Kolumnit ja ennakot (2007-2011)

 

Fanisivut.netin Kolumniarkisto käsittää sivustolla vuosina 2007 - 2011 julkaistut kolumnit. Vuosien 2007 - 2011 Uutisarkisto löytyy täältä.

Uusimmat kirjoitukset löytyvät vuodesta 2012 alkaen julkaistusta Blogista.

GP-ennakko: Espanja 2009

Kauden uusi alku - niin monet ovat sanoneet. Formulat palaavat Eurooppaan ja paljon uutta nähtävää on luvassa.

Euroopan kauden avaus tapahtuu tutulla radalla Espanjan Barcelonassa. Rata on kaikille hyvin tuttu lukuisten testikilometrien kautta ja muutenkin. Espanjaan on ladattu paljon odotuksia, koska monet tallit tuovat sinne kauden ensimmäiset...

GP-ennakko: Bahrain 2009

Alkukauden kaukokisat päättyvät Bahrainiin. Malesian ja Kiinan vesisateista siirrytään Bahrainin hiekkamyrskyyn, jos näin kärjistetysti voidaan sanoa.

Voitaneen myös todeta, että Bahrainista tulee eräänlainen välikisa. Tallit jatkavat kauden neljännessä osakilpailussa lähes samanlaisilla konstruktioilla kuin viikko sitten Kiinassa. Suurempia muutoks...

Pakka sopivasti sekaisin

Formula 1:n MM-sarja on käynnistynyt todella mielenkiintoisesti. Ennen viikonlopun alkua on lähes mahdoton ennustaa tallien voimasuhteita. Ainoat miinukset alkukaudelta löytyvät suomalaissuorituksista ja F1-politikoinnista.

Sääntömuutokset ovat todella tehneet tehtävänsä. Mestaruustaistelussa ovat tällä hetkellä täysin uudet tallit ja kuskit ja tais...

GP-ennakko: Kiina 2009

FIA:n vetoomustuomioistuimen diffuusoripäätöksen jälkeinen aika tulee olemaan mielenkiintoinen. Brawnit jatkanevat kuitenkin vastustamatonta menoaan myös Kiinassa.

Vetoomustuomioistuimen päätös hylätä BMW-Sauberin, Ferrarin, Red Bullin ja Renaultin protestit Brawn GP:n, Toyotan ja Williamsin tupladiffuusoreja vastaan jättivät siis asetelmat tallien...

GP-ennakko: Malesia 2009

Parempi myöhään kuin milloinkaan. Nimittäin GP-ennakko Malesiasta. Poikkeuksellisesti julkaisemme tämän GP-viikonlopun ennakon vasta näin perjantain harjoitusten jälkeen. Olkaa hyvät!

Sää saattaa olla merkitsevä tekijä ratkaistaessa kauden toisen MM-osakilpailun voittajaa. Viikonlopun jokaiselle päivälle on luvattu ukkoskuuroja ja, jos sellainen osu...

Brawnin hallintaa, Ferrarilla vaikeaa

Australian GP oli silmiä avaava kokemus tallien voimasuhteista näin kauden aluksi. Testit pitivät kutakuinkin paikkansa, vaikka Ferrarin alisuorittaminen pääsi hieman yllättämään.

Brawn GP:n esiinmarssi GP-areenoille oli vakuuttava. Paremmat diffuusorit tai ei, talli on hyvässä vedossa. Ainakin muutaman seuraavan kisan ajan muilla tulee olemaan v...

GP-ennakko: Australia 2009

Kauden ensimmäinen kilpailu on aivan oven takana. Salaperäisyyttä tallien voimasuhteista ei ole puuttunut, pakka on jopa yllättävän sekaisin. Vielä, kun muistetaan Australian kisojen värikkyydet, soppa on valmis!

Jo muutaman tunnin kuluttua moottorit päräytetään käyntiin ensimmäistä kertaa Albert Parkin radalla ensimmäisen virallisen ajosession merk...

