Historiaa: Suomen Big Brother 2005-2011

Taustaa

Johdanto

Suomen Big Brotherin tarina lähti liikkeelle Brittien Big Brotherista. Subtv (nyk. Sub) oli ottanut ohjelmistoonsa Brittien BB:n tuotantokausia. Tämä herätti Suomen BB-fanit toivomaan jopa Suomeen omaa BB:tä. Fanit joutuivat kuitenkin pettymään, kun Subtv kieltäytyi kunniasta vedoten BB:n korkeisiin tuotantokustannuksiin. Päätös muuttui kuitenkin myöhemmin, kun Subtv ilmoitti yllättäen syksyllä 2004, että Suomi saa oman BB:nsä vuoden 2005 aikana.

Ilmoituksen jälkeen alkoi kova kohu ennen kuin edes oli tiedossa, missä ohjelma kuvataan ja ketkä ovat tekijöitä. Subtv ilmoitti hyvissä ajoin, ettei BB:stä tule mitään "halpisversiota", vaan kaikki tehdään viimeisen päälle. Kiinnostus asukkaaksi oli myös kovaa ja silloinen kanavajohtaja joutui toppuuttelemaan haastatteluissa ennen asukashaun alkua, ettei vielä kannata lähettää hakemuksia.

Jokaisen kauden pääpalkintona on ollut tähän mennessä 50 000 euroa. Pääpalkinnon on saanut asukas, joka on poistunut talosta viimeisenä tuotantokauden Finaalissa.


1. kausi (2005)

Suomen syntyi todellinen BB-buumi, kun Subtv ilmoitti Big Brotherin suomalaisversion teosta. Ensimmäinen tuotantokausi näki päivänvalon elokuussa 2005, kun 28.8.2005 ensimmäiset suomalaiset BB-asukkaat astuivat BB-taloon. Ensimmäinen kausi kesti 96 päivää ja kausi päättyi joulukuun 1. päivä vuonna 2005.

Ensimmäisen kauden voittaja oli Perttu ennen Tiinaa ja Antti A:ta. Kaikki asukkaat olivat talossa ensimmäisestä päivästä lukien, eli yhtään intruderia ei taloon tullut. Big Brotherin Kickoff (avajaislähetys) ja finaali tekivät kumpikin Subtv:n sen hetkisen katsojaennätyksen.

Ohjelmat (kanava Subtv, ellei muuta mainittu): Näin tehtiin Big Brother Suomi (MTV3), Big Brother Suomi alkaa!, Big Brother, Big Brother Extra, Big Brother Talk Show, Big Brother Finaali, Big Brother: Parhaat palat (elokuu 2006 MTV3), Big Brother: Voittajan viikko, Big Brother: Missä he nyt ovat?

Juontajat: Mari Kakko (Talk Show, Kickoff ja Finaali), Vappu Pimiä (BB Extra).

Kotisivut: www.subtv.fi/bigbrother2005


2. kausi (2006)

Menestyksekäs avauskausi sai jatkoa toisella kaudella. Toisesta kaudesta tuli entistä suositumpi ja finaali teki jälleen Subtv:lle uuden katsojaennätyksen. Taloon asteli 28. elokuuta 2006 uudet 12 asukasta, mutta 96 päivän pituisen kauden aikana talo sai intruudereita. Kesken kauden tulleita asukkaita oli peräti kuusi.

Suomen toisen BB:n voitti Sari. Hänen kanssaan finaalissa 1. joulukuuta 2006 olivat Kari, joka sijoittui toiseksi, kolmanneksi sijoittunut Kaarlo ja neljänneksi jäänyt Olli. Sari ja Kari olivat talossa alusta asti, mutta Kaarlo häädettiin jo noin kauden puolivälissä, mutta katsojat äänestivät Kaarlon viimeiseksi viikoksi takaisin taloon (Kaarlo oli myös alkuperäisasukas). Olli oli finaalin ainoa intruuder.

