Renaultin kilpailukielto käsittelyssä tänään

Kansainvälisen autoliiton (FIA) vetoomustuomioistuin käsittelee tänään F1-talli Renaultille langetettua kilpailukieltoa. Renault sai yhden kisan kilpailukiellon Unkarin GP:ssä tallin vaarallisen toiminnan takia.

Kilpailukielto langetettiin tilanteesta, jossa Fernando Alonsolta lähti oikea eturengas varikkokäyntiä seuraavalla kierroksella. Mekaanikko oli kiinnittänyt renkaan vain osittain ja Alonso päästettiin liian nopeasti liikkeelle.

Alonso huomasi huonosti kiinnitetyn renkaan varmasti nopeasti ja jo muutaman mutkan jälkeen renkaan "pölykapseli" hajosi kappeleiksi. Noin kierroksen puolivälissä koko rengas lähti akselilta ja pomppi radan sivuun. Varsinaista vaaratilannetta ei ehtinyt syntyä, sillä muita autoja tai ihmisiä ei ollut renkaan välittömässä läheisyydessä.

Jo ennen renkaan irtoamista Alonso mateli radalla ja jatkoi ajamistaan myös kolmella renkaalla. Alonso kurvasi heti mahdollisuuden tultua uudelleen varikolle, mutta ei jatkanut kisaa enää kuin muutaman kierroksen. Espanjalainen tuli kolmatta kertaa varikolle ja ajoi suoraan varikkopilttuuseen.

Rangaistus tuli, koska Unkarin GP:n tuomariston mukaan Renault ei suhtautunut Alonson rengasongelmaan tarvittavalla vakavuudella. Kuljettajaa ei FIA:n mukaan informoitu, miten toimia ja tällä tavalla vaarannettiin radan turvallisuus.

Niinpä Renault-tallille annettiin yhden kisan kilpailukielto, josta Renault'n puolesta valitti Ranskan autoliitto. Vetoomustuomioistuin voi maanantaisessa käsittelyssä periaatteessa päättää mitä vaan. Tuskin kuitenkaan rangaistuksesta tulee yhtään ankarampaa. Todennäköiset vaihtoehdot ovat, että rangaistus pysyy ennallaan tai se lievenee jollain tavalla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.