Kausiennnakko 2009

Suurten mullistusten talvi on takana ja kohta nähdään niiden tulos. Ilmassa on paljon kysymysmerkkejä ja ensi viikonloppuna alkava kausi on suuri mysteeri jopa lajin parhaimmille asiantuntijoille - ainakin osittain.

Alkava kausi sisältää paljon sääntömuutoksia. Formula 1 on kokenut talvitauon aikana historiansa kenties kovimmat muutokset. Autojen ae...

Kiitos Bernie, päivä pilalla!

Pistelasku pistettiin sitten uusiksi. Mestari ratkeaa voittojen perusteella ja Bernie Ecclestone sai ehdotuksensa läpi. Ei näin, ei todellakaan näin!

Ecclestonen ehdotus saatiin sitten läpi, tallien ja katsojien mielipiteestä huolimatta. Päivä päivältä tulee vain vahvempi mielikuva, että Ecclestonen olisi väistyttävä Formula 1:stä pois ja uutta vert...

Hajatelmia talvikaudesta

Tätä kirjoitettaessa on reilu kuukausi kauden avaukseen. Palikat ovat tällä hetkellä ehkä sekaisimmillaan kuin koskaan, eikä oikein kukaan osaa sanoa, millaisista asetelmista Australiaan oikein lähdetään.

Tulevaan kauteen liittyy niin paljon uutta ja erikoista, ettei tällaista ole nähty pitkään aikaan - jos koskaan. Ainakaan näin lyhyellä aikav...

Lewis Hamilton - MAAILMANMESTARI

Lewis Hamiltonista tuli Formula 1:n kaikkien aikojen ensimmäinen tummaihoinen ja kaikkien aikojen nuorin maailmanmestari. Kahden kauden aikana lajin uudesta tähdestä on riittänyt paljon puhetta.

Nuori Hamilton tuli rytinällä F1:n huipulle. Viime kausi oli suorastaan sensaatiomainen, eikä tämä kausi juuri siitä poikennut. Kausi 2007 tosin jäi enemmä...

Tapahtumarikas kausi jälleen takana

Jos viime kauden MM-sarja oli värikäs, ei tästäkään kaudesta puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita - kulunutta klisettä lainatakseni. Mestaruustaistelu vaihteli pitkin kautta ja ratkaisu venyi aina viimeisen kisan viimeiseen mutkaan.

Koko kautta kuvasi tilanteiden suuri vaihtelu. Aina, kun jollakin näytti menevän vahvasti, alkoi alamäki. Tä...

GP-ennakko: Brasilia 2008

Kausi on viimeistä kisaa vaille valmis. Mestaruus on vielä auki, vaikka vahvasti näyttää, että mestaruuspytty menee Lewis Hamiltonille. Mutta niinhän se näytti sellaiselta vuosi sitten.

Tilanne on nyt kuitenkin erilainen kuin viime vuonna Kimi Räikkösen korjatessa potin. Viime vuonna mestaruudesta taisteli tosissaan kolme kuljettajaa, joista kaksi...

GP-ennakko: Kiina 2008

Vain vajaa viikko aikaa hengähtää ja F1-moottorit päräytetään uudestaan käyntiin. Kiinassa saattaa ratketa mestaruustaistelun kannalta jo paljon, sillä ensi viikonlopun jälkeen kisoja on enää jäljellä yksi.

Japanissa suurimmat mestarikandidaatit kompuroivat, kun Lewis Hamilton ja Felipe Massa jäivät kauas kärjestä. Kimi Räikkönen puolestaan putosi...

GP-ennakko: Japani 2008

Kausi alkaa kääntyä loppusuoralleen. Kolme kilpailua on enää jäljellä ja seuraavaksi suunnataan nousevan auringon maahan, Japaniin.

Viime vuonna ajettiin Fujissa pitkän tauon jälkeen ja siitä kisasta jäi paljon muisteltavaa. GP-sunnuntai muistetaan rankasta vesisateestaan, kun kisa jouduttiin aloittamaan turva-auton perästä. Turva-auton takana ajett...