Kauden suurimpiin kohuihin kuului Mikan poistaminen talosta ahdistelukohun vuoksi. Big Brother päätti poistaa Mikan talosta hänen kähmittyään Sorellaa eräiden bileiden jälkeen, kun molemmat olivat humalassa ja Sorella oli sammunut. Poliisi otti tapauksen tutkittavakseen ja tuotantokauden jälkeen Mika tuomittiin ehdolliseen tuomioon seksuaalisesta ahdistelusta.

Toisella kaudella otettiin häätöäänestyksissä käyttöön plus- ja miinusäänet, eli suosikilleen sai antaa plussaa ja inhokilleen miinusta. Eniten miinuksella ollut häädettiin. Finaalissa oli käytössä vain plusäänet.

Ohjelmat: Big Brother Suomi alkaa!, Big Brother, Big Brother Extra, Big Brother Talk Show, Big Brother Finaali, Big Brother: Parhaat palat, Big Brother: Voittajan viikko.

Juontajat: Mari Kakko (Talk Show, Kickoff ja Finaali), Vappu Pimiä (BB Extra).

Kotisivut: www.subtv.fi/bigbrother2006


3. kausi (2007)

Big Brotherin suosio Suomessa jatkui vankkumattomana. Kolmas kausi porskutti eteenpäin rikkoen jälleen kaikki katsojaennätykset. Finaali teki – kuinkas muuten – Subtv:n uuden katsojaennätyksen jälleen. Kolmannella kaudella asukkaita nähtiin yhä enemmän ja myös talossa käyneiden vieraiden määrä huimasi jo päätä. Ensimmäistä kertaa asukkaita haettiin asukashakukiertueella, joka kiersi eri puolella Suomea. Lisäksi oli käytössä videohaku, jolla halukkaat saivat lähettää hakuvideon Subtv:n Subject-palveluun. Videohaun perusteella taloon pääsivät Piia alkuperäisasukkaana ja Heli intruuderina.

Kolmoskauden voittaja oli Sauli. Muut finalistit olivat Kadi (tuli toiseksi), Niko (kolmas) ja Riitta (neljäs). Sauli ja Kadi olivat alkuperäisasukkaita, mutta Niko ja Riitta olivat intruudereita.  Kauden pituus kasvoi yhdellä päivällä 97 päivään. Kausi käynnistyi 28.8.2007 ja Finaali käytiin 2.12.2007.

Kolmannella kaudella nähtiin ensimmäinen julkkisasukas Suomen BB:ssä, kun Martina Aitolehti teki reilun viikon visiitin. Martina luovutti yhdeksäntenä talossa olopäivänään, kun hänelle kerrottiin hänen isoäitinsä kuolemasta.

Martinan lisäksi ilman häätöäänestystä talosta poistuivat Tiina M. ja Aki. Tiina M. teki talossa ollessaan raskaustestin, joka osoittautui positiiviseksi. Muutama päivä raskaustestin tekemisen jälkeen Tiina M. päätti poistua talosta vapaaehtoisesti. Aki poistettiin talosta sopimusrikkomuksen vuoksi, koska hän jätti kertomatta tuotannolle aiemmin kärsimistään rikostuomioista.

Ohjelmat: Big Brother Suomi alkaa!, Big Brother, Big Brother Extra, Big Brother Talk Show, Big Brother Finaali, Big Brother: Asukkaaksi taloon?, Big Brother: Parhaat palat, Big Brother: Voittajan viikko.

Juontajat: Vappu Pimiä (Talk Show, Kickoff ja Finaali), Janne Kataja (BB Extra).

Kotisivut: www.subtv.fi/bigbrother2007


4. kausi (2008)

Neljännellä kaudella pistettiin talo uuteen uskoon ja yhä suurempia käänteitä nähtiin. Suomen BB:ssä tehtiin historian ensimmäinen asukasvaihto, oli valehäätöä, tupla- ja triplahäätöä sekä tietysti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tottakai finaalissa rikottiin Subtv:stä Subiksi nimensä muuttaneen kanavan katsojaennätys ja asukkaita vilisi kuin vilkkilässä kissoja – vierailijoista nyt puhumattakaan! Asukkaita haettiin taloon asukashakukiertueelta ja videohausta. Videohaun perusteella taloon asteli alkuperäisasukas Marko.

