Punaiset veivät toisen viikkokilpailun nimiinsä, saivat oikeuden nimetä

Kausi 2021
Punaiset juhlivat viikkokisan finaalin voittoa. Kuva: © Nelonen Media.
Punaiset juhlivat viikkokisan finaalin voittoa. Kuva: © Nelonen Media.

Tämän viikon nimeämisoikeus ratkaistiin kauden toisessa viikkokilpailussa perjantaina. Punainen joukkue lähti viikkokilpailun finaaliin 30 sekunnin etumatkalla siniseen joukkueeseen nähden.

Asukkaat olivat latautuneet perjantain viikkokilpailun finaaliin koko viikon tietäen, että se ratkaisee, kumpi joukkueista pääsee nimeämään tällä viikolla. Neljässä ensimmäisessä joukkuekisassa voittamalla kilpailun joukkue sai hankkia etua finaaliin. Punainen joukkue voitti 20 sekuntia maanantaina ja sininen saman tiistaina. Keskiviikkona punaiset siirtyivät jälleen johtoon voittamalla kolmannen joukkuekisan ja he onnistuivat kasvattamaan etumatkansa torstain köydenvedossa 30 sekuntiin.

Pitkin viikkoa asukkaat ovat spekuloineet, millainen finaalikilpailu tulisi olemaan. Spekulaatioissa arveltiin, että kaikki asukkaat osallistuisivat finaaliin ja se olisi pitkä ja rankka. Sininen joukkue piti joukkuettaan tasaisempana punaisiin nähden ja he arvelivat, että siitä on heille hyötyä finaalissa. Siniset olivat kärsineet viikon mittaan pieniä takaiskuja, kun Noora ja Taavi olivat satuttaneet jalkaansa ja Melody kärsi viikon aikana flunssan oireista. Punaisilla ei ole ollut tällaisia ongelmia, mutta terävän kärjen jälkeen heillä ei ehkä niin paljon fyysistä kestävyyttä ollut.

Ennakko-odotuksista huolimatta finaalikilpailusta ei tullut mitään kestävyyskisaa. Finaaliin osallistui kummastakin joukkueesta neljä asukasta, joista kolmella oli käsiraudat käsissään. Neljäs asukas etsii hiekkalaatikosta avaimia käsirautoihin. Tehtävässä piti kerätä vedettävälle kuormalavalle kolmelta eri pisteeltä puukuutioita, painoja ja heinäpaaleja. Kuutiot ja painot piti palauttaa lähtöalueelle erikseen ja lopuksi heinäpaalit piti viedä maaliin ja ensin maalissa ollut voittaa.

Esineitä sai lähteä keräämään vasta, kun ensimmäinen asukas on vapautettu käsiraudoista. Vain vapautetut asukkaat saivat osallistua esineiden siirtoon. Avaimia sai etsiä ja asukkaita vapauttaa koko tehtävän ajan. Punainen joukkue pääsi kisaan 30 sekunnin etumatkan turvin, jonka joukkue ansaitsi alkuviikon joukkuekisoissa.

Punaisista Anssi etsi avaimia ja ensin niitä ei meinannut löytyä, mutta hetken pöllytettyään hiekkalaatikkoa Anssi pääsi vapauttamaan Samirin. Samir lähti vetämään kuormalavaa kohti ensimmäistä pistettä, jossa odottivat puukuutiot. Hän nosti lavalle yhden kuutioista, joka palautettiin lähtöpaikkaan oikealle lavalle ja samalla Anssi pääsi vapauttamaan Pekan. Myös sininen joukkue oli päässyt liikkeelle ja vapautti nopeaan tehtiin kaksi asukasta ja he keräsivät kakki kuutiot matkaan.

Punaiset ja siniset viikkokisan finaalin tuoksinnassa. Kuva: © Nelonen Media.
Punaiset ja siniset viikkokisan finaalin tuoksinnassa. Kuva: © Nelonen Media.

Punainen joukkue oli jo saanut kaikki kuutiot lähtöalueelle ja jo painoja keräämässä. Samalla myös kaikki kilpailijat olivat heidän käytössään, kun Samikin oli vapautettu. Kovin pitkää ei nokka enää tuhissut painojen jälkeen ja neljä heinäpaalia oli helppo homma ottaa kyytiin ja raahata maaliviivan yli. Siniset olivat ehtineet painoihin, mutta kisa päättyi, kun punaiset päättyivät maaliin.

Kisan jälkeen asukkaat jäivät jännittyineinä odottamaan Big Brotherin lopullista tuomiota kisasta. Sinisten Melody toi esiin mahdollisia tilanteita, jotka saattaisivat vaarantaa punaisten voiton. Alussa Sami ja Pekka pitivät puukuutioista kiinni, mutta oli tulkinnanvaraista, oliko tuo kielletty. Lisäksi yhdessä vaiheessa Anssi työnsi punaisten kuormalavaa, mutta tätäkään ei oltu kielletty. Big Brother myös huomautti Samiria punaisen viivan ylityksestä ennen kuutioesteen poistamista, mutta tästä ei ollut mainintaa tehtävän ohjeissa.

Anssiin Melodyn puheet tehosivat ja häntä jännitti, kun Big Brother oli julistamassa kisan tulosta. Tulos ei muuttunut ja Big Brother kuulutti punaiset kisan voittajaksi. Viikkokisan finaalin voitolla punainen joukkue pääsee nimeämään talon kaikkia asukkaita nimeämisissä tänään. Nimeämisten perusteella eniten nimeämispisteitä saavat asukkaat joutuvat seitsemänteen häätöäänestykseen.

Punainen joukkue voitti tällä viikolla lähes kaiken mahdollisen. Viikkokisan finaalin lisäksi he voittivat kolme joukkuekisaa neljästä sekä keskiviikkona käydyn päiväkisan, jossa palkintona oli kioskireissu. Sininen joukkue on osoittanut katkeruutta kokemistaan tappioista, joissa he ovat syyttäneet Big Brotheria epäselvistä ohjeista ja punaista joukkuetta huonosta urheiluhengestä voiton hetkellä. Tappiot ovat myös nakertaneet sinisen joukkueen sisäistä henkeä, kun taas punaisilla henki on ollut hyvä ja voitot ovat vain kasvattaeet positiivista kierrettä.

Lue myös:
Joukkuejako jatkuu BB-talossa, fyysinen viikko pistää asukkaat koetukselle (18.10.2021)
Sami ja Samir onnistuivat salatehtävässä - Jasmiina innostui palkinnosta (19.10.2021)
Siniset voittivat toisen joukkuekisan - Ennen kisaa kireät tunnelmat (19.10.2021)
Punaiset menivät jälleen johtoon - Samirilta uskomaton suoritus (20.10.2021)
Köydenvedossa punaiset kasvattivat johtoaan - 30 sekuntia etua perjantaille (21.10.2021)

Jarkko
Jarkko