Onnistunut iltakisa

Singaporessa ajettu ensimmäinen iltakisa F1:ssä oli onnistunut tapahtuma. Hieno ympäristö ja haastava rata tarjosi sellaista, että iltakisat ovat tulleet jäädäkseen F1:iin.

Vaikka suomalaisittain Singaporen kisan haluaisi unohtaa, oli viikonlopussa paljon sellaista, mikä jättää suomalaispettymyksen varjoonsa. Jo rata sinänsä oli hieno ja haastava ja...

GP-ennakko: Singapore 2008

Tulevana viikonloppuna ajetaan ensimmäistä kertaa F1:n historiassa iltakilpailu. On sitten iltakilpailu tai ei, mestaruustaistelu näyttäisi tiivistyvän vain kahden kaupaksi.

F1-pomo Bernie Ecclestone on jo pitkään halunnut kaukoidässä ja Australiassa käytäviä kilpailuja iltakilpailuiksi, jotta ne pystyttäisiin näyttämään Euroopassa parempaan katselu...

Mestaruudesta kahden kauppa

Nyt se on valitettavasti totta. Kimi Räikkönen on nimetty Ferrarin kakkoskuskiksi ja mitä on luultavimmin ulkona mestaruustaistosta. Silti F1-syksystä on odotettavissa jännittävä, vaikka mestaruustaistelu näyttäisi supistuneen kahden kaupaksi.

Viimeinen niitti Räikkösen mestaruushaaveille taisi olla Italian GP. Ferrari ei ole toiminut Räikkösen käs...

Hyvästi mestaruus?

Katkaisiko Belgia kamelin selän lopullisesti? Kyse on nyt Kimi Räikkösestä, jonka loistavasti alkanut kilpailu Spassa päättyi surkeaan mahalaskuun - samalla, kun pahimmat kilpailijat veivät isot pistepotit.

Piste-ero Lewis Hamiltoniin on nyt 19 pistettä ja Felipe Massaan muutama vähemmän. Toki tilanne voi vielä muuttua, mikäli FIA:n vet...

GP-ennakko: Belgia 2008

Yksi F1-sarjan legendaarisimmista radoista on vuorossa tulevana viikonloppuna, kun ajetaan Belgian GP. Monien kuljettajien suosikkirata Spa-Francorchampsissa on todellinen kuljettajien rata, jossa todelliset kyvyt mitataan.

Span rata tunnetaan monista legendaarisista mutkista. Kaikista kuuluisin on varmasti Eau Rougen mutka, josta noustaan notkon...

Räikkösellä paha paikka

Kimi Räikkösen osalta maailmanmestaruustaistelu vaikeutui Valenciassa merkittävästi. Jotain tarvitsisi tehdä, jotta suomalainen pääsisi takaisin mestaruusvauhtiin, jossa Lewis Hamilton ja Felipe Massa ovat hän tällä hetkellä edellä.

Räikkösen perusongelma on ollut jo pitkään aika-ajovauhdin löytyminen. Lähes joka viikonloppua ennen Ferrari-leiristä...

GP-ennakko: Eurooppa 2008

Kesälomat on lusittu myös F1-tiimien osalta ja on aika palata arkeen. Paluu arkeen tapahtuukin sitten uudella radalla, kun Valencia tekee ensiesiintymisensä kisaisäntänä katuradallaan. Euroopan GP:nä ajettava Valencian osakilpailu on toinen Espanjan määperällä ajettava kilpailu.

MM-sarja jatkuu hyvin tasaisena ja ennen kesälomaa käyty Unkarin GP o...

Niin se onni vaihtelee

Vielä Unkarin GP:n alkupuolella näytti suomalaisittain pahalta, mutta sitten tapahtui jotain. Rouva Fortuna näytti suomalaisille vihdoin hyvät puolensa ja niin Heikki Kovalainen kuin Kimi Räikkönen saivat nauttia sen hedelmistä - kerrankin.

