Tähdet Rosbergin puolella

Mercedeksen Nico Rosbergin alkukausi on ollut täydellinen. Neljä voittoa neljästä osakilpailusta ovat antaneet Rosbergille ylivoimaisen johtoaseman samalla, kun tallitoveri Lewis Hamilton on paininut vaikeuksien kanssa.

Täysi pistepotti kauden ensimmäisistä kilpailuista antaa Rosbergille pelivaraa, jos tulevissa kisoissa tapahtuu jotain yllättävää. Virheisiin ja ongelmiin on varaa, sillä saksalaissuomalainen on saanut ajaa alkukauden kisat lähes ongelmitta. Toisin on ollut Hamiltonilla, joka on menettänyt runsaasti pisteitä erilaisiin teknisiin ongelmiin, viimeksi Venäjän GP:n aika-ajoissa.

On niitä ongelmia ollut Rosbergilläkin Mercedeksen mukaan, mutta pistetaulukossa ne eivät ole näkyneet. Hamiltonilla sen sijaan aika-ajot ovat menneet kahdesti pieleen luotettavuusongelmiin ja näiden lisäksi ongelmat startissa ja ensimmäisessä mutkassa ovat syöneet hallitsevan maailmanmestarin pistesaldoa. Hamilton on pahalla takamatkalla, mutta kautta on onneksi vielä paljon jäljellä.

Vaikka Hamiltonin ongelmat eivät ole kaikilta osin johtuneet miehestä itsestään, saattaa tilanne vaikuttaa henkisesti, jos tahti ei muutu. Voittokantaan pitäisi päästä nopeasti ja viedä Rosbergiltä mahdollisimman monta pistettä. Hamiltonin toivelistalla on luonnollisesti se, että hänen ja Rosbergin väliin mahtuisi mahdollisimman monta autoa, eikä Hamiltonia haittaisi Rosbergin tekniset ongelmatkaan.

Molemmat toiveet ovat ihan mahdollisuuksien rajoissa. Kiristynyt kilpailu Mercedeksen takana saattaa hyvinkin nostaa ainakin tietyissä kisoissa esimerkiksi Ferrarin Mercedesten väliin ja miksei Williamsin tai Red Bullinkin. Tämä saattaa toimia myös toisinpäin, eli syödä pisteitä Hamiltonilta, koska Mercedeksen tilanne on haastavampi kuin muutamaan aikaisempaan vuoteen nähden.

Tiukempi kilpailutilanne on vaikuttanut myös Mercedeksen kehitystyöhön ja tekniset ongelmat ovat alkaneet rasittamaan myös hallitsevaa maailmanmestaritallia. Valitettavasti Hamiltonin kannalta ongelmat ovat realisoituneet vain hänen kohdallaan ja Rosberg on ajanut voitosta voittoon. Uhka teknisistä ongelmista on olemassa molempien kuljettajien kohdalla, jos Mercedes ei ole onnistunut ratkaisemaan ongelmiaan. Mercedeksen onni on ollut, että myös Ferrarilla on ollut luotettavuusongelmia.

Hamiltonilla on kova työ nousta taistelemaan maailmanmestaruudesta, mutta onhan niitä nousuja ennenkin nähty. En pitäisi Rosbergin mestaruutta kirkossa kuulutettuna, jos Hamilton saa ongelmat selätettyä ja hyvän vireen päälle. Kovin paljon virheitä Hamiltonin kausi ei  tosin enää kestä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.