Neljänneksi voittajaksi 97 päivän jälkeen saatiin Anniina, ensimmäinen intruuder-voittaja Suomessa. Hänen kanssaan olivat finaalissa alkuperäisasukkaat Tero (toinen) ja Johan (kolmas) sekä intruuder Jarmo (neljäs).  Alkuperäisasukkaat astuivat taloon 26. elokuuta 2008 ja neljäs BB-Finaali oli vuorossa 30. marraskuuta 2008.

Plus-miinus -äänestys on ollut käytössä jo kakkoskaudesta lähtien, mutta neljännestä kaudesta lähtien plussat ja miinukset otettiin käyttöön myös voittajaäänestyksessä häätöäänestysten lisäksi. Tätä ennen voittajaäänestyksessä oli käytössä vain plussat.

Kauden aikana talosta jouduttiin poistamaan kaksi asukasta. Marianna jouduttiin poistamaan henkilökohtaisiin syihin vedoten. Hieman myöhemmin Niko poistettiin talosta väkivaltaisen käytöksen takia hänen heitettyään Mariannea kohti viinilasilla ja energiajuomatölkillä. Niko ei kaikeksi onneksi osunut heitoillaan.

Neljännen kauden aikana toteutettiin Suomen BB:n ensimmäinen asukasvaihto. Asukasvaihto tapahtui Afrikan BB:n kanssa, jonne Suomesta matkusti Johan ja Suomeen saapui Munya. Asukasvaihto kesti noin viikon jona aikana Munyaa tutustutettiin suomalaiseen kulttuuriin Suomen BB-talossa.

Ohjelmat: Big Brother Suomi alkaa!, Big Brother, Big Brother Extra, Big Brother Talk Show, Big Brother Finaali, Big Brother Game, Big Brother: Asukasvaihto, Big Brother: Asukkaaksi taloon?, Big Brother: Parhaat palat, Big Brother: Voittajan viikko.

Juontajat: Vappu Pimiä (Talk Show, Kickoff ja Finaali), Janne Kataja (BB Extra).

Kotisivut: www.sub.fi/bigbrother2008


5. kausi (2009)

Big Brotheria ei tunnu Suomessa pysäyttävän mikään. Kauanko voidaan jatkaa menestyksen huipulla? Ainakin viides kausi pystyi, siitä kertovat katsojaluvut. Finaalissa rikottiin jälleen Subin katsojaennätys ja muutenkin kauden lukemat näyttivät hyvältä.

Viidennellä kaudella tehtiin toinen asukasvaihto, mutta kautta leimasi ennen kaikkea slummi-paratiisi -jako, joka oli voimassa viikkokaupalla. Jos ei muuta, niin kahtiajako teki kaudesta aivan omanlaisensa muihin Suomi-kausiin nähden. Asukkaita haettiin taloon vain asukashakukiertueella, joka oli laajempi kuin koskaan Suomen BB:n historiassa.

Rankan 97-päiväisen kauden päätteeksi voittajaksi selvisi Aso, joka oli ollut talossa alusta asti. Muut finalistit olivat Kätlin (toinen), Esa A. (kolmas) ja Antti (neljäs). Aso, Kätlin ja Esa A. olivat alkuperäisasukkaita, jotka muuttivat BB-taloon 25. elokuuta 2009, mutta Antti kuului intruudereihin.  Marraskuun 29. päivä käydyssä Finaalissa oli käytössä plus- ja miinusäänet häätöäänestysten tapaan.

Kauden kovimpia puheenaiheita olivat joidenkin asukkaiden talossa harrastama seksi. Otsikoihin nousivat erityisesti Esa J. ja Minna, jotka harrastivat seksiä varsin avoimesti. Välillä jopa niin avoimesti, että tuotantotiimi töppäsi ja päästi 24/7-palvelussa ruutuihin liian roisia kuvamateriaalia suorassa lähetyksessä (yöllä), joka aiheutti lopulta sen päivän vetovastuussa olleelle feed-ohjaajalle potkut. Kyseistä seksikohtausta ei koskaan esitetty Subin puolella.

