Tänään Julkkis-BB-talosta häädetään kaksi asukasta!

Julkkiskausi 2021
Big Brother Suomi VIP -logo. Kuva: © Nelonen Media.
Big Brother Suomi VIP -logo. Kuva: © Nelonen Media.

Julkkis-Big Brotherista häädetään tänään sunnuntaina peräti kaksi asukasta. Kaikki asukkaat Aleksi Valavuorta lukuun ottamatta ovat häätöäänestyksessä.

Vastoin eilen kerrottua tietoa Julkkis-BB:stä häädetään tänään peräti kaksi asukasta. Sunnuntain suorassa lähetyksessä BB-talon joutuu jättämään kaksi häätöuhan alla olevaa asukasta. Häätöäänestyksessä on kuusi asukasta, Sara Forsberg, Roni Bäck, Nina Mikkonen, Petra Olli, Pinja Sanaksenaho ja Markku Pulli. Ainoastaan Aleksi on suojassa häädöltä voitettuaan koskemattomuuden eilisessä haastetehtävässä.

Vielä lauantain suoran lähetyksen lopussa juontaja Anni Hautala kertoi kahdeksannen asukkaan häädettävän tänään, mutta sunnuntaina iltapäivällä BB-nettisivuilla uutisoitiin kahden asukkaan lähtevän.

Asukkaat eivät tiedä tuplahäädöstä mitään, vaikka he ovatkin sitä aavistelleet, että jossain vaiheessa se on mahdollista. Esimerkiksi eilen asukkaita kiusoiteltiin Onnenkantamoisella, joka oli pysähtyä useaan kertaan 2X-sektoriin. Asukkaiden mielestä tuo sektori tarkoittaa tuplahäätöä.

Kauden kahdeksas häätöäänestys päättyy tänään Nelosella kello 21.00 alkavassa suorassa lähetyksessä.

Lue lisää BB-nettisivuilta:
Äänestysohjeet
Big Brotherilta shokkiuutinen: Sunnuntai-iltana tuplahäätö!

Artikkelia päivitetty 16.5.2021 kello 20.29: Lisätty kappale, että asukkaat eivät tiedä tuplahäädöstä.
Artikkelia päivitetty 16.5.2021 kello 21.42: Otsikkoa on muokattu.

Jarkko
Jarkko