Anssi voitti nimeämiskisan - Jasmiina hermoili häätöäänestystä

Kausi 2021
Anssi laskee keräämiään neuloja nimeämiskisan tauolla. Kuva: © Nelonen Media.
Anssi laskee keräämiään neuloja nimeämiskisan tauolla. Kuva: © Nelonen Media.

Nimeämiskilpailussa perjantaina ratkaistiin häätöäänestykseen joutuvat punaisen joukkueen asukkaat. He joutuivat kirjaimellisesti etsimään neulaa heinäsuovasta, jonka voittajaksi saatiin Anssi.

BB-talossa on ollut tällä viikolla käynnissä viikkokilpailu joukkueissa, jossa ratkaistiin häätöäänestyksen välttävä joukkue ja yhden joukkueen kauppasekunnit. Torstaina päättyneen häätökisan voitti sininen joukkue, joka on turvassa häätöäänestykseltä. Punainen joukkue puolestaan voitti kauppatehtävän ja kävi kaupassa tekemässä ostoksia 100 sekunnin ajan.

Häätökisan häviäjä, punainen joukkue, ei joutunut suoraan häätöäänestykseen, vaan joukkueen jäsenet kisasivat perjantaina vielä nimeämiskilpailussa. Häätöäänestyksen pelko tuntui etenkin Jasmiinassa ja Villessä, jotka olivat heti häätökisan päättymisen jälkeen hyvin hermostuneita.

He kertasivat illalla viikon aikana talon televisioissa näkyvien kuvien yksityiskohtia, kuten esimerkiksi ovien määriä ja värejä. Jasmiina ja Ville pyysivät apua sinisten Taavilta ja Melodylta, jotka kertoivat auliisti tietojaan, mitä he kuvista muistivat. Osa asukkaista uskoi, että kuvat liittyvät jotenkin nimeämiskilpailuun. Asukkaiden muistelemia ääniä muisteltiin jo torstain kauppatehtävässä.

Paine häätöäänestykseen joutumisesta oli kova, eikä Jasmiina halunnut sinne missään tapauksessa johtua. Sosiaalisessa mediassa puhutti perjantaiaamuna Jasmiinan ja Villen mahdollinen juonittelu yön tunteina, mutta Big Brother ei ole ottanut asiaan kantaa.

Hermostuneisuus jatkui aina nimeämiskisaan saakka, joka ei Jasmiinan ja Villen harmiksi ollut muistitehtävä. Punaisen joukkueen asukkaiden tehtävänä oli etsiä heinäsuovasta neuloja ihan kirjaimellisesti. Aikaa ei oltu etukäteen määritelty, mutta Big Brother kertoi, että heinasuovassa oli 150 neulaa. Nimeämiskilpailun voittaja saa vaikuttaa siihen, ketkä punaisista pelastuvat häätöäänestykseltä.

Ensimmäinen neula löytyi jo muutaman minuutin etsimisen jälkeen Jasmiinalle, mutta tämän jälkeen tahti ei ollut kovin nopea. Suurin neularohmu oli vähemmän yllättäen Anssi, joka sanoi löytäneensä neuloja tuurilla. Anssi ei ollut asukkaiden toivelistan kärjessä, joka voittaisi kisan ja esimerkiksi Melody sanoi suoraan, ettei toivo Anssin ei voittoa. Melodyn toiveissa olisi ollut Villen voitto.

Punainen joukkue etsi neuloja heinäsuovasta. Kuva: © Nelonen Media.
Punainen joukkue etsi neuloja heinäsuovasta. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat epäilivät neulojen määrää suhteessa löydettyihin, eivätkä he uskoneet kasassa niitä olleen 150. Kun Big Brother ilmoitti iltapäivällä puoli viiden aikoihin, että nimeämiskilpailua on jäljellä puoli tuntia, voittaja alkoi olla selvillä. Anssi oli ylivoimaisessa johdossa ja asukkaat alkoivat kasata heiniä keskelle kaukaloa, jotta he pääsevät hyppimään siihen viimeisiksi minuuteiksi. Asukkaat olivat käytännössä luovuttaneet kisan Anssille.

Tarkistuslaskennan jälkeen Big Brother julisti Anssin nimeämiskisan voittajaksi. Anssi keräsi 11 neulaa, jaetulle toiselle sijalle tulivat Samir, Maiju ja Ville 5 neulalla, Jasmiina ja Sami keräsivät 3 neulaa ja Pekka ei löytänyt yhtään neulaa. Heti Big Brotherin kerrottua nimeämiskilpailun tulokset, Anssi kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen tekemään päätös kirjekuoren kanssa, jossa oli tarkemmat ohjeet. Kirjekuoren sisältöä ja Anssin päätöstä ei paljastettu katsojille eikä asukkaille vielä tässä vaiheessa.

Nimeämiskisasta ja häätöäänestyksestä kovaa stressiä ottanut Jasmiina oli pettynyt itseensä jo nimeämiskilpailun aikana. Nainen väänsi itkua etsiessään neuloja ja soimasi itseään, ettei hän pärjää missään kisoissa. Muut asukkaat yrittivät tsempata Jasmiinaa parhaansa mukaan, mutta Jasmiina ei oikein piristynyt. Tilannetta ei muuttanut edes Maijun lämmin halaus.

Saman aikaan nimeämiskilpailun kanssa sinisten Juhani sai Big Brotherilta tehtävän. Hänen tulee kirjoittaa jokaisesta punaisen joukkueen asukkaasta maalaisromanttinen tarina. Jokaisen tarinan pitää olla yhden A4-liuskan pituinen ja ne luetaan myöhemmin tänään iltaohjelmana BB-talossa.

Väsynyt punainen joukkue sai heti nimeämiskilpailun päätyttyä kuivaa vaatetta päälle ja sinisen joukkueen valmistaman päivällisen. Illalla punaiset saavat vielä siniseltä joukkueelta spa-hoitoja vaihtokauppana punaisten kahveista. Big Brotherilla oli lisäksi yllätys punaisille, sillä he pääsivät myös saunomaan.

Lue myös:
Asukkaat jaettiin joukkueisiin, voittaja välttää häätöäänestyksen (11.10.2021)
Katja toipui häädöstä, Sanni antoi häädetyn perinnön yksin Nooralle (11.10.2021)
Taavi protestoi Anssin toimintaa pizzakisassa, punaiset mokasi isosti kuulokisassa (13.10.2021)
Sinisille makkarin herruus, pirtelöt maistelussa (13.10.2021)
Siniset johdossa viikkokisassa, Samin tilanne puhutti molemmissa joukkueissa (14.10.2021)
Siniset viikkokisan voitolla turvaan häädöltä, punaiset voitti kauppatehtävän (14.10.2021)

Jarkko
Jarkko