BB-lähetyksiin ei suuria muutoksia tällä kaudella

Big Brotherin seitsemännen kauden tv-lähetyksiin tai lisäpalveluihin ei ole tulossa suuria muutoksia. Tutut ohjelmat jatkavat Subin puolella ja lisämaksusta elokuussa tulee myytiin 24/7-palvelu nettiin ja kaapeliin.

Vaikka Big Brotherin tuotantoyhtiö vaihtui täksi vuodeksi, kun Endemol Finland otti ohjat käteensä, ei henkilöstössä eikä ohjelmistossa näytä tapahtuneen suuria muutoksia. Subilla nähtävät ohjelmat ovat lähes samat kuin aikaisempina vuosina, ainoastaan yksi uusi erikoisohjelma nähdään alkukaudesta. Toisaalta fanien kannalta merkityksillisiin 24/7-palveluihin ei tule myöskään muutoksia, sillä ne näkyvät entiseen tapaan netissä ja kaapelissa.

Seitsemännen kauden ainoa uusi ohjelma on kaksi päivää ennen kauden alkua nähtävä Missä he nyt ovat? -ohjelma. Tässä ohjelmassa tutustutaan muutamaan entiseen BB-asukkaaseen, joiden valintaan ovat katsojat saaneet vaikuttaa nettiäänestyksellä. Sub ei ole vielä julkaissut erikoisohjelmassa nähtäviä asukkaita. Tämän lisäksi ennen kautta nähdään jo tutuksi tullut Asukkaaksi taloon? -ohjelma.

Kausi käynnistyy Kickoff-lähetyksellä Subilla keskiviikkona 31. elokuuta kello 21, mutta kauden avausta voi seurata suorassa lähetyksessä 24/7-palvelussa jo tiistaina 30. elokuuta alkaen. Live-palvelut tulevat myyntiin elokuussa, jolloin myös myytävistä paketeista ja niiden hinnoista tiedotetaan lisää. Avajaislähetyksen jälkeen Subilla BB:tä seurataan tuttuun tapaan maanantaista lauantaihin koostelähetyksissä (Päälähetys) ja sunnuntaisin nähdään suora Talk Show. Arkipäivisin ohjelmistossa on lisäksi suora BB Extra.

BB-ohjelmien puikoissa nähdään tutut henkilöt. Kulissien takana lankoja pitävät käsissään tuottaja Mikko Räisänen ja pääohjaaja Kim Sainio. Juontajina jatkavat Susanna Laine ja Elina Viitanen, jotka molemmat vastaavat Talk Show'n juontamisesta. Tämän lisäksi Elina juontaa arkipäivien Extroja.

Mitään suuria muutoksia ei siis ohjelmien muodossa ole luvassa, joten paineet siirtyvät entistä enemmän sisällön puolelle, jotta saataisiin mielenkiintoinen kausi aikaan.

Lue lisää tulevan BB-kauden ohjelmista, lisäpalveluista ja juontajista

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.