Soutamista ja huopaamista aika-ajojen suhteen

Blogi

Alkaneen Formula 1 -kauden suurin puheenaihe ovat toistaiseksi olleet uudistetut aika-ajot, jotka lytättiin Australiassa totaalisesti. Perinteiseen F1-tyyliin aika-ajosääntöjen osalta säädettiin oikein urakalla Australian jälkeen ja lopputuloksena oli, että uudistetulla formaatilla jatketaan ainakin Bahrainissa.

Säätö aika-ajojen suhteen osoittaa, että Formula 1 on hukassa tällä hetkellä. Sääntömuutoksia tehdään lyhyellä varoitusajalla ja usein seurauksia miettimättä. Aika-ajojen suhteen etenkin viimeinen osio todettiin epäonnistuneeksi, mutta aika-ajoissa haluttiin palata kokonaan vanhaan.

Yksimielisyyttä tästä ei kuitenkaan löytynyt. Itse asiassa aika-ajojen jatkosta ei äänestetty uuden ja vanhan formaatin väliltä, vaan uuden ja muokatun uuden väliltä. Muokattu uusi olisi tarkoittanut, että ensimmäinen ja toinen osio olisi ajettu uudella formaatilla, kun taas kolmas osio olisi ajettu viime vuoden formaatilla.

Ei tällaisen soutamisen ja huopaamisen, jossa oikeastaan ei kisojen välillä mitään tapahtunut, pitäisi yllättää ketään, joka vähänkin seuraa Formula 1:ä. Laji on vaikeuksissa ja yleisökatoa on ollut niin katsomoissa paikan päällä ja tv:n ääressä, joten viimeksi tällaista tarvittaisiin. Vaikuttaisi siltä, ettei kovinkaan moni osaa katsoa Formula 1:n parasta, vaan tuijotetaan vain omaan napaan.

Omasta mielestäni aika-ajoja olisi voitu muokata niin, että olisi vain muutettu tuo viimeinen osio vanhaan muotoon. Kaksi ensimmäistä osiota vaikuttivat mielenkiintoisilta ainakin Australian perusteella. Viimeinen osio uudistetulla menetelmällä ei sen sijaan toimi ja on pelko, että siitä tulee jälleen pannukakku ja loppukliimaksi jää näkemättä.

Bahrainin jälkeen pitäisi FIA:n mukaan tarkastella aika-ajojen kohtaloa uudelleen. Toivottavasti silloin tehdään oikeita päätöksiä, joita ei enää tämän kauden aikana muuteta olennaisesti. Vatulointi myös Formula 1:ssä olisi hyvä lopettaa, jotta voitaisiin keskittyä ajamiseen. Ymmärrän, että tuo on paljon vaadittu, koska eri tahoilla F1:n ympärillä on niin paljon eri vaikuttimia.

Jarkko
Jarkko

Aiheeseen liittyvät artikkelit: