mestaruus ratkeaa - voiko Rosberg enää epäonnistua?

Ennätyspitkä 21 osakilpailun mittainen F1-kausi huipentuu tulevana viikonloppuna Abu Dhabissa. Nico Rosbergillä on kaikki avaimet käsissään ottaa uransa ensimmäinen kuljettajien F1-mestaruus. Puolustustaktiikka on onnistunut tähän mennessä, jatkuuko sama myös Arabiemiraateissa?

Säännöt ja niiden tulkinnat

Kestopuheenaihe Formula 1:ssä ovat olleet kisaviikonlopusta toiseen sääntöjen tulkinnat. Nykyään on hirvittavän vaikea saada linjakkaita sääntötulkintoja, joka tekee kilpailuista vaikeita kuljettajille, kun ei tiedä mitä saa tehdä ja mitä ei.

Räikkönen hyvässä syysiskussa

Tämän kauden suomalaisista valopilkuista on ollut Kimi Räikkösen parantuneet otteet. Etenkin syksyn tullen Räikkönen on haastanut viime ajat toden teolla tallitoverinsa Sebastian Vettelin.

Hamiltonin kasetti pettämässä

Formula 1:n maailmanmestaruussarja on kääntymässä loppusuoralleen tämän vuoden osalta. Asetelmat näyttävät herkullisilta Mercedeksen Nico Rosbergille, kun taas hänen tallitoverillaan Lewis Hamiltonilla ovat käsissään heikommat kortit, joka alkaa näkyä henkisen kantin pettämisenä.

Ferrari hukassa - Red Bull meni jo, tuleeko McLaren perässä?

Italialaisten ylpeyden, Ferrarin, kausi on sujunut laskevan käyrän trendinä. Voitot ovat karttaneet punaisia, kun Red Bull on paukannut vauhdilla ohi ja lisää vaikeuksia Ferrarille voi olla luvassa jo viimeistään ensi kaudella.

Uuden omistajan visiot

Syyskuussa tiedotettiin Formula 1 -sarjan siirtyneen amerikkalaisiin käsiin, kun yhdysvaltalainen Liberty Media tuli sarjan omistajaksi. Lähivuosina nähtäneen muutoksia nykymenoon, joka vie F1:ä entistä enemmän maksulliseksi ja sosiaaliseen mediaan, jos uuden omistajan visiot toteutuvat.

Singapore murskasi Massan unelman

Williamsin Felipe Massa ilmoitti kaksi viikkoa sitten Italian GP:n alla Monzassa lopettavansa F1-uransa tähän kauteen. Massa ei urallaan tule saavuttamaan Formula 1:n maailmanmestaruutta ja vuoden 2008 Singaporen GP:llä saattoi olla tässä asiassa merkittävä rooli - ainakin, jos Massalta kysytään.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.