Alonso kärkipaikalta loppukauteen

F1-väki viettää parhaillaan ansaittua kesälomaansa ja sorvin ääreen palataan kuun vaihteessa Belgiassa. Tässä vaiheessa onkin hyvä hetki pohtia loppukauden asetelmia MM-taistelussa, joka jatkuu loman jälkeen kiihkeänä.

Tähän mennessä suurimpia onnistujia ovat olleet Ferrari ja Fernando Alonso. Ferrarin auto havaittiin täydeksi sudeksi talvitesteissä, mutta italialaistalli onnistui kehittämään autosta täysin kilpailukykyisen pahimpiin kilpailijoihin verrattuna keväällä Espanjan GP:hen mennessä. Tämän jälkeen Alonso on ajanut erittäin hyvin ja varmasti, joka on vankistanut hänen asemaansa maailmanmestaruustaistelussa.

Kesän ajoja tärkempänä pidän kuitenkin Alonson suoriutumista ennen Espanjan GP:tä, jolloin Ferrari oli vastustajiaan pahasti jäljessä. Alonso repi alkukaudesta autosta irti periaatteessa enemmän kuin oli mahdollista. Vaikea uskoa, että kovin moni muu olisi pystynyt parempaan suoritukseen. Eron huomasi selvästi, kun Felipe Massa räpelsi kaukana takana Alonson taistellessa kärkisijoista. Nyt, kun Ferrari on saanut auton kehitettyä hyvään iskuun, on myös Massan suorituskyky selkeästi kasvanut. Toki Alonsolla oli myös tuuria ja olosuhteet puolellansa etenkin alkukaudesta, siitä osoituksena Malesian GP:n voitto sadekelissä.

Alonso on varmalla ajolla tuonut itsensä varmasti palkintopallisijojen tuntumaan kisassa kuin kisassa ja viime kisoissa Alonso on alkanut vakiinnuttamaan paikkaansa palkintopallilla ja ottanut jopa pari voittoa. Ferrari vaikuttaa nyt erittäin hyvältä paketilta, mutta en silti lähtisi Alonsoa julistamaan varmaksi mestariksi. Ei tarvita kuin yksi epäonnistuminen ja muut ovat jälleen lähellä. Se on kuitenkin myönnettävä, että Alonson takana sijoitukset menevät tällä hetkellä niin ristiin, että ne vain pelaavat Alonson pussiin. Kautta on kuitenkin niin paljon jäljellä, että mitä tahansa voi tapahtua MM-sarjan viiden kärjessä.

Pahimmat haastajat Alonsolle ovat  Red Bull -kaksikko Mark Webber ja Sebastian Vettel, jotka ovat MM-taulukossa sijoilla kaksi ja kolme. Heidän eronsa Alonsoon on noin 40 pistettä, eikä se ole nykyisellä pistelaskusysteemillä mikään mahdoton kiinniotettava. Eroa olisi kuitenkin kavennettava mahdollisimman pian. Red Bull on ollut alkukaudesta ailahteleva, kuten aika moni talli. Joillakin radoilla Red Bull on suorastaan lentänyt ja joillakin se on taistellut sijoista 5-6. Sääntömuutokset ovat vaikuttaneet Red Bullin vauhtiin hidastavasti, jonka tallin tekninen johtaja Adrian Newey on myöntänyt. Löytääkö Red Bull lääkkeet Ferrarin ja Alonson kukistamiseksi, on loppukauden avainkysymys.

Red Bull -kaksikon takana kärkkyy nälkäinen kaksikko, McLarenin Lewis Hamilton ja Lotuksen Kimi Räikkönen. Hamilton oli kesän alkupuolella hieman hukassa, kuten koko McLaren-talli. Kesän edistyessä myös McLarenin vauhti piristyi ja vauhdin puolesta talli vaikutti Saksassa ja Unkarissa Ferrarin ykköshaastajalta. Takamatka on kuitenkin tässä vaiheessa suurehko ja alkaa näyttämään siltä, että Alonson kiinniottamiseksi kaiken täytyy mennä nappiin. Edellytykset tähän on, silä McLaren autona on hyvä ja Hamilton on nopea kuljettaja. Kovassa takaa-ajossa saattaa joutua ottamaan välillä isoja riskejä, joten tässä voi piillä Hamiltonin sudenkuoppa.

