Kommentti: BB-lähetykset heittopussina

Kausi 2020

Nelosella nähtävät BB-lähetykset ovat joutuneet tällä kaudella heittopussin rooliin ohjelmakartassa. Big Brotherin edelle ovat menneet muut Nelosen suursatsaukset Temptation Island Suomi ja All Together Now Suomi.

Nelonen Median toisella BB-kaudella Big Brother siirtyi kokonaisuudessaan Neloselle, kun viime kaudella viikkolähetykset oli Jimillä ja vain sunnuntain häätölähetys oli Nelosella. Kanavan vaihtuminen on aiheuttanut Neloselle sarjasuman, jonka vuoksi ohjelmakartassa on ollut tungosta. Yhdelle kanavalle on tungettu niin paljon tavaraa, etteivät kaikki ohjelmat mahdu parhaille ohjelmapaikoille.

Suurin kärsijä tänä syksynä on ollut Big Brother, jonka alkuperäinen lähetyspaikka oli kello 21.00, mutta jo ensimmäisestä viikosta alkaen lähetysajat vaihtelivat etenkin keskiviikon ja torstain lähetysten kohdilla. Syksyn edetessä tilanne on vain pahentunut, kun eri ohjelmien uusia kausia on alkanut, viimeisimpänä lauantaina All Together Now Suomen ensimmäinen kausi. Tämä siirsi lauantain BB-viikkolähetyksen alkua peräti 1,5 tunnilla.

Miksi Big Brother on saanut näin heikon aseman? Suurin syy on se, että ohjelmalle haluttiin ilmeisesti saada suurempaa näkyvyyttä Nelonen Median pääkanavalla Jimin sijaan. Homma ei kuitenkaan mielestäni toimi, jos ohjelmaa heitellään päivästä toiseen eri lähetysaikaan. Jimillä katsojaluvut olisivat pienempiä, mutta siellä olisi ollut vakaampi lähetysaika. Viime vuonnakin Temptation Island Suomi heilautti jossain vaiheessa BB:n lähetysaikaa keskiviikkona ja torstaina, mutta muut päivät sentään saivat olla rauhassa.

Toki television rooli ei enää tänä päivänä ole samanlainen kuin vielä vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Ohjelmia katsotaan paljon omaan tahtiin netistä ja Big Brotherilla on 24/7-palvelu, jota voi seurata suorana ympäri vuorokauden. Osa katsojista ei katso koostelähetyksiä ollenkaan, vaan seuraavat kautta pelkästään 24/7:sta. Talon tapahtumien seuraaminen ilman tuotannon leikkausta on ainutlaatuista tosi-tv-genressä.

Tästä huolimatta Big Brotherilla pitäisi olla arvoisensa paikka myös lineaarisessa televisiossa. Jos BB saa jatkoa ensi vuonna, mielestäni olisi järkevää palauttaa viikkolähetykset Jimille ja antaa vakiopaikka ohjelmakartassa. Kello 21:n lähetysaika on aika passeli ja tähän nykyiseen studioformaattiin on jo tottunut. Sunnuntailähetykset voi minun puolestani jatkossakin pitää Nelosella.

Eikö osaa Neloselle suunnitelluista tuotannoista olisi voinut laittaa muille Nelonen Median kanaville? Heidän käytössään on Jimin lisäksi myös Liv ja Hero ja esimerkiksi All Together Now Suomi olisi saattanut sopia myös Liville. Kilpailu on tietenkin kovaa katsojaluvuista, kun kaikki pistävät ns. parasta pöytään syyskaudella ja Nelosella saa paremmat katsojaluvut kuin Livillä. Ilmeisesti Nelosella kuitenkin lasketaan, että BB:n huonompi paikka Nelosella on arvokkaampi kuin hyvä paikka Jimillä.

Näin BB-fanina harmittaa, ettei Nelonen Media pidä Big Brotheria lippulaivatuotteenaan, vaan kaiken maailman pettämisrealityt tai tuhannes versio jostain laulukilpailusta menevät edelle, jotka eivät ole minua kiinnostaneet edes vähää alusta.

Jarkko
Jarkko