Tältä Force India (nyk. Racing Point) näytti viime vuonna.
Tältä Force India (nyk. Racing Point) näytti viime vuonna...

Miljardööri pelasti F1-tallin ja perusti Racing Pointin

Viime kauden taloudellinen kriisitalli Force India tuli tiensä päähän viime vuoden päätteeksi. Kesällä selvitystilaan joutuneen tallin osti Lawrence Strollin sijoittajaryhmä, jonka turvin kausi päästiin ajamaan loppuun saakka, vaikkakin alkukauden pisteet tallilta nollattiin. Vuoden vaihteeessa alkoi isompia muutoksia, kun tallin nimi vaihtui Racing Pointiksi.

Racing Point -nimi nähtiin Force Indian tallin nimen osana jo loppukaudesta, mutta nyt Racing Point on ainoa nimi. Tämä tarkoittaa sitä, että vuodesta 2007 Formula 1:ssä mukana ollut Force India katoaa tallikartalta. Tätä ennen talli tunnettiin nimillä Midland (2006) ja ennen kaikkea Jordan (1991-2005) legendaarisen tallipäällikkönsä, Eddie Jordanin mukaan nimettynä.

Lawrence Strollin tuotua rahoituksen Racing Pointille Williamsilta, toi hän siellä myös poikansa, Lance Strollin. Lancea on kritisoitu koko hänen lyhyen F1-uransa ajan heikkojan ajotaitojen vuoksi ja "isin rahoilla" ajamisella, eikä puheita nyt helpota "isin tallissa" ajaminen. Lancella ei ole tähään kuin yksi mahdollisuus, näyttää kaikille epäilijöille, että he ovat väärässä. Racing Pointilla tähän pitäisi olla ihan hyvät mahdollisuudet, sillä viime vuosina he ovat olleet kilpailukykyisiä ja Williamsilta siirto on ainakin selkeä steppi ylöspään.

Vaikka tallli oli taloudellisessa kurimuksessa viime kaudella, ei se suorituskyvyssä kovin paljoa näkynyt. Nyt, kun rahoitus on turvattu, voi talli suunnitella tulevaisuuttaan rauhallisin mielin ja voi keskittyä muuhunkin kuin talouden käppyröiden tuijotteluun. Tuullitunnelin käppyröiden tuijotteleminen on paljon mielekkäämpää ja se auttaa taistelussa keskikastin kärkipaikasta, joka lienee Racing Pointin ykköstavoite alkavalla kaudella. Kärkitallit Mercedes, Ferrari ja Red Bull ovat liian kaukana, se olisi jo utopiaa, vaikka yksittäiset yllätykset ovat aina mahdollisia.

Kovan kirittijän Lance Stroll saa tallikaveristaan Sergio Perezistä. Kokenut kehäkettu on nopea, eikä hän kaihda härskejä ajolinjoja radalla, kysykää vaikka Esteban Oconilta. Viime kaudella silloinen Force Indian tallipäällikkö joutui pitämään ilmeisesti parikin puhuttelua, kun kisassa olisi kolissut tallitoverien välillä. Ja. jos Perez ei vastaa radalla, ei hän useinkaan myös verbaalisesti jää sanattomaksi. Siinä on nuorelle Lancelle varmasti kova pala purtavaksi.

Ulkoisesti tämän vuoden Racing Point ei ole muuttunut. Vaaleanpunainen on edelleen pääväri, mutta sinistä on takaosassa viime kautta enemmän. Mikä on sitten alkavan kauden vauhti, jää nähtävksi.

...ja tältä näyttää ensimmäinen Racing Pointin nimellä julkaistu F1-auto. Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä. Lähde: Racing Pointin Twitter.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.