Kesäanalyysia

Artikkelitoimitus on viettänyt hieman kesälomaa, joten kisojen jälkeiset analyysit ovat jääneet viime aikoina hieman vähiin, mutta nyt uutta pukkaa. Paljon onkin tapahtunut viime kerrasta, eikä se kehitys ole ollut suomlaisille suotuista.

Vielä Ranskan GP:n aikoihin näytti, että Ferrari painuu maisemaan muiden jäädessä statistin asemaan. Osittain Kimi Räikkösestä riippumattomista ongelmista huolimatta suomalainen näytti vielä kesäkuussa kovimmalta mestariehdokkaalta. Tilanne kuitenkin muuttui ja Ferrari on nyt jäänyt kehityksessään McLarenin jalkoihin.

Jotain tarvitsisi tehdä. Tulevissa Jerezin testeissä olisi saatava jotain merkittävää aikaan tai McLaren karkaa liian kauaksi. Vielä Silverstonessa asioita pystyttiin laittamaan huonon tuurin, sään ja strategian piikkiin, mutta Hockenheimissa McLarenin ja erityisesti Lewis Hamiltonin johto tuli ihan ajamalla - turva-autosta huolimatta.

Strateginen puoli on toinen asia, mikä iltalialaistallissa pettänyt pahasti. Osa-alue, joka on etenkin Michael Schumacherin valtakautena tunnettu Ferrarin parhaana, on toiminut enemmän tai vähemmän onnahdellen. Lähes kisasta toiseen onnistutaan toisen kuljettajan kilpailu pilaamaan huonosti sijoitetulla varikkokäynnillä tai väärällä rengasvalinnalla. Näin on käynyt Räikköselle Silverstonessa ja Hockenheimissa, Felipe Massa on tästä kärsinyt ainakin Monacossa. Unohtamatta Massan tankkausongelmia Kanadassa.

Jos on autossa ja strategioissa ollut valittamista, täysin puhtain paperein eivät selviä kuljettajatkaan. Huonon alkukauden Massa näytti nousseen uudelle tasolle ja voittoja tuli. Kuitenkin pudotus on ollut raju kahden viimeisen kisan aikana Silverstonen sateessa ja Hockenheimin varsin vaisu sijanpuolustus Hamiltonia vastaan. Toki Silverstonesta on muistettava, että se oli yhtä suurta vastoinkäymistä Massalle harjoitusten ulosajosta alkaen.

Räikkönen oli Saksassa vielä kokonaisuutena heikompi, kun säätöjä ei kovasta yrityksestä huolimatta oikein löytynyt. Vain ajoittain auto näytti menevän kuin suomalaiskuljettaja halusi, aika-ajojen kahdessa ensimmäisessä osiossa ja kisan turva-autoepisodin jälkeen. Turva-auton jälkeen tehdyt ohitukset nostivatkin Räikkösen suoritusta niin, ettei siitä tullut täyttä katastrofia. Nyt maailmanmestarilta vaaditaan johtajuutta, jolla hän osaltaan auttaisi tallia nousemaan tästä alennustilasta.

Hamilton huippuiskussa

Kahden viimeisen kisan perusteella ei ole epäilystäkään, kuka on sarjan paras kuljettaja tällä hetkellä. Hän on Hamilton, joka on todella dominoivalla ajolla vienyt McLarenin ja Mercedeksen kotikisat nimiinsä. Vaikka Ferrarin epäonnistumisen takia Silverstonen voittomarginaali kasvoi turhan suureksi, Hockenheim ei jättänyt selittelyille sijaa. Jo kisan alusta näki, kuka hallitsee tapahtumia ja ilman turva-autoa Hamiltonin voittomarginaali olisi ollut etenkin Ferrarille häpeällisen suuri.

Edelliskisojen menestys ei tietenkään ole yksin Hamiltonin ansiota, vaikka loistavasti britti onkin ajanut. Myös McLaren on tehnyt kovasti työtä autonsa kanssa. Kehitystyössä brittitalli näyttäisi ottaneen suuren askeleen eteenpäin Ferrarin edelle. Niin vauhdillisesti kuin muidenkin ominaisuuksien osalta McLaren on nyt vaikea pysäytettävä.

