GP-ennakko: Turkki

Kolmen viikon tauolta palataan Euroopan kiertueen avaukseen Turkkiin. Viikonlopusta on tulossa haastava erityisesti renkaiden osalta.

Rengasvalmistaja Pirelli odottaa renkaiden osalta vaikeaa viikonloppua. Renkaat ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia jo alkukaudesta ja Turkissa homma vaan vaikeutuu. Eritysesti jo legendaarisen maineen saanut Turkin kasimutka on kova renkaille. Pirelli oli varautunut tuomaan Turkkiin erikoiskovan rengasseoksen, mutta ei ole varmaa, onko tämä lopulta käytössä.

Turkissa odotetaan monilta talleilta useampia varikkopysähdyksiä kuin edellisissä kilpailuissa. Pysähdysten määrä on pysynyt järkevissä rajoissa toistaiseksi, mutta Turkki voi tähän tuoda ainakin hetkellisen muutoksen. Jo nähdyissä kisoissa rengastaktiikat ovat olleet mukavan erilaisia ja tuoneet jopa lopputuloksiin muutoksia aiheuttavia vaikutuksia. Tuorein esimerkki oli Sebastian Vettelin johtoaseman menettäminen Kiinassa väärän strategian vuoksi.

MM-sarjan johdossa on Kiinan tapahtumista huolimatta Vettel ja vielä varsin tukevasti. McLaren on kuitenkin heittänyt kovan haasteen ja Red Bullin on tehtävä kovasti töitä pitääkseen etunsa jatkossa. Tosin Mark Webber osoitti, että ei Red Bullin vauhti ole mihinkään kadonnut, mutta väärillä taktisilla valinnoilla voi hyvälläkin autolla hävitä sekuntikaupalla. Myös Mercedes on tulossa takaa kovaa vauhtia, mikäli on uskomista Kiinan ja Turkin välillä ollutta uutisointia. Mercedes oli jo Kiinassa hyvässä vauhdissa, joten uutisointia on helppo uskoa.

Ferrarilla on tehty tauon aikana hiki hatussa töitä ja mainoskuvauksetkin muutettiin eräänlaiseksi testisessioksi, jossa kokeiltiin uusia osia. Italiasta kantautuneiden uutisten mukaan Ferrariin ollaan kehittämässä Red Bull -tyyppistä taipuvaa etusiipeä, kun kerran Red Bullin viritelmä on todettu lailliseksi. Ferrarilla on myös myönnetty, että tämän vuoden autossa on tehty virheitä ja Ferrarilla ollaan muutenkin taannuttu auton suunnitteluun liittyvissä innovaatioissa. Maranellossa ollaan oltu alkukausi varsin apeissa tunnelmissa, mutta Euroopan aloitusta on pidetty F1:ssä ikäänkuin kauden toisena starttina. Vielä ei ole liian myöhäistä lähteä mestaruustaisteluun, sen viime vuodet ovat osoittaneet.

Uskoisin, että tulevasta viikonlopusta on jälleen luvassa erittäin mielenkiintoinen, kuten oikeastaan kaikki tämän kauden kisaviikonloput ovat olleet. Rengasruletti ja uudet säännöt ovat olleet mahtava parannus tällä kaudella. Tylsät hetket ovat olleet tällä kaudella vähissä ja seuraavia käänteitä on ollut vaikea ennustaa. Tällaista sen olisi pitänyt olla jo kauan sitten.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.