Ampumahiihtoa nelikkona, salatehtävä ja vastasalatehtävä

Julkkiskausi 2021
Alku oli hankalaa neliampumahiihdossa. Kuva: © Nelonen Media.
Alku oli hankalaa neliampumahiihdossa. Kuva: © Nelonen Media.

BB-talossa vietettiin tehtävien osalta vilkasta päivää sunnuntaina. Asukkaat pääsivät tutustumaan neliampumahiihdon saloihin ja lisäksi Pinja Sanaksenaho sai salatehtävän, mutta häntä vastaan tehtiin myös vastasalatehtävä.

Sunnuntaiaamupäivään saatiin salaperäisyyttä, kun Big Brother antoi Pinjalle salatehtävän. Pinjan tehtävänä oli piilottaa BB-talon eri tiloihin 20 punaista palloa niin, etteivät muut asukkaat löydä palloja tai tiedä salatehtävästä. Big Brother oli toimittanut saunaan pallot, josta Pinja piilotti niitä eri huoneisiin, kuten Big Brother oli ohjeistanut. Mikäli Pinja onnistuu salatehtävässään, hän ansaitsee asukkaille 30 sekuntia lisää kauppa-aikaa.

Pinja ei kuitenkaan tiennyt, että Big Brother antoi samalla myös muille asukkaille vastasalatehtävän. Kun Pinja oli päiväkirjahuoneessa kuulemassa tehtävänantoa, lähetti BB muille asukkaille viestin televisioon Pinjan tehtävästä. He eivät saaneet paljastaa vastasalatehtävää, eivätkä sitä, että tietävät Pinjan saaneen salatehtävän.

Pahaa-aavistamaton Pinja piilotti palloja ja yritti esittää mahdollisimman normaalia. Samanaikaisesti muut asukkaat alkoivat yht'äkkiä puhua palloista ja he myös kehittivät pingiksen roll-on-deodorantin pallosta. Asukkaat pelasivatkin tätä ja Roni Bäck kruunattiin BB-talon pingismestariksi.

Pinja piilottamassa palloa tuoliin. Kuva: © Nelonen Media.
Pinja piilottamassa palloa tuoliin. Kuva: © Nelonen Media.

Tandem-Finlandia-biathlon BB-talon pihalla

Asukkaat pääsivät tekemään myös varsinaista kauppatehtävää. Lämpimässä toukokuisessa päivässä asukkaiden oli harrastettava ampumahiihtoa suksilla, joissa hiihti neljä asukasta kerrallaan. BB-talon pihalle rakennetulla radalla piti hiihtää 60 kierrosta ja joka kierroksen jälkeen jokainen hiihtäjä ampui viisi laukausta.

Jokainen osuma maalitauluun tietäisi sekuntia lisää kauppa-aikaan. Hiihtäjien lisäksi tehtävään osallistuisi kaksi huoltajaa ja toimitsija. Huoltajat huolehtisivat asukkaiden vireystilasta, lippaiden lataamisesta, aseiden toimimisesta ja maalitaulujen nostamisesta. Toimitsija kirjaa ylös hiihdetyt kierrokset ja osutut laukaukset. Toimitsija pitää myös asukkaat ajan tasalla huutamalla osuttujen laukausten ja hiihdettyjen kierrosten määrät.

Kauppatehtävään kuuluivat tarkat säännöt, joita piti noudattaa. Mikäli sääntöjä ei noudateta, voidaan asukkaita rankaista. Sääntörikkeiksi lasketaan mm. doping, vilpillinen ampumatulos tai kirjanpitorikkeestä.

Asukkaiden suorituksen alku oli hankalaa ja heti ensimmäisellä kierroksella Roni horjahti kumoon. Ensimmäiset kierrokset olivat hitaita, mutta ammunta sujui kohtalaisesti. Ensimmäiseen 20 kierrokseen meni 1,5 tuntia, mutta tämän jälkeen tahti nopeutui ja lopulta koko suoritukseen meni noin neljä tuntia.

Asukkaita muistutettiin tehtävän aikana, että ohjeita on noudatettava pilkuntarkasti. He spekuloivat, missä he olisivat tehneet virheitä. Yksi virheen mahdollisuus on, että asukkaat olivat laskeneet tauluihin osuneita laukauksia, vaikka taulu ei ollut kaatunut. Ohjeissa sanottiin, että vain kaatuneet taulut lasketaan. Tuulen takia kaatuneita tauluja ei laskettu.

Markku etsimässä Pinjan piilottamia palloja. Kuva: © Nelonen Media.
Markku etsimässä Pinjan piilottamia palloja. Kuva: © Nelonen Media.

Samalla, kun pihalla suoritettiin kauppatehtävää, vastasalatehtävän saaneet asukkaat etsivät aina tilaisuuden tullen talosta Pinjan piilottamia palloja. Alunperin muille asukkaille kerrottiin, ettei palloja saa löytää, mutta ilmeisesti tähän oli tullut myöhemmin muutos, mutta tätä ei ole kerrottu 24/7:n katsojille. Pinja ei pallojen etsintää huomannut ja oli autuaan tietämätön myyräntyöstä hänen selän takanaan.

Asukkaat saivat lopulta suoritettua kauppatehtävän ja toimitsijana pääosan suorituksesta toiminut Pinja vahvisti ammuntatulokseksi 250 osumaa. Epäilyksiä tosin herätti, tuleeko BB hylkäämään osan suorituksista mahdollisten sääntörikkeiden vuoksi.

Kauppatehtävässä hankittiin yhteisiä kauppasekunteja, mutta mukana oli myös henkilökohtainen kilpailu. Kauppatehtävän paras ampuja saisi myös henkilökohtaisen palkinnon. Epävirallisten tulosten mukaan paras oli Petra Olli 67 osumalla.

Vastasalatehtävä paljastuu

Kun asukkaat olivat toipumassa kauppatehtävän rasituksista, asukkaat saivat postia, jossa kerrottiin Pinjan salatehtävästä. Pinjan piti etsiä uudestaan piilottamansa pallot, mutta niitä ei löytynyt, koska muut asukkaat olivat löytäneet ne jo ja piilottaneet uudestaan. Pinja selitti innoissaan salatehtävästään, kunnes muut asukkaat saivat Big Brotherilta luvan paljastaa vastasalatehtävän.

Muiden asukkaiden Markku Pullin johdolla kertoessa vastasalatehtävästä, Pinja totesi aavistelleensa, että joku tiesi jotain. Vainoharhaiseksi tullut Pinja sanoi, että oli nähnyt Markun seuraavan häntä koko päivän ajan. Pinja otti uuden käänteen saaneen salatehtävän hymyssä suin vastaan.

Vaikka kaikki vastasalatehtävään osallistuneet asukkaat tiesivät tehtävän luonteen, tuli silti Ronin tekemä loukkaantumisen näyttely yllätyksenä mm. Petralle. Roni näytteli, että hän loukkasi varvastaan kauppatehtävässä, vaikka se oli vain tekosyy päästä sisään etsimään palloja.

Jos Big Brother hyväksyy salatehtävän ja vastasalatehtävän, saavat asukkaat 30 sekuntia lisää kauppa-aikaa. Lopullinen kauppa-aika selviää, kun Big Brother julistaa kauppatehtävän lopputuloksen.

Lue tehtävänannot BB-nettisivuilta:
Pinjalle salatehtävä erikoiskäänteellä: “Seuraa salamyhkäinen tiedotus”
Havuja p*rkele! – Kauppatehtävässä hiihdetään tandemina

Jarkko
Jarkko