Yksi asia, mistä McLarenin kehittyminen on ainakin huomattavista. Aikaisemmissa kisoissa McLarenin ongelma on ollut eturenkaiden lukittuminen etenkin Hamiltonilla, mutta Saksassa tätä ei juuri ollut havaittavissa. McLaren pystyy ajamaan mutkat paljon puhtaammin eikä kuljettajien tarvitse tehdä paljon ylimääräistä pitääkseen auton ns. hanskassa. Tilanne on täysin päinvastainen Ferrarilla.

Paljon puhetta tallimääräyksistä

Saksan GP:ssä nähtiin paljon puhetta aiheuttanut tilanne, kun Heikki Kovalainen päästi Hamiltonin ohitseen helposti. Heti alkoivat puheet McLarenin tallimääräyksestä, joka sai vahvistusta Kovalaisen kisan jälkeisistä kommenteista. Luonnollisesti McLaren-johdossa tilannetta kuvailtiin paljon maltillisemmin ja annettiin ymmärtää ratkaisun olleen pelkästään Kovalaisen. Kovalaista kiiteltiin tallin puolesta urheilullisesta ratkaisusta ja myös Hamilton muisti kiittää hyvää tallitoveriaan tien antamista ilman toisiaan vahingoittavaa taistelua.

Vaikka tallimääräykset ovat kiellettyjä, ei niitä saada kitkettyä koskaan täysin pois. Talleilla on runsaasti mahdollisuuksia, miten toteuttaa tällainen manööveri, jos tarvetta siihen ilmenee. Eikä sinänsä tässä tapauksessa ole paljon ihmeellistä, sillä talli tietysti ajattelee kuskia, jolla on paremmat mestaruusmahdollisuudet ja kaiken lisäksi Hamilton oli muutenkin nopeampi kuljettaja. Tottakai tapaus kirpaisee suomalaisia, kun kyse oli Kovalaisesta, mutta asian kanssa on vain elettävä.

On myös muistettava, että Kovalainen käy parhaillaan jatkosopimusneuvotteluja McLarenin kanssa, joten paha on työnantajaa vastaan käydä poikkiteloin. Olikin ihmeellistä lukea Kovalaisen kommentteja ennen kisaa, jossa hän totesi, että hän saa ajaa kilpaa voitosta, eikä hän kuuntele mitään ohjeita, vaikka niitä tulisi. Kisan jälkeen olikin toinen ääni kellossa hieman Kovalaisen rauhoituttua, jossa hän myönsi tallimääräyksen, toki lisäyksellä, että jos nopeus olisi ollut kohdallaan, hän olisi saanut ajaa sijoituksista kunnolla.

Vuonna 2002 F1:iin tuotu tallimääräyskieltohan otettiin käytäntöön siitä syystä, että Ferrari järjesteli sijoituksia varsin tökerösti Schumacherin ja Rubens Barrichellon välillä Itävallassa. Tallimääräyskiellolla haluttiin estää täydellisten farssien näkyminen miljoonien tv-katsojien silmien edessä ja F1:n maineen lokaaminen. Sääntö onkin tehnyt tallimääräyksistä peiteltympiä, mutta maalaisjärjellä ajattelevien päätelmiä tapahtumista radoilla se ei ole senkään jälkeen estänyt.

Kuka menee minnekin?

Kesällä F1-piireissä käy kova kuhina ensi kauden tallipaikoista. Tämä kesä ei tuo tähän poikkeusta. Tälläkin kertaa siirtomarkkinoiden kovimpana tähtenä häärää Fernando Alonso, jota on jo pidempään viety Ferrarille. Myös BMW-Sauber, Toyota ja Red Bull ovat olleet spekulaatioissa mukana, mutta ainakin kaksi viimeksimainittua ovat nyt poissa laskuista, koska tallit ovat ilmoittaneet jo kauden 2009 kokoonpanonsa.

