Aikajana: Suomen Big Brother 2009

Taustaa

Viidennellä kaudella Suomen Big Brotherissa nähtiin suuria muutoksia kauden rakenteessa. Ensimmäistä kertaa Suomen BB:n historiassa BB-talo oli jaettu kahtia osan aikaa kaudesta.

Pääteemana kaudessa oli jako Paratiisiin ja Slummiin, joka käynnistyi Big Brotherin toisella viikolla. Jakoa kesti noin 7,5 viikkoa, jona aikana eri puolilla taloa olleet asukkaat olivat eriarvoisessa asemassa. Loppukaudesta talo yhdistyi, mutta silloinkin kauden poikkeuksellisuudesta muistutti, ettei asukkailla ollut varsinaisia viikkotehtäviä, eikä viikkobudjettia. Kausi muistetaan myös tuotannon lukuisista sekoiluista, tuotannon jäsenen potkuista ja BB-talossa järjestetyistä kaksista oikeista häistä.

Oheisella aikajanalla on mielestäni tärkeimmät tapahtumat merkitty viidenneltä Big Brother -kaudelta.

Mikäli aikajana ei näy, sen voi katsoa myös tästä.

Lähteet:
Big Brotherin nettisivut
BB Plaza
Finnpanel
World of Big Brother

Juttusarjan aikaisemmat osat:
Aikajana: Suomen Big Brother 2005 (29.3.2016)
Aikajana: Suomen Big Brother 2006 (12.4.2016)
Aikajana: Suomen Big Brother 2007 (26.4.2016)
Aikajana: Suomen Big Brother 2008 (10.5.2016)

Jarkko
Jarkko