Sani Aartela häädettiin neljäntenä BB-talosta

Julkkiskausi 2021
Sani Anni Hautalan haastattelussa häädön jälkeen. Kuva: © Nelonen Media.
Sani Anni Hautalan haastattelussa häädön jälkeen. Kuva: © Nelonen Media.

Julkkis-Big Brotheria on takana vain viikko, mutta sunnuntaina oli vuorossa jo neljäs häätöäänestys. Kaikki asukkaat Janne Porkkaa lukuun ottamatta olivat häätöuhan alla ja neljäntenä BB-talosta häädettiin Sani Aartela.

Neljäs häätöäänestys käynistyi heti kolmannen päätyttyä keskiyön tietämissä viime yönä. Big Brother laittoi kaikki asukkaat häätöäänestykseen Jannea lukuun ottamatta, joka oli suojassa häädöltä voitettuaan koskemattomuuden lauantaina.

Sunnuntain suorassa lähetyksessä äitienpäivän teemaa pidettiin vahvasti läsnä. Esimerkiksi taloyhteyden aikana lähetyksen alussa talon äidit Nina Mikkonen ja Sani saivat lukea kotoa lapsiltaan saamansa kirjeet. Herkistyminen oli käsinkosketeltava niin Ninan ja Sanin kuin muutamien muidenkin asukkaiden kohdalla.

Häätöäänestyksessä oli siis kymmenen asukasta, mutta äänestyksen seitsemän kärki pelastettiin turvaan, kun äänestysaikaa oli jäljellä noin puoli tuntia. Seitsemän asukasta sai kuulla helpottavan tiedon, että heidän matkansa BB-talossa jatkuu myös toisella viikolla.

Äänestyksen loppuun jatkoivat kolme vähiten ääniä saanutta asukasta Sani, Nina ja Sedu Koskinen. Viimeisinä äänestyksessä mukana olleet siirtyivät studioon, jossa äänestys ratkesi. Äänestystuloksen mukaan neljäntenä BB-talosta häädettiin Sani.

Sanin lyhyessä häätöhaastattelussa Sani totesi, että hän olisi halunnut jäädä taloon. Sanin mukaan talossa on tällä viikolla tutustuttu toisiinsa, eikä hän ole havainnut pelaamista. Pikakommenttien jälkeen Sanille näytettiin hänen parhaat palansa äänestystulokset. Haastattelua häiritsivät lähetyksen ääniongelmat.

Neljännessä häätöäänestyksessä Sani keräsi 31,9 % annetuista äänistä ja tuli häädetyksi. Ensimmäisenä turvassa oli Sedu 32,1 %:n ääniosuudella ja tästä kolmikosta eniten ääniä keräsi Nina 36,0 %:n ääniosuudella. Äänestystilanteet vaihtelivat kovasti etenkin, kun vielä kymmenen asukasta oli mukana, mutta myös loppukolmikko eli ennen äänestyksen päättymistä.

Sanin häädön jälkeen BB-taloon jäi kymmenen asukasta.

Neljäntenä BB-talosta häädettiin Sani: "Olisin mielelläni jäänyt" (BB-nettisivut)

Artikkelia on päivitetty 9.5.2021 kello 23.18: Uutista on päivitetty kauttaaltaan.
Artikkelia on päivitetty 9.5.2021 kello 23.53: Pääkuva on vaihdettu.

Jarkko
Jarkko