Dominopalikat lisääntyivät ja kaatuivat pimeällä keskiajalla

Kausi 2019
Rahnoja ja dominopalikoita tuli päivätehtävästä. Kuva: © 2019 Nelonen Media.
Rahnoja ja dominopalikoita tuli päivätehtävästä. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Viikkotehtävän aikamatkailu jatkui keskiviikkona keskiajalle. Dominopalikoiden määrä kasvoi jälleen, kun asukkaat eivät onnistuneet jousiammuntatehtävästä.

Tiistain antiikin Rooman tapahtumat käsiteltiin jo eilen, kun Kristian sai kaikilta asukkailta kritiikkiä toiminnastaan, vaikka palautteen vastaanottaminen hänelle oli vaikeaa. Etenkin Jukka oli varsin kärkäs kritisoimaan Kristianin toimintaa. Jokainen sanoi, ettei Kristian loukannut henkilökohtaisesti, mutta yleinen toiminta oli paheksuttavaa. Eniten Kristiania kritisoitiin auktoriteettiaseman väärinkäytöstä.

Keskiviikkona tiistain tapahtumiin ei enää palattu. Asukkaat pääsivät jälleen uuteen teemaan kiinni, kun vuorossa oli keskiaika. Asukkaat jaettiin kahteen joukkueeseen, miekkoihin ja kirveisiin. Keskiviikon päivätehtävän rituaaleihin kuuluivat kahden joukkueen väliset kaksintaistelut, jossa vastakkaiset joukkueet taistelevat pareittain, kun Big Brother soittaa musiikkia. Koska BB-talon lattialla on tuhansia dominopalikoita, ottivat asukkaat kaksintaistelut rauhallisesti ja yleensä paikassa, jossa dominopalikoita ei ole.

Asukkaat pääsivät myös kokeilemaan taitojaan jousiammunnassa. Päivätehtävän lisätehtävässä asukkaiden piti kaataa jousiammuntana eriarvoisia tauluja, joista oli palkintona pistemääränsa verran rahnaa. Kääntöpuolena jokaisesta taulusta, joka ei käänny, asukkaat saavat 200 dominopalikkaa dominorataansa.

Kirveet ansaitsivat jousiammunnasta 5 rahnaa ja miekat 10 rahnaa, kun kummallakin joukkueella oli kymmenen yritystä. Joukkueilla oli mahdollisuus tuplata rahnapottinsa, vaikka jatkokierroksista olisi riski saada lisää dominopalikoita. Tuplatakseen rahnansa, joukkueen piti saada toisella kierroksella parempi tulos kuin ensimmäisellä kierroksella. Jos tuplaus ei onnistu, menettää myös ensimmäisellä kierroksella ansaitut rahnat.

Toisella kierroksella kirveet onnistuivat tuplauksessaan, miekat eivät. Kokonaisuudessaan asukkaat saivat jousiammunnasta 3600 dominopalikkaa lisää. Pian lisätehtävän jälkeen Big Brother toimitti asukkaille lisäpalikat, joiden asettelussa radalle asukkailla meni hetki. Uusia paloja tuli jo niin paljon, että alkoi olla ongelma, mihin niitä sijoittaa.

Esimerkiksi keittiön ruokailutila tuli käytännössä täyteen palikoita, koska niitä on lähes joka paikassa ruokapöydän alapuolta lukuun ottamatta. Viikkotehtävän sääntöjen mukaan palikoita ei saanut laittaa huonekalujen alle. Tiiviimmin asetellut palikat aiheuttivat myös kaatumisia ja asukkaat joutuivat rakentamaan rivejä uudestaan ja uudestaan.

Sotku lipunryöstöstä, dominopalikat nurin

Illalla asukkaat saivat toisen päivätehtävän, jossa heidän piti leikkiä lipunryöstöä. Aluksi asukkaiden piti tehdä liput, jonka jälkeen miekat ja kirveet piilottivat lipun olohuoneeseen tai makuuhuoneeseen. Huoneet olivat joukkueiden kotipesiä aina vuorotellen ja kolme kertaa lipun ensimmäisenä löytänyt joukkue saisi herkullisen palkinnon.

Lipunryöstö meni tasaiseksi ja päivätehtävä päättyi lukemin 3-2 - jälleen kirveiden eduksi. Asukkaat keksivät lipuille mitä mielikuvituksellisimpia piiloja jopa BB-talon rakenteista. Viimeisillä kierroksilla etsinnät kestivät jo hyvän aikaa, mutta aina lippu lopulta löydettiin. Etsintöjen yhteydessä asukkaat saivat aikaan todellisen siivon ja myös dominopalikat saivat kyytiä. Lähes kaikki dominopalikat kaatuivat makuuhuoneesta, olohuoneesta ja huoneiden väliseltä käytävältä.

Päivätehtävän jälkeen asukkaita odottikin siivousurakka ja palikoiden uudelleenpystytys. Kirveet saivat palkinnoksi herkkulaatikon, joka sisälsi mm. suklaata, sipsejä ja myslipatukoita. Herkullinen palkinto nauratti hävinneiden puolella olevaa Kristiania, joka vahingoniloisena otti kaiken ilon irti tappiosta huolimatta. Villeä alkoi ärsyttää Kristianin ilveily, kun esimerkiksi Milla nautti pienestäkin palkinnosta. Millaa lähinnä häiritsi päivätehtävästä aiheutunut sotku ja kaadunneet palikat.

Lähes heti lipunryöstön jälkeen Big Brother ilmoitti Keskiaika-päivätehtävän päättyneeksi. Asukkaat olivat onnistuneet päivätehtävässä ja palkinnoksi siitä he saivat palauttaa 200 valkoista dominopalikkaa varastohuoneeseen. Dominopalikoiden saldo jäi silti miinukselle 3400 palikkaa, koska jousiammunnassa asukkaat olivat saaneet 3600 dominopalikkaa lisää.

Viikkotehtävä päättyy torstaina, jolloin asukkaiden on saatava kaadettua kaikki palikat, jotta viikkotehtävä olisi onnistunut. Huomenna viikkotehtävän teemana on 80-luku.

Jarkko
Jarkko