Oikea ratkaisu

Kolumnit ja ennakot (2007-2011)

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan Formula 1 -kausi 2011 oli tarkoitus aloittaa viikon päästä Bahrainista. Toisin kuitenkin kävi ja arabimaiden levoton tilanne levisi myös Bahrainiin ja aiheutti Bahrainin GP:n peruuttamisen. Formulafanit joutuvat odottamaan pari viikkoa pidempään ennen kuin kausi korkataan Australiassa.

Fanien odottamaan joutuminen on kuitenkin pienempi paha, mitä mahdollisesti olisi Bahrainissa jouduttu kokemaan. Pahimmillaan Formula 1 olisi joutunut yhdeksi poliittiseksi pelinappulaksi tulenarassa tilanteessa, mikä ei olisi ollut suotavaa. Ainakin Bahrainin tapauksessa uhka olisi ollut enemmän kuin todennäköinen. Formula 1:n on syytä pysyä erossa päivän politiikasta, tapahtui se sitten missä tahansa.

Bahrainissa olisi saatettu nähdä poliittisia mielenilmauksia, jotka olisivat pahimmillaan häirinneet ajojaksoja jopa turvallisuuden kustannuksella. Onhan se nähty, että tämä on jopa Euroopassa mahdollista. Vuosia sitten Britannian ja Saksan osakilpailuja häiritsivät henkilöt, jotka tulivat radalle kesken kisan. Toinen mahdollisuus olisi ollut, että olisi tehty iskuja tallien tiloihin tai hotelleihin ja henkilöiden kaappaaminenkaan ei olisi ollut poissuljettua. Tuoreessa muistissa on viime vuoden Brasilian GP, jossa tallit valittivat turvallisuuspuutteita ja joidenkin tallien henkilöt joutuivat kisaviikonlopun aikana ryöstetyiksi.

Kun kisahuuma on kaukana Bahrainista, on maalla aikaa selvittää tilanteensa rauhassa. Saa nähdä, kuinka nopeasti maa rauhoittuu ja kuinka nopeasti F1 pystyy palaamaan maahan. Tosin se ei ole tärkein kysymys tällä hetkellä, mutta ainakin Bernie Eccelestone pitää toivonliekkiä yllä Bahranin GP:n ajamiseksi vielä tällä kaudella. Epätodennäköistä se omasta mielestäni on niin aikataulullisesti kuin poliittisestikin. Varmasti aiheen tiimoilta käydään vielä kovat keskustelut tämän kevään aikana.

Kausi siis käynnistyy Australiasta ja kauden avaus palaa sinne, minne se monen mielestä kuuluu. Australian GP:stä Melbournessa on puhuttu paljon pelkkää hyvää ja myös omasta mielestäni se on oiva paikka. Jotenkin vaan kauden avaus ja Australia kuuluu yhteen. Ainoa miinus on, ettei avauskisaan tarvitse herätä aamuviideltä, joka loi siihen täysin oman fiiliksensä. Nyt herääminen tapahtuu jo ihmisten aikoihin ja startti on vasta aamuyhdeksältä.

Jarkko
Jarkko

Aiheeseen liittyvät artikkelit: