GP-ennakko: Japani

Kausi on edennyt jo 14. osakilpailuun, kun F1-karavaani siirtyy nousevan auringon maahan. Vuorossa on Japanin GP perinteisellä Suzukan radalla.

Suzuka on tunnettu kuljettajan ratana ja se onkin monien kuljettajien yksi suosikkiradoista. Nopea moottorirata on niitä harvoja "vanhan hyvän ajan" ratoja, joita kalenterissa on enää jäljellä. Suzukassa ei ole isoihin virheisiin varaa tai löytää itsensä hiekalta tai kaiteista.

Vaikka MM-tilanne kiristyi Singaporen jälkeen, voi olla että Japanin suurimmat puheenaiheet ovat sopimusuutiset. Viikolla kuultiin, että pitkään huhuttu Lewis Hamiltonin Mercedes-sopimus julkistettiin. Lisäksi Sauberin Sergio Perez siirtyy Hamiltonin paikalle McLarenille.

Fernando Alonso menetti Singaporessa vain vähän asemiaan, sillä viime kisat ovat pahimpien vastustajien osalta menneet Alonson kannalta sopivasti ristiin. Alonso kuitenkin vaatii Ferrarilta parempaa työtä, sillä he eivät ole olleet parhaimmillaan kesätauon jälkeen. Jatkossa Alonso ei voi luottaa pelkästään ristiin ajamiseen.

Red Bull ja McLaren vaikuttavat tällä hetkellä olevan kaikkein vahvimmilla. Mikä vaikutus sitten Hamiltonin Mercedesille siirtymisellä on? Onko talli täysin Hamiltonin takana? Julkisuudessa on liikkunut huhuja, etteivät kaikki ole olleet täysin Hamiltonin takana jo ennen sopimusjulkistusta. Virallisesti tietenkin McLaren toteaa antavansa täyden tukensa pisteissä korkeammalla olevalle ja vielä mestaruusmahdollisuudet omaavalle Hamiltonille.

Jos nyt pitäisi veikata, tulee mestaruudesta tulee Sebastian Vettelin ja Alonson kaksinkamppailu. Hamiltonin mestaruushaaveet voivat kaatua tallivaihdoksesta johtuvaan epävarmuuteen ja Mark Webber ja Jenson Button eivät ole vakuuttaneet.

Lotuskin näyttäisi pudonneen hieman kärkitallien kelkasta. Talli tosin kokeilee Japanissa taas tupla-DRS:ää, mutta varmaa sen käyttöönotto ei kai vielä ole. Mitään hyötyä tallille ei ole uudesta innovaatiostaan ollut ja nyt aika käy vähiin. Kohta tupla-DRS pitää tuoda jo riskillä mukaan kisatilanteeseen, mikäli Lotus haluaa taistella maailmanmestaruudesta.

Tulevan viikonlopun jälkeen alkavat varmaan asetelmat selkiytyä mestaruustaistelun osalta. Ketkä ovat vielä leikissä mukana sunnuntain jälkeen?

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.