Kilpailu kiristyy Eurooppaan tultaessa

Kolumnit ja ennakot (2007-2011)

Formula 1 -kausi on käynnistynyt kiehtovasti. Kisoista on tullut mielenkiintoisia sääntömuutosten ansiosta ja ehkä myös mestaruustaistelu muuttuu vielä jännittävämmäksi, vaikka aluksi näytti, että Sebastian Vettel menee paraatimarssia mestaruuteen.

Vielä ennen Kiinan GP:n starttia tuntui siltä, että Vettelin pysäyttäjäksi ei ole oikein ketään. Saksalainen ajoi Kiinassa paalulle 0,7 sekunnin marginaalilla ja kaikki haukkoivat henkeään. Viime sunnuntain kisa kuitenkin osoitti, että Vettelillä ja Red Bullilla on heikot kohtansa ja siihen McLaren ja Lewis Hamilton iskivät. Ihan vasemmalla kädellä Vettel ei pääsekään ajamaan voitosta toiseen.

Mestaruustaistosta on mahdollista tulla yhtä tiukka kuin muutamina viime vuosina on ollut. Vaikka usein alkukaudella vahvassa vireessä ollut on kerännyt hulppean johdon, on se kesän aikana saatu kavennettua ja jännitystä on riittänyt syksyn kisoihin. Tämä on täysin mahdollista on myös tällä kaudella.

Väärä taktiikka ja temppuileva KERS hidasti Vettelin menoa Kiinassa. Tässä on muiden mahdollisuus. Mark Webber tosin osoitti nousullaan 18. lähtöruudusta kolmanneksi, että KERS ei ole kaikki kaikessa. Nopeus on Red Bullilla tallessa ja se voi yhä olla vastustajien surma. Eihän se pitkälle kanna, jos joudutaan odottamaan vastustajien virheitä. Viime kaudella tämä oli lähellä, kun Red Bullilla oli alkukaudesta suuria ongelmia, mutta tämän kauden ongelmat ovat pientä vuoden takaiseen verrattuna.

Kehitystyötä siis pitää tehdä jatkuvasti. Kärkitallit eivät lepää hetkeäkään ja kuka tekee tämän parhaiten, korjaa hedelmät. Kisojen välillä tehtävän kehitystyön onnistumisen tai epäonnistumisen vuoksi voimasuhteet voivat vaihdella viikonlopuittain, kuten esimerkiksi Mercedesin nousu Kiinassa osoitti. Ferrari on taantumassa aika-ajovauhtinsa suhteen, jonka vuoksi kisat menevät myös alle odotusten. Potentiaalia autossa kuitenkin on, sillä Felipe Massa taisteli Kiinassa yhdessä vaiheessa palkintopallisijasta, mutta menetti sen epäonnistuneen taktiikan vuoksi. Fernando Alonsolla ei mene yhtä hyvin ja Italiassa onkin alettu epäillä jo "El Bancon" motivaatiota.

Kiinan GP vahvisti mielikuvaa, että tälle kaudelle tehdyt sääntömuutokset ovat onnistuneet. Clip The Apex -nettisivuston tilastojen mukaan Kiinassa nähtiin eniten ohituksia siitä lähtien, kun niitä on tilastoitu, eli vuodesta 1982 lähtien. Sääntömuutosten tavoitteena oli ohitusten lisääminen ja tässä on onnistuttu. Eikä tämä näy pelkästään tilastoissa, sillä kisa oli myös viihdyttävää katsottavaa. Liikuteltava takasiipi on tehnyt ohituksista helpompia ja mikäli KERS on käytössä, sen vaikutusta voidaan tehostaa. Erityisen mielenkiintoista oli nähdä, kun Kiinan takasuoralla olivat vastakkain KERS-takasiipi ja pelkkä takasiipi -yhdistelmä. Pelkällä takasiivellä pystyi kyllä tekemään ohituksen, mutta myös ilman KERSiä sijoitusta voi hyvin puolustaa.

Liikuteltava takasiipi ei siis tarkoita ilmaista ohitusta. Sijoitustaan voi puolustaa oikeilla ajolinjoilla, jotka valitaan oikeaan aikaan. Ajolinjaa voi sääntöjen mukaan muuttaa kerran ja tällä tavoin sijoitustaan menestyksekkäästi puolustivat Kiinassa ainakin Vettel ja Michael Schumacher. Tosin Vettel joutui luopumaan sijoituksestaan noin puoli kierrosta myöhemmin, eikä Schumacherkaan pystynyt estämään kaikkia ohitusyrityksiä.

Euroopan kisat odottavat kahden viikon kuluttua. Red Bull saa toisaalta olla varuillaan, mitä muut tallit ovat kehittäneet, mutta toisaalta he voivat olla itsevarmana nopeudestaan. Euroopan aloitus näyttää, mihin suuntaan mestaruustaistelu on kääntymässä. Ainakin McLaren on vastaamassa Red Bullin asettamaan haasteeseen, mutta entä muut?

Jarkko
Jarkko

Aiheeseen liittyvät artikkelit: