Minna häädettiin toisena BB-talosta - Sami ja Sanni passitettiin pihalle

Kausi 2021
Minna häädettiin toisena. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Kauden toisessa häätöäänestyksessä oli neljä asukasta. Toisena BB-talosta sunnuntaina häädettiin Minna. Häätölähetyksessä nähtiin myös käänne, kun Sami ja Sanni eivät palanneetkaan taloon tuloksen selvittyä.

Asukkaat nimesivät toisiaan häätöäänestykseen perjantaina ja eilen käynnistyi kauden toinen häätöäänestys. Häätöuhan alla tällä viikolla olivat Minna, Sanni, Sami ja Taavi. Häätöäänestyksestä päästettiin turvaan eniten ääniä reilu tunti ennen äänestyksen päättymistä saanut Taavi.

Taavin pelastuminen oli ainakin Pekalle erittäin suuri helpotus, koska hän oli antanut kaksi nimeämispistettä Taaville. Eilen Pekka oli kuitenkin keskustellut Anssin kanssa, ettei halua Taavin lähtevän talosta. Sunnuntain häätölähetyksen koosteessa Pekka puolestaan paljasti, että hän oli antanut pisteet siinä uskossa, ettei Taavi missään nimessä joudu häätöäänestykseen.

Suoran lähetyksen loppupuolella kolme vähiten ääniä saanutta asukasta siirtyivät BB-universumin häätöhuoneeseen hyvästeltyään muut asukkaat. Häätöhuoneessa Minna, Sanni ja Sami saivat kuulla, että toisena BB-talosta häädetään Minna. Minna halasi Samin ja Sannin ja poistui nopeasti studioon haastateltavaksi.

Studiossa Minna totesi, ettei hän ollut talossa täysin oma itsensä. Hän myönsi, että on aika ärhäkkä keskusteluissa, vaikka kehittänyt itseään esimerkiksi keskustelutaitojaan. Minna totesi suoraan, että hän on välillä suorastaan vittumainen ja hänen tunteensa heiluivat talosta laidasta laitaan, mikä yllätti naisen. Myös suhde Lasseen yllätti Minnan, mutta tähän aiheeseen ei menty tämän tarkemmin.

Häätöäänestyksen lopputuloksissa Minna tuli häädetyksi saatuaan 16 % annetuista äänistä. Ensimmäisenä turvassa oli Sami 21,9 prosenttiyksikön erolla Minnaan. Eniten ääniä loppukolmikosta keräsi Sanni 46,1 %:n ääniosuudella. Näissä tuloksissa ei ole huomioitu ensimmäisenä turvaan äänestetyn Taavin ääniä.

Sami ja Sanni yön selkään pihalle

Häätöhuoneeseen jääneet Sami ja Sanni saivat kuulla yllätyksen, sillä kumpikaan heistä ei palannut takaisin taloon. Juontaja Elina Kottonen passitti kaksikon BB-talon pihalle yöpymään leiriolosuhteissa, eivätkä muut asukkaat tiedä tästä. Sami ja Sanni eivät saa paljastua talon muille asukkaille.

Käänne pohjustaa huomenna alkavaa ulkotehtävää, jossa kaikki asukkaat lähtevät louhimaan kryptovaluuttaa Lemmenjoelle. Sanni ja Sami saapuivat pian suoran lähetyksen jälkeen pihalle, jossa heille kerrottiin kirjeessä, että he yöpyvät laavussa ja heillä on käytössään kaikki pihan palvelut. Tarvittaessa he käyttävät tehtäväalueen päiväkirjahuonetta.

Piha on suljettu talossa olevilta asukkailta ja he alkoivat heti epäillä jotain, kun häädöstä selvinneitä asukkaita ei kuulunut taloon, vaikka Big Brother kuulutti suoran lähetyksen päättyneeksi. Ei kestänyt kauaa, kun asukkaat arvasivat, jo ennen kuin Sami ja Sanni olivat pihalla, että selvinneet asukkaat ovat pihalla. Asukkaat eivät kuitenkaan tiedä, ketkä selvisivät häädöstä, eikä se selviä heille ennen huomista.

Uudesta käänteestä johtuen häätötuloksen spekulointia ei kuulunut. Asukkaat haluaisivat kuitenkin tietää, ketkä ovat turvassa ja kuka joutui häädetyksi. Siitä he olivat varmoja, ettei useampaa häädetty, sillä niin varmasti Pekan mielestä Elina oli heille kertonut, että vain yksi lähtee.

Minnan häädön jälkeen BB-taloon jäi 14 asukasta.

Artikkelia on päivitetty 19.9.2021 kello 23.24: Lisätty tapahtumat häädön jälkeen ja tieto uudesta käänteestä.
Artikkelia on päivitetty 19.9.2021 kello 23.47: Vaihdettu pääkuva, lisätty video ja häätöäänestyksen tulokset.

 

Jarkko
Jarkko