Etenkin fanaattinen espanjalaislehdistö AS:n johdolla ovat tyrkyttäneet Alonsoa Ferrarille milloin Räikkösen, milloin Massan paikalle. Kun Räikkönen ilmoitti kunnioittavansa nykyistä sopimustaan ja ajavansa italialaistallissa ainakin ensi kauden, on kovin paine siirtynyt Massan niskaan. Silverstonen ja Hockenheimin esitykset ovat lisänneet AS:n innokkuutta Massan syrjäyttämiseen, mutta tuntuu siltä, että AS elää ennemmin tunteella kuin järjellä.

Alonson ensi kauden tallipaikka kuitenkin ratkaisee paljon. Ainoilta järkeviltä ratkaisuilta tuntuvat Ferrari tai BMW-Sauber tai jääminen Renaultille. Viimeaikaiset kokemukset Renaultilta eivät ole kuitenkaan vahvistaneet kokemusta, etenkin tallitoverille Saksassa koetun tappion jälkeen. Alonson kohdalla kuitenkin tuntuu, että paljon melua tyhjästä ja herra jää Renaultille. BMW-Sauberille ei haluta varmaankaan ongelmia, kun niitä ainakaan persoonapuolella ole tähänkään asti ollut ja Ferrarilla on sopimukset molemmille paikoille ainakin vuodeksi eteenpäin. Muutenhan kaikilla muilla vähänkin kilpailukykyisillä talleilla - Alonson näkökulmasta - on myös paikat täytettyinä (McLarenillehan ei ole paluuta).

Miten tästä eteenpäin?

Kuten edellä tuli todettua, McLaren on nyt todella vahva. Ferrarin on keksittävä kovat lääkkeet, miten päästä rinnalle ja ohi. Aikaa ei ole kovin paljon ja kisoja kuitenkin tulee tasaisella tahdilla. Seuraava mahdollisuus kokeilla uusia jippoja on Jerezin tämän viikon testit ja sitten ajetaan kisaa Unkarissa jo ensi viikolla.

Unkarin Hungaroring on Ferrarille tässä tilanteessa paha paikka. He eivät ole olleet koskaan siellä parhaassa iskussaan, kun McLarenille rata tuntuu sopivan luonnostaan. Vaikka Ferrari pystyisikin petraamaan nopeuttaan, lähtee McLaren ennakkosuosikkina vajaan kahden viikon kuluttua ajettavaan kauden 11. osakilpailuun.

Pahemmaksi tilanteen tekee myös se, että ohituspaikkoja Hungaroringillä ei ole juuri yhtään ja aika-ajojen merkitys on ehkä yhtä suuri kuin Monacossa. Kun muistetaan Räikkösen ongelmat aika-ajoissa, ei se lupaa hyvää. Viime vuonna McLarenit valtasivat eturivin aika-ajoissa, mutta Alonson saatua lähtöruuturangaistuksen aika-ajojen varikkoepisodista Hamiltonin kanssa, Räikkösen urakka helpottui hieman. Tosin kisassa Räikkönen ei päässyt ohittamaan Hamiltonia, joka on Hungaroringillä hyvin tyypillistä.

Kokonaisuutena ajateltuna ei kuitenkaan kannata luovuttaa. Piste-ero ei ole läheskään mahdoton, mutta sitä on päättäväisesti lähdettävä kaventamaan kisoja on kuitenkin vielä kahdeksan jäljellä ja mitä tahansa voi vielä tapahtua, sen tämä kausi on osoittanut. Kärkipaikka on vaihtunut useasti, miksei se voisi vieläkin tapahtua? Kaikkien on kuitenkin puhallettava yhteen hiileen Ferrarilla, jotta tilanne toteutuisi. Pohdittavaksi kannattaisi ottaa myös ykköskuljettajan status, jotta kaikki tietäisivät, kehen kannattaa panostaa. Tässä vaiheessa McLarenilla vannotaan selkeästi Hamiltonin nimeen, joka saattaa kaataa vaakakupin hänen puolelleen kauden lähestyessä loppuaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.