Räikkösen vauhti on parantunut kisa kisalta hänen palattuaan kahden vuoden F1-tauolta. Suomalaisen akilleen kantapäänä ovat olleet aika-ajot, jossa Räikkönen ei ole saanut yhtä nopeaa kierrosta osumaan kohdalleen. Samaan aikaan tallitoveri Romain Grosjean on vienyt aika-ajoissa vuoden 2007 maailmanmestaria lukemin 7-4. Vastaavasti kisoissa Räikkönen on ollut Grosjeania parempi, erityisesti maaliin ajamisen varmuudessa. Räikkönen on ajanut maaliin kaikissa kisoissa, kun Grosjeanilla on kisa jäänyt kesken neljä kertaa tällä kaudella ja MM-pisteet ovat Räikkösen eduksi 116-76.

Maailmanmestaruuteen Räikkösen mahdollisuudet ovat enää pienen pienet ja suomalaiseen pätee samat sanat kuin Hamiltonilla, eli kaiken pitäisi mennä nappiin mestaruuden saavuttamiseksi. Aika-ajoissa on onnistuttava täydellisesti ja vastustajilla on oltava hieman epäonnea, erityisesti Alonsolla. Kiusaa Räikkönen kuitenkin pystyy tekemään ja viemään pisteitä kovimmilta mestaruustaistelijoilta, eikä GP-voitotkaan ole mitään utopiaa. Jos realistisesti arvioidaan Räikkösen mahdollisuuksia loppukauden osalta, voi suomalainen taistella MM-sarjan kakkospaikasta, mutta toinen maailmanmestaruus ei todennäköisesti toteudu ainakaan tällä kaudella.

Räikkösen takana olevien kuljettajien en usko olevan enää olevan mestaruustaistossa. Myöskin MM-sarjan kakkos- ja kolmossijat ovat kaukana. Etenkin Mercedesin tilanne näyttää heikolta, sillä hyvän alkukauden jälkeen talli on tullut hitaasti, mutta varmasti alaspäin suorituskyvyssä. Eikä motivaatiota varmasti paranna nämä huhut Mersun vetäytymisestä F1:stä autonvalmistajana kauden 2013 jälkeen. McLarenin Jenson Button voi yltää loppukaudesta jopa voittoihin, mutta mestaruustaistelussa Button voi auttaa tallitoveriaan viemällä pisteitä pahimmilta kilpailijoilta. Omien mestaruushaaveiden kannalta kärki on kuitenkin jo liian kaukana.

Sarjan häntäpäässä mikään ei ole muuttunut sen jälkeen, kun uudet tallit Caterham, Marussia ja HRT liittyivät mukaan. Caterham on tämän divisioonan kärkeä selvällä erolla, mutta se ei ole onnistunut kaventamaan eroa keskikastiin, jotta se voisi säännöllisesti taistella mm. Toro Rossojen kanssa ja saalistaa muutamia pisteitä joskus. Caterhamin paikallaan junnaaminen on mitä ilmeisimmin pistänyt Heikki Kovalaisen katsomaan jo muita paikkoja ensi kaudeksi, mutta mitään varmaa ei ole vielä tiedotettu. Näin maalllikon näkökulmasta Kovalaisen olisi hyvä siirtyä jonnekin muualle, sillä suomalaisella ei ole ajovuosia enää mahdottomasti jäljellä, eikä hän varmasti halua ajaa loppu-uraansa jämäsijoilla ja saada tuuripisteet vuonna 2015 ja lopettaa ura tämän jälkeen.

Ainakin Sauberia ja Ferraria on huhuiltu Kovalaisen mahdollisiksi työnantajiksi ensi kaudella Caterhamin ohella. Kahdessa ensiksi mainitussa ei olla oltu täysin tyytyväisiä toiseen kuljettajaan, joten ainakin teoriassa näissä on paikka vielä auki. Eri asia sitten on, haluaako Ferrari luopua "tutusta ja turvallisesta" Massasta ja kuinka paljon pahiten liipasimella oleva Kamui Kobayashi tuo Sauberille rahaa (sponsoreita) saadakseen sopimuksen myös ensi kaudella. Kovalaisen sopimusasioista piti kuulla kesäloman aikana, mutta toistaiseksi on ollut hiljaista. No, onhan tässä vielä aikaa, mutta viimeistään syksyllä kuullaan varmasti lisää, miten palaset loksahtelevat kohdalleen, kun tallit julkistavat kuljettajasopimuksiaan.

Tässä jotain spekulaatiota F1:n MM-sarjan loppukaudesta ja vähän muustakin. Formulat palaavat kesätauolta 31.8. - 2.9.2012 Belgian Span radalla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.