Yksi puhutuimmista asukkaista oli Nino, jonka kausi päättyi talosta poistamiseen. Nino rikkoi eräiden bileiden jälkimainingeissa Sampon fyysistä koskemattomuutta, vaikka Sampo oli kieltänyt Ninoa koskettelemasta useaan otteeseen. Seuraavana päivänä BB päätti poistaa Ninon talosta yöllisten tapahtumien johdosta.

Asukasvaihto toteutettiin myös viidennellä kaudella. Tällä kertaa kohdemaana oli Filippiinit, jonne Suomesta meni Kätlin ja Suomeen vaihtoasukkaaksi saapui Cathy. Vaihtoviikko sujui jälleen Suomen historiaa ja kulttuuria esitellessä – ”kosteita” pikkujouluja unohtamatta.

Ohjelmat: Big Brother Suomi alkaa!, Big Brother, Big Brother Extra, Big Brother Talk Show, Big Brother Finaali, Big Brother Game, Big Brother: Asukkaaksi taloon?, Big Brother: Parhaat palat, Big Brother: Voittajan viikko, Big Brother: Häät talossa.

Juontajat: Vappu Pimiä (Talk Show, Kickoff ja Finaali), Jani Toivola (BB Extra).

Kotisivut: www.sub.fi/bigbrother2009

Viidennen kauden jälkeen Vappu ilmoitti, että lopettaa BB:n juontamisen. Tuotanto joutui siis etsimään Talk Show’lle uuden juontajan. Myöskään Jani ei jatkanut BB Extran juontajana.


6. kausi (2010)

BB:n kuudes tuotantokausi nähtiin Subilla tuttuun tapaan elo-marraskuussa. Kuudes kausi käynnistyi 24. elokuuta 2010 ja se päättyi Finaaliin 28. marraskuuta 2010.

Kuudenneksi kaudeksi BB-tuotanto muutti kokonaan uusiin tiloihin Espoossa. Vanhat Kivenlahden studiot jäivät taakse, kun Espoon Kiloon rakennettiin aivan uusi BB-talo studioineen. Uuden talon valloitti avauspäivänä 13 uutta asukasta, joita täydennettiin tasaiseen tahtiin kauden aikana. Kaikkiaan uudessa BB-talossa nähtiin kauden aikana 28 asukasta.

Alkuperäisasukkaat olivat aluksi asukaskokelaita, joiden oli ansaittava täysivaltaisen asukkaan status. Status saavutettiin mysteerisen kokelaskouluttajan johdolla suoritettujen tehtävien avulla. Ensimmäisen viikon lopussa ratkesi katsojaäänestys, jossa tv-katsojat äänestivät, ketkä asukaskokelaista ansaitsevat täysivaltaisen asukkaan statuksen. Vain 11 asukasta 13:sta sai jatkaa elämäänsä BB-talossa ensimmäisen viikon jälkeen.

Talossa nähtiin myös viisi uusvanhaa asukasta, eli aiemmilta kausilta tuttuja BB-asukkaita. Aluksi Nino, Niko N., Marianna, Niko S. ja Henna asuivat kolme päivää BB-talon salatilassa muiden asukkaiden siitä tietämättä, kunnes he siirtyivät talon puolelle muiden asukkaiden seuraan.  Lopulta tv-katsojat äänestivät uusvanhoista kaksi, jotka saivat jatkaa talossa viiden päivän jälkeen. Äänestyksessä sala-asukkaista täysivaltaisiksi asukkaiksi ylennettiin Nino ja Niko N.

Asukasvaihto toteutettiin Suomen BB:ssä jo kolmatta kertaa peräkkäin. Vaihto tehtiin tällä kertaa Eurooppaan, Sloveniaan. Suomen edustajaksi valittiin Niko N. ja Suomeen saapui Sandra Slovenian julkkis-BB:stä. Suomalaisasukkaiden tehtävänä oli huijata Sandraa suomalaisperinteiden kanssa esittelemällä vaihtoasukkaalle väärää, mutta uskottavaa Suomi-kuvaa. Huijaus oli asukkaiden viikkotehtävä, joka onnistui.

