Lahjavuori tonttujen haasteena - Olli-Pekka tuskastui paketointiin

Kausi 2020
Tonttupajassa oli paljon lahjoja aamulla. Kuva: © Nelonen Media.
Tonttupajassa oli paljon lahjoja aamulla. Kuva: © Nelonen Media.

BB-tontut pääsivät paketoimaan tonttupajan täydeltä isoja ja pieniä lahjoja keskiviikkona. Talon miesasukkaat olivat väsyneitä valvottuaan edellisen yön kinkunpaiston merkeissä.

Asukkaat saivat tiistaina tehtäväkseen kinkun paistamisen hybridi-tv-äänestyksen tuloksena. Kinkku piti paistaa viime yönä ja väsyneet naisasukkaat eivät olleet kovinkaan innokkaita valvomaan. Miehet lupasivat valvoa kinkun paistamista ja antoivat naisille luvan mennä nukkumaan. Julia ja Paula varmistivat vielä, että asia on ok ja he sanoivat, että miehet voivat herättää heidät kesken unien, jos tarve vaatii.

Joel, Arttu ja Olli-Pekka pystyivät kuitenkin valvomaan noin neljä tuntia, mitä kinkun paistaminen vei. Aikaa he kuluttivat mm. Aliasta pelaamalla kyselemällä itse keksimiänsä sanoja toisiltaan. Miehet eivät kokeneet, että aika olisi käynyt pitkäksi, vaikka sana-arvauksissa huomasi, että he olivat väsyksissä. Kinkku saatiin paistettua ja miehet ottivat heti myös ensimmäiset maistipalat ennen nukkumaan menoa kolmen maissa yöllä.

Aamulla kinkunpaistajat olivat väsyneitä, joka näkyi myös päivän aikana pakkauspuuhissa. Päivän urakkana asukkailla oli tehtävähuoneen täydeltä lahjoja, joita heidän piti viikkotehtävässään pakata hyväntekeväisyyteen. Alkuviikolta tuttujen pehmolelujen ja pelien lisäksi haasteita aiheuttavat täysikokoinen jääkiekkomaali ja pari polkupyörää.

Asukkaat päättivät aloittaa lahjojen pakkaamisen tutuista tuotteista ja jättää isot viimeiseksi. Viikkotehtävän aikana asukkaat ovat löytäneet kukin roolinsa, missä ovat hyviä ja näyttäisi siltä, että asukkaat ottivat ne tehtävät, mitä aiemminkin ovat tehneet. Päivän aikana Kristiina valitti kipeää kurkkuaan ja kipeän tuntua, vaikka kuumetta hänellä ei ollut. Big Brother antoi hänen kuitenkin mennä noin tunnin ajaksi levolle. Lisäksi Kristiina sai vapautuksen taukoliikunnasta, joka oli määrätty kätyriporo Paulan ohjaukseen.

Kätyriporo valvoi BB-tonttuja entistä tarkemmin viikkotehtävän kolmantena päivänä. Heti aamusta Paula joutui antamaan noottia, kun asukkailla ei ollut tonttuasut päällään ja kaikki saivat risumerkinnän. Vastapainoksi sydämiäkin jaettiin mm. hyvästä työmoraalista tonttupajalla ja osallistumisesta taukoliikuntaan.

Joel viimeisteli jääkiekkomaalia pakettiin. Kuva: © Nelonen Media.
Joel viimeisteli jääkiekkomaalia pakettiin. Kuva: © Nelonen Media.

Kun asukkaat pääsivät paketoimaan jääkiekkomaalia ja polkupyöriä, ne eivät olleet helppoja tapauksia. Olli-Pekalta paloi hermot paketoidessaan lasten polkupyörää, kun työn jälki ei tyydyttänyt kätyriporoa. Paula pyysi polkupyörää uudelleen paketoitavaksi, mutta pitkän uurastuksen jälkeen Olli-Pekka ei tähän kyennyt ja tehtävä delegoitiin Kristiinalle. Olli-Pekka ei ollut halukas jatkamaan töitä heti ja se poiki miehelle kaksi risua lyhyen ajan sisään.

Illalla Paula piti asukkaille yhteenvedon tähänastisista työkorttien merkinnöistä. Julia ja Joel olivat selkeästi edellä ruusuissa ja Olli-Pekka risuissa. Kätyriporon havainnot otettiin huumorilla ennen kuin asukkaat pääsivät iltapalan kimppuun.

Isot lahjat saatiin paketoitua ja lopulta niistä tuli aika hienoja. Jääkiekkomaali kääreisiinsä saivat Joel ja Arttu hyvällä yhteistyöllä. Asukkailla jäi vielä loppuillaksi hieman lahjoja paketoimatta, mutta he uskoivat, ettei heillä niissä enää pitkään menisi. Jäljellä oli enää joitakin lautapelejä ja suklaamakeisia. Iltapalatauon jälkeen asukkaat ahkeroivat vielä reilut 1,5 tuntia, kunnes päivän urakka oli suoritettu.

Viimeinen viikkotehtävä näyttää vieneen vielä kerran mehut asukkaista ennen loppurutistusta.

Lue myös:
Tonttupaja pystyyn viimeisessä viikkotehtävässä, lahjat menevät hyväntekeväisyyteen (23.11.2020)
Paulasta joulupukin pikku apuri Häädetyn herjassa (23.11.2020)
Kätyriporo tarkkailemaan tonttujen työtä - Asukkaat yöksi kinkkuvahtiin (24.11.2020)

Jarkko
Jarkko