Onni on käsitteenä mielenkiintoinen. Varsinkin urheilussa ja Formula 1:ssä aina tuntuu, että omien kohdalla on...

GP-ennakko: Unkari 2008

Taas on se aika vuodesta, kun on aika palata Unkarin Hungaroringin radalle. Jos sää on kaunis ja kuuma, kuten Unkarissa yleensä, kisasta on luvassa kohtuullisen tylsä. Mutta sääennusteet eivät ole tämän viikonlopun säästä täysin yksimielisiä, joten viikonlopusta voi tulla tavallista mielenkiintoisempi.

Vielä alkuviikosta lähes kaikki ennusteet l...

Kesäanalyysia

Artikkelitoimitus on viettänyt hieman kesälomaa, joten kisojen jälkeiset analyysit ovat jääneet viime aikoina hieman vähiin, mutta nyt uutta pukkaa. Paljon onkin tapahtunut viime kerrasta, eikä se kehitys ole ollut suomlaisille suotuista.

Vielä Ranskan GP:n aikoihin näytti, että Ferrari painuu maisemaan muiden jäädessä statistin asemaan. Osittain Ki...

GP-ennakko: Saksa 2008

MM-sarja lähtee Saksan osakilpailuun todella mielenkiintoisista asetelmista. Formulat palaavat vuoden tauon jälkeen Hockenheimin radalle tilanteessa, jossa kolmen kärki on tällä hetkellä tasapisteissä kauden ollessa puolivälissä. Paitsi pisteet, niin myös voimasuhteet tuntuvat olevan tasan.

Lewis Hamiltonin alkukesän kestänyt kuiva kausi päättyi hie...

GP-ennakko: Iso-Britannia 2008

Legendaarinen Silverstone on seuraavaksi vuorossa. Tulevasta viikonlopusta on luvassa mielenkiintoinen monesta syystä. Pystyykö Kimi Räikkönen pitkästä aikaa voittovauhtiin? Jatkuuko Lewis Hamiltonin virheiden tekeminen vai pääseekö hän pitkästä aikaa tasolleen? Entä Felipe Massa, pystyykö hän MM-sarjan johtajan kaltaisiin suorituksiin?

Ranskan GP...

GP-ennakko: Ranska

Ainakin osa suomalaisista viettää keskikesän juhlaa Formula 1:n merkeissä, kun kauden kahdeksas MM-osakilpailu ajetaan Ranskan Magny-Coursin radalla. Kuskien elämään - ei edes suomalaiskuskien - juhannus ei vaikuta millään tavalla, F1-sirkus pyörii normaaliin tapaan tulevana viikonloppuna.

Näillä näkymin Magny-Coursissa ajetaan viimeistä kertaa. F1-...

Räikkösen déjà vu

Uusi GP-voittaja, uusi MM-kärki, edellisen MM-kärkimiehen karkea virhe ja MM-kakkosen "déjà vu". Muun muassa tätä oli Kanadan GP tänä vuonna.

Hienoa nähdä Robert Kubican nappaavan uran ensimmäinen voitto nimenomaan Kanadassa. Vuosi sitten Kubica oli Montrealin radalla rajussa onnettomuudessa ja hän joutui jättämään varmuuden vuoksi USA:n GP:n välii...

GP-ennakko: Kanada 2008 - päivitetty 05.06.2008, 20:44

Monacon jälkeen F1:t matkaavat yhden kisan ajaksi Pohjois-Amerikan mantereelle, edessä on Kanadan GP-viikonloppu. Vaikka sarja jatkuu nyt puhtaalla moottoriradalla, Montrealin kisalla on paljon yhtäläisyyksiä Monacon kanssa.

Kanadan GP tulee olemaan kuljettajille yksi kauden haastavimmista. Radalla ei ole juuri varaa virheisiin, sillä ulosajoalueet...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.