Ilman häätöäänestystä talosta joutuivat poistumaan Esa-Tapio, Ville, Paul ja Hannu. Esa-Tapio poistui talosta salatehtävän onnistuttua, kun hänen ja tyttöystävänsä Riikka onnituivat olemaan talossa viikon seurustelunsa paljastumatta. Esa-Tapio ei ollut innoissaan olosta BB-talossa ja hän poistui heti, kun salatehtävän onnistuminen selvisi. Ville poistettiin talosta sopimusrikkomuksen vuoksi hänen paljastettuaan asukkaiden saaman päivärahan suuruuden 24/7-palvelussa ja Hannu poistettiin sääntörikkomuksen vuoksi läpsäistyään kasvoille sammumisen rajamailla ollutta Marikaa eräissä bileissä. Paul jätti BB-talon ilman häätöäänestystä luovutettuaan henkilökohtaisten syiden perusteella (BB poisti talosta).

Kuudennen kauden finalistit varmistuivat hieman eri tavalla kuin aikaisempina vuosina. Toiseksi viimeisenä sunnuntaina häädettiin vain Elisabet ja lopullinen finaalinelikko kuudesta asukkaasta ratkesi semifinaaliäänestyksessä, joka päättyi viimeisen viikon torstaina. Semifinaaliäänestyksessä talon joutuivat jättämään Petri ja Noora ja finaalinelikon muodostivat Marika, Nino, Niko N. ja Eetu.

Marika finaalinelikon ainoa alkuperäisasukas, joka asui talossa kauden alusta loppuun. Nino ja Niko N. olivat uusvanhoja, jotka saivat olla valossa 89 päivää ja Eetu kesken kauden tullut asukas, joka ehti olla talossa noin seitsemän viikkoa. Voittajaäänestyksessä Big Brother -voittajaksi julistettiin Niko N. Marika tuli toiseksi, Nino kolmanneksi ja Eetu neljänneksi.

Big Brotherin suosio taittui kuudennen kauden aikana. Vaikka kausi käynnistyi ennätyslukemilla, ohjelman katsojamäärät kääntyivät laskuun jo alkukaudesta. Ensimmäistä kertaa Suomen BB:n historiassa uusi kausi ei lyönyt edellisen kauden lukemia, eikä Finaali tehnyt Subin uutta katsojaennätystä. Kuudennen kauden Finaalin päätteeksi ei ilmoitettu BB:n jatkosta Suomessa, kuten on tehty aikaisempina vuosina. Ilmassa oli huhuja, että Sub haluaisi kilpailuttaa BB:n tuotannon.

Heikompien katsojalukujen lisäksi BB:tä kritisoitiin mm. tylsän näköisestä talosta ja lukuisista teknisistä ongelmista. Tekniset ongelmat häiritsivät niin katsojien kuin asukkaidenkin elämää. Katsojat joutuivat kärsimään ajoittain pätkineestä 24/7-palvelun lähetyksestä, joka johtui BB-talon sähkökatkoista. Asukkaat taas joutuivat tulemaan toimeen vesiputkiongelmista ajoittaisten hajuhaittojen ja värillisen veden muodossa. Loppukaudesta talon lämmityksen kanssa oli myös ongelmia, kun aikaiset pakkaset yllättivät eteläisen Suomen. Asukkaat joutuivat värjöttelemään viileissä sisätiloissa, etenkin makuuhuoneessa ja päiväkirjahuoneessa, jotka olivat kaiketi pahimmat paikat.

Ohjelmat: Big Brother Suomi alkaa!, Big Brother, Big Brother Extra, Big Brother Talk Show, Big Brother Finaali, Big Brother Game, Big Brother: Asukkaaksi taloon?, Big Brother: Voittajan viikko.

Juontajat: Susanna Laine (Talk Show, Kickoff ja Finaali), Elina Viitanen (TalkShow, Kickoff, Finaali, BB Extra).

