Viikko 10: Finaali

Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.
Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Kymmenennellä viikolla käytiin BB-finaali ja ratkaistiin Big Brother 2019 -voittaja. Suomen Big Brotherin yhdestoista voittaja on Kristian, joka voitti voittajaäänestyksessä Kevinin, Helmerin, Anun ja Kimmon.

Voittajaäänestys käynnistyi sunnuntaina 3. marraskuuta ja se päättyi finaalilähetyksen loppupuolella sunnuntaina 10. marraskuuta. Big Brotherin voitosta kamppaili viisi asukasta, joita häädettiin talosta yksitellen finaalin aikana.

Koko voittajaäänestyksen ajan Kristian oli selvässä johdossa ja hyvin nopeasti vakiintui myös Kevinin kakkospaikka. Helmeri ja Anu olivat alkuviikosta vielä kohtuullisesti kuvassa mukana, mutta he menettivät asemiaan viikon aikana. Myös Kimmon tilanne oli kohtalaisen heikko läpi finaaliviikon.

Ensimmäisenä finaalissa BB-talosta häädettiin Kimmo jo suoran lähetyksen alkupuolella. Myös Anu häädettiin kohtalaisen nopeasti toisena finalistina. Kun Helmeri häädettiin kolmantena finalistina, jäivät taloon Kevin ja Kristian. Finaalin aikana ei kärkikaksikon erossa tapahtunut suuria muutoksia, vaan Kristian voitti Big Brotherin ja 30 000 euroa 14 prosenttiyksikön erolla Keviniiin.

Voittajaäänestyksessä äänestyslinjat jäädytettiin aina, kun talosta häädettiin finalisti. Äänestys jatkui häädön jälkeen talossa yhä olevien kesken siitä tilanteesta, mihin se jäi näiden asukkaiden kesken jäädytyshetkellä. Ääniä ei nollattu missään vaiheessa voittajaäänestystä. Voittajaäänestyksen tuloksista on annettu julkisuuteen vain viimeisen äänestysvaiheen tulokset Kristianin ja Kevinin ääniosuuksista.

Kristian on Suomen Big Brotherin yhdestoista voittaja. Häntä ennen Suomen BB:n ovat voittaneet Perttu 2005, Sari 2006, Sauli 2007, Anniina 2008, Aso 2009, Niko N. 2010, Janica 2011, Teija 2012, Jori A. Kopponen 2013 (Julkkis-BB) ja Andte 2014.

Voittajaäänestys su 10.11.2019 - tulokset:

Ensimmäinen jäädytys, viides sija ratkeaa:

Kristian
Kevin
Helmeri
Anu
Kimmo (häädettin)

Toinen jäädytys, neljäs sija ratkeaa:

Kristian
Kevin
Helmeri
Anu (häädettiin)

Kolmas jäädytys, kolmas sija ratkeaa:

Kristian
Kevin
Helmeri (häädettiin)

Voittajaäänestys päättyy, voittaja ratkeaa:

Kristian 57 % (VOITTAJA)
Kevin 53 %


Tulosta   Sähköposti