Talvitestit päätökseen Rosbergin kärkiajalla

Lauantaina Espanjan Barcelonassa ajettiin talvitestien viimeinen päivä vain neljän tallin voimin, koska suurin osa oli saanut testiurakkansa päätökseen jo perjantaina. Viimeisen päivän vei nimiinsä Mercedesin Nico Rosberg.

Mercedes alkaa pikku hiljaa löytämään kadonnutta vauhtiaan. Perjantaina Mercedesin Michael Schumacher oli päivän nopein ja nyt oli Rosbergin vuoro. Viimeinen päivä oli sateinen, jonka vuoksi lauantain ajat jäivät kauaksi muina päivinä ajetuista ajoista.

Myös kierrosmäärät jäivät vähäisiksi. Vain kolmen kärki ajoi sen verran kierroksia, että heidän välisiä aikoja voi jollain tasolla verrata. Rosbergin jälkeen tulivat Williamsin Pastor Maldonado ja McLarenin Lewis Hamilton. Mercedesin Schumacher ja Ferrarin Fernando Alonso ajoivat vain viisi kierrosta kumpikin, eikä kummallekaan kirjattu aikakierrosta.

Perjantaina uuden autonsa esitellyt Hispania ei tullut Barcelonan viimeiseen testisessioon koko viikkona. Talli ei pystynyt ajamaan edes kahtena viimeisenä päivänä, koska Hispanian iskunvaimentimet juuttuivat Espanjan tulliin. Tämä tarkoittaa sitä, että Hispanian uusi auto kokee tulikasteensa vasta Australian kisaviikonloppuna kahden viikon kuluttua.

Talvitestit ovat nyt siis päättyneet. Kauden aikana testaaminen on kielletty rajoitettuja suoratestejä lukuun ottamatta. Tallit alkavat nyt valmistautua pikku hiljaa Australian osakilpailuun, joka ajetaan siis 25. - 27. maaliskuuta.

Barcelonan F1-testit la 12.3.2011

 1.  Nico Rosberg        Mercedes  1.43,814  35
2.  Pastor Maldonado    Williams    +0,519  23
3.  Lewis Hamilton      McLaren     +0,746  33
4.  Michael Schumacher  Mercedes  ei aikaa  5
5.  Fernando Alonso     Ferrari   ei aikaa  5

Ajat ovat epävirallisia.

Tulosten lähde:
MTV3:n F1-nettisivut

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.