Kotisivut: www.sub.fi/bigbrother2010.


7. kausi (2011)

 

Kuudennen kauden Finaalissa ei ilmoitettu Big Brotherin jatkosta Suomessa. Julkisuudessa huhuttiin, että Sub haluaisi kilpailuttaa BB:n tuotannon. Alkuvuosi 2011 olikin hyvin hiljaista BB:n taholta ja spekulaatiot alkoivat pyöriä ohjelman loppumisen tai välivuoden ympärillä.

Lopulta maaliskuussa varmistui, että BB:stä nähdään seitsemäs tuotantokausi Suomessa, kun asukashaku käynnistyi. Asukkaita uudelle kaudelle haettiin viiden vuoden tauon jälkeen lomakehaulla netissä, mutta mukana oli edelleen myös hakukiertue.

Kiertuepaikkakuntina toukokuun alussa olivat vain Helsinki, Turku ja Tampere lomakehaun paluun vuoksi. Lomakehaku jatkui Subin nettisivuilla vielä heinäkuussa, vaikka kauden alkuun oli vain reilu kuukausi. Big Brotherin seitsemäs kausi käynnistyi 24/7:ssa tiistaina 30. elokuuta ja Subilla keskiviikkona 31. elokuuta.

Kauden pituutta ja päättymispäivää ei julkaistu kauden alkaessa, mutta se selvisi, kun kautta oli jäljellä reilu kuukausi. Kauden pituudeksi vahvistettiin 1. marraskuuta, että kausi kestää 104 päivää ja se päättyy 11. joulukuuta.

Kauden teema oli "enemmän salaisuuksia kuin koskaan ennen", mutta teema jäi hieman vaillinaiseksi, sillä asukkaiden omat salaisuudet olivat varsin vaisuja. Seitsemäs kausi sisälsi myös paljon salatehtäviä, joita asukkaat saivat suoritettavakseen joko yksin tai pienessä ryhmässä.

Juonittelu oli tällä kaudella sallittua. Kauden kulkuun vaikutti myös se, että Mikael voitti kauden alussa finaaliviikkoäänestyksen ja ansaitsi tällä koskemattomuuden ja paikan suoraan finaaliviikolle. Asukasvaihto kuului myös kauden ohjelmaan. Ulkomaankomennuksen sai Janica, jonka kohdemaa oli tällä kertaa Ruotsi, jossa järjestettiin Norjan BB. Vastavierailulle Suomeen noin viikon ajaksi tuli norjalainen Siv Anita. Kautta sykähdytti myös BB Extra -juontaja Elina Viitasen visiitti BB-talossa vierailevana asukkaana viiden päivän ajan.

Seitsemännen kauden voittajaksi selviytyi Janica, joka kuului alkuperäisasukkaisiin. Janica voitti finaaliäänestyksessä finaaliviikkoäänestyksen voittaneen Mikaelin 4,63 prosenttiyksikön erolla. Kolmanneksi vuonna 2011 sijoittui Suvi ennen neljänneksi tullutta Tanjaa ja viidenneksi jäänyttä Beniä. Vuonna 2011 finaalissa oli viisi asukasta.

FInaalin lopussa ilmoitettiin, että Big Brother palaa asiaan jälleen vuonna 2012.

Ohjelmat: Big Brother Suomi alkaa!, Big Brother, Big Brother Extra, Big Brother Talk Show, Big Brother Finaali, Big Brother: Asukkaaksi taloon?, Big Brother: Voittajan viikko, Big Brother: Missä he ovat nyt?

Juontajat: Susanna Laine (Talk Show, Kickoff ja Finaali), Elina Viitanen (TalkShow, Kickoff, Finaali, BB Extra).

Kotisivut: www.sub.fi/bigbrother2011.

Laajempi kooste kaudesta 2011


Lähteet

Subin BB-nettisivut (katso aiemmat linkit)

Endemol

BBPlaza

Wikipedia

Finnpanel TV-mittaritutkimus

Metronome Film & Television

Jarkko
Jarkko