Kommentti: Lupaava kokoonpano

Julkkiskausi 2021

Toinen julkkiskausi saatiin käyntiin sunnuntaina. Taloon muuttaneista asukkaista voidaan sanoa jo nyt, että tämänhetkinen kokoonpano pyyhkii lattiaa edellisellä Julkkis-BB:n asukkailla.

BB-taloon saatiin odotettua nimekkäämpi asukaskattaus kuin ainakin itse odotin. Minimivaatimus oli Subin 2013 Julkkis-BB:tä nimekkäämmät asukkaat ja se saatiin kirkkaasti. Tänä vuonna voi sanoa, että talossa on kunnon julkkiksia, eikä suurimman osan kohdalla tarvitse miettiä, "kuka tuo on?"

Edellistä Julkkis-BB:ssä oli ehkä terävämpi kärki Andy McCoyn ja Frederikin johdolla, mutta tänä vuonna asukaskattaus on tasaisempi. Ehkä asukkaat eivät ole mitään kärkijulkkiksia, mutta toisaalta tämä auttaa varmasti, etteivät asukkaat luovuta niin helposti kuin 2013. Tässä toki edesauttaa myös lyhyempi kausi.

Ennen kautta liikkuneet huhut eri medioissa toteutuivat vain osittain. Esimerkiksi Seiska-lehti osui oikeaan Sanna Ukkolan kohdalla, mutta Archie Cruzia, Ronn Mossia tai Kalle Palanderia ei ole talossa ainakaan vielä nähty. Toisaalta Ylilauta-nettifoorumille oli vuotanut ilmeisesti koko oikea asukaskokoonpano, jota tosin itse en onneksi nähnyt ennen kuin kaikki asukkaat olivat jo talossa.

Olen tyytyväinen etenkin Sannan, Petra Ollin ja Toni Niemisen talossa olemiseen. Mielenkiintoista nähdä Sannan julkisen toimittajaimagon taakse tai miltä Toni vaikuttaa, kun kuva hänestä on lähinnä tv-kommenttaattoriuden tai Seiska-julkisuuden kautta. Petra taasen ei ole ollut julkisuuden valokeilassa urheilu-uransa ulkopuolella.

Varsinaisia hutilaukauksia ei ole muutamien tuntien seurannan perusteella tullut mukaan, vaikka totta puhuen ihan kaikkien kohdalla en ollut aivan varma, mikä heidän julkkisstatuksensa on. Osa varmasti johtuu sukupolvien välisestä kuilusta, sillä tubettajat ovat nuorisolle nykypäivän julkkiksia ja ainoat tube-tähdet, jotka olivat minulle ainakin nimeltä tuttuja, olivat Roni Bäck ja Sara Forsberg.

Kaiken kaikkiaan asukaskokoonpano vaikuttaa hyvältä. Joukkoon on saatu persoonia, jotka varmasti herättävät tunteita talossa ja sen ulkopuolella. Kauden edetessä, kun tunnelmia saadaan kiristettyä, saadaan aivan varmasti muutamia taistelupareja. Ensimmäisenä iltana oli havaittavissa jo muutamia "hakuja".

Odotan jo innolla, kun toivottavasti tiivistunnelmainen kausi saadaan käyntiin nimeämisineen ja tehtävineen. Ensimmäiseksi kaksi asukasta pistettiin jo pihalle nukkumaan, joten alku oli ainakin hyvä. Jännä nähdä, miten ryhmädynamiikka alkaa muodostua kauden edetessä.

Jarkko
Jarkko