Kommentti: Kaksi viikkoa kauteen - Mitä odottaa?

Kausi 2020
Kuva: © Jarkko Nieminen / Fanisivut.net.
Kuva: © Jarkko Nieminen / Fanisivut.net.

Uusi kausi odottaa ensi kuussa, kun Suomen 12. Big Brother starttaa 6. syyskuuta. Tiedottaminen tulevasta kaudesta on ollut tuotannon puolelta hiljaisempaa kuin vuosi sitten, mutta toivottavasti se on merkki hyvästä valmistautumisesta.

BB-kauteen on tätä kirjoitettaessa aikaa tasan kaksi viikkoa. Kovin paljon uutisia tulevan kauden kuvioista ei ole kuultu. Se tiedetään, että Big Brotherissa jatkavat samat juontajat, mutkien kautta on selvinnyt, että BB-talo on yhä Redissä ja Nelonen esittää koko kauden television puolella.

Viime kaudesta jäi parannettavaa niin sisällön kuin tekniikankin puolesta. Jos pääohjaaja Janne Virtasta on uskominen, on ainakin teknisellä puolella asiat tänä vuonna paremmin, jonka hän toi esiin Villen kyydissä -ohjelmassa antamassaan haastattelussa. Uskon, että tuotannon sisäistä yhteistyötä parantaa se, että teknisestä henkilöstöstä entistä suurempi osa tulee Suomesta NEP-tuotantopalveluyhtiön kautta. Mahdollisimman häiriötön ja sujuva katsojakokemus olisi suotavaa, jossa viime vuonna oli puutteita.

Siihen ei ole saatu vastausta, onko 24/7-palvelu tänä vuonna laajempi kuin vuosi sitten. Viime kaudella Ruutu+:n 24/7:ssa tarjottiin vain kahta ohjattua kuvavirtaa, kun aikaisemmilla kausilla BB-talosta on tarjottu 5-6 kuvavirtaa, vaikka kaikki ei ollutkaan ohjattuja. Lisäkuvakulmat tarjoaisivat katsojille parempaa katsomiskokemusta, kun etenkin kauden alkuvaiheessa suuri joukko asukkaita on luultavasti hajaantunut eri puolille taloa.

Asukaskattaus oli viime vuonna hyvä ja nyt pitäisi päästä vähintään samaan. Paineet ovat tuotannolla kovat, kuten aina asukasvalintojen suhteen, mutta pääohjaaja Virtanen vakuutti Villen kyydissä -ohjelmassa, että taloon on tänä vuonna pyritty valitsemaan asukkaita erilaisista lähtökohdista. Pelkästään nuoria bilettäjiä pääkaupunkiseudulta ei BB-talossa nähtäne nytkään ja se olisi hyvä se.

Tehtävät olivat ehkä se suurin kehityskohde tekniikan ohella. Monissa viikkotehtävissä oli paljon potentiaalia, mutta ne eivät jostain syystä hirveästi edenneet maanantain jälkeen. Tilaisuuksia olisi ollut käänteiden lisäämiseen tehtävän suorituksen aikana, mutta ilmeisesti haluttiin pysyä suunnitelmassa ja tyytyä perussuoritukseen. Osaltaan on ymmärrettävää, ettei uusi tuotanto lähde liikoja kikkailemaan, mutta jotain lisää olisi tehtäviin ainakin muutaman kerran kaivannut.

Ehkä nyt ollaan valmiimpia irrottelemaan tehtävien suhteen. Tänä vuonna pitää nähdä Suomessa ennennäkemättömiä tehtäviä, etteivät ne olisi kopioita tai pieniä muutoksia aikaisemmista Suomen BB-kausista, joita mielestäni liian moni viime vuoden viikkotehtävistä oli. Uskoisin, että Big Brotherin kansainvälisestä tehtäväpankista löytyy useita toteutettavia tehtäviä, joita on nähty muissa maissa, mutta ei Suomessa. Lisäksi tietysti omat uudet ideat olisivat iso plussa, jos tehtävä on hyvä.

Mitä sitten BB-talolta voidaan odottaa? Siitä tiedetään, että eri lähteistä vuotaneiden kuvien perusteella Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnitelema talo sijaitsee edelleen Redissä, mutta mitään viitteitä talon ulkonäöstä sen sisäpuolelta ei ole nähty. Ainakin pihalla ovat vielä rakennustyöt kesken 10. ja 20. elokuuta BB Plazalla julkaistujen kuvien perusteella. Mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon talon rakenteisiin on puututtu ja näyttääkö talo kovin erilaiselta viime vuoteen.

Useinhan uuteen BB-taloon on Suomessa vain uusittu sisustus, eikä rakenteita ole juuri muutettu. Kuinka paljon nykyinen talo antaa suunnittelijoille mahdollisuuksia? Tämä selvinnee vasta syyskuussa, mutta toki sitä toivoisi merkittäviä muutoksia. Ainakin hyvin vähäisessä käytössä ollut sviitin tila saisi olla enemmän käytössä tänä vuonna ja seiniä voisi kaataa tai siirtää mahdollisuuksien mukaan.

Alkavaa kautta varjostaa korona, joka vaikuttaa enemmän tai vähemmän kauden läpivientiin. Toivottavasti vähemmän. Hakuvaiheessa jo korostettiin, että korona otetaan huomioon asukashaussa ja varmasti se näkyy talossakin. En ihmettelisi, jos BB-talon säännöistä löytyisi tänä vuonna jonkinmoiset "koronapykälät" liittyen esim. hygieniaan.

Virtasen mukaan koronaan on varauduttu, ettei korona löydä tietään BB-taloon. Se olisi vakava isku tuotannolle. Onneksi voidaan todeta, että BB-talo on suljettu yhteisö ja asukkaat ovat paremmin koronalta suojattuja kuin keskivertoihmiset täällä ulkomaailmassa. Suojaustoimet toivottavasti tietävät, ettei ainakaan ylimääräisiä vierailijoita nähdä talossa tällä kaudella ja voi olla, ettei nähdä myöskään uusia asukkaita kesken kauden.

Big Brother voi siis olla tällä kaudella enemmän alkuperäisen formaattinsa veroinen kuin koskaan. Asukkaat olisivat siis todella suljettuja ulkomaailmalta kunnes heidät häädetään. Pienen särön tähän saattaa tuoda asukkaiden kauppareissut, jos ne toteutetaan samalla tavalla kuin viime vuonna. Jos näin käy, toivotaan edes, että 24/7-tilaajat saisivat tänä vuonna nähdä kauppareissut suorana lähetyksenä, koska tekniset ratkaisut tähän ovat olemassa.

Innostukseni kasvaa, mitä lähemmäs kausi tulee. Sitä odottaisi näin lähellä koko ajan uutta informaatiota lähestyvästä kaudesta, mutta tuotanto on valinnut niukan tiedotuksen linjan. Jos linja tulevan kahden viikon aikana ei muutu, on paljon odotuksia Kickoff-iltaa kohtaan. Odotukseni ovat varovaisen toiveikkaat, sillä viime kauden pohjalta on hyvä jatkaa. Subin aikana kakkoskausi oli Suomen BB-historian parhaita ellei paras, niin voisiko uuden tuotannon kakkoskausi tehdä saman?

Jarkko
Jarkko