Barcelona 8. - 12.3.2011

Viimeistelytestit siirtyivät Barcelonan Bahrainin testien ja avausosakilpailun peruunnuttua maan epävakaan tilanteen vuoksi. Viiden päivän aikana radalla nähtiin kaikki tallit Hispaniaa lukuun ottamatta, vaikka talli esitteli uuden autonsa päätöstestien yhteydessä.

Barcelonan toiselle testisessiolle sorvattiin jo hieman ennen sen alkua yksi ylimääräinen testipäivä lauantaille, koska kaikki eivät halunneet ajaa tiistaista perjantaihin. Niinpä tiistaina aloitettiin yhdeksän tallin voimin ja keskiviikkona liittyi kaksi tallia lisää testausporukkaan. Hispaniaa ei näkynyt koko viikolla, koska aluksi talli odotti perjantaista uuden auton julkaisua, mutta sen ensikilometrit vesittyivät. Iskunvaimentimet olivat juuttuneet Espanjan tulliin, eikä Hispania saanut niitä käyttöönsä.

Tiistai ja keskiviikko sujuivat varsin tutusti Red Bullin hallinnassa Mark Webberin ja Sebastian Vettelin viedessä päivän kärkiajat nimiinsä. Torstaina alkoi kuulua kummia, kun Sauberin Sergio Perez valtasi kärkipaikan ja vanhojen aikojen paluun toi mieleen puolestaan Michael Schumacherin kärkiaika perjantaina.

Perjantaihin saakka Barcelonassa saatiin ajaa kuivassa kelissä, mutta lauantaina satoi rankasti. Testit menivät osittäin plörinäksi testaamaan jääneille Mercedesille, Ferrarille, McLarenille ja Williamsille. Hispania ei siis ollut edes ehtinyt aloittaa testaamista ja muut olivat jo lopettaneet. Sateen takia vain kolme kujettajaa sai ajan, Nico Rosberg heistä nopeimpana.

Viimeisten testien henki oli sama kuin aikaisempien. Kovin suuria johtopäätöksiä ei voi tehdä, koska ei voi tietää, mitä kukin testasi. Suuntaa ne kuitenkin antoivat ja voi sanoa, että hyvillä mielin avauskilpailuun voivat suunnata ainakin Ferrari ja Red Bull. Paljon pohdittavaa sen sijaan riittää esimerkiksi McLarenilla ja aivan varmasti Hispanialla. Näiden testien jälkeen alkaa testikielto rajoitettuja suoratestejä lukuun ottamatta.

Formula 1 -kausi 2011 alkaa Australian Melbournesta 27. maaliskuuta.

Ti 8.2.2011

 1. Mark Webber        Red Bull    1.22,544  97 kierrosta
2. Jenson Button McLaren 1.22,910 74
3. Vitali Petrov Renault 1.22,937 27
4. Sergio Perez Sauber 1.24,117 90
5. Nick Heidfeld Renault 1.24,735 20
6. Paul di Resta Force India 1.25,039 38
7. Davide Valsecchi Lotus 1.25,406 50
8. Sebastien Buemi Toro Rosso 1.26,004 48
9. Nico Hülkenberg Force India 1.26,030 31
10. Luiz Razia Lotus 1.26,723 29
11. Jerome d'Ambrosio Virgin 1.32,060 57

Tiistain raportti

Ke 9.3.2011

  1.  Sebastian Vettel     Red Bull     1.21,865  112 kierrosta 
2. Sebastien Buemi Toro Rosso 1.22,396 120
3. Vitali Petrov Renault 1.22,670 116
4. Lewis Hamilton McLaren 1.22,888 57
5. Felipe Massa Ferrari 1.23,324 101
6. Paul di Resta Force India 1.24,334 118
7. Kamui Kobayashi Sauber 1.24,436 107
8. Nico Rosberg Mercedes 1.25,807 100
9. Jarno Trulli Lotus 1.26,090 98
10. Pastor Maldonado Williams 1.26,989 29
11. Jerome d'Ambrosio Virgin 1.28,982 64

Keskiviikon raportti

To 10.3.2011

 1.  Sergio Perez        Sauber       1.21,761   95 kierrosta
2. Felipe Massa Ferrari 1.22,092 132
3. Mark Webber Red Bull 1.22,466 97
4. Rubens Barrichello Williams 1.22,637 105
5. Michael Schumacher Mercedes 1.22,892 89
6. Nick Heidfeld Renault 1.23,541 32
7. Heikki Kovalainen Lotus 1.23,990 40
8. Vitali Petrov Renault 1.24,233 24
9. Adrian Sutil Force India 1.24,334 108
10. Jaime Alguersuari Toro Rosso 1.24,779 107
11. Jerome d'Ambrosio Virgin 1.27,336 96
12. Jarno Trulli Lotus 1.34,485 6

Torstain raportti

Pe 11.3.2011

 1.  Michael Schumacher  Mercedes     1.21,268   67 kierrosta
2. Fernado Alonso Ferrari 1.21,614 140
3. Nico Rosberg Mercedes 1.21,788 22
4. Nick Heidfeld Renault 1.22,073 67
5. Rubens Barrichello Williams 1.22,233 89
6. Kamui Kobayashi Sauber 1.22,315 98
7. Jaime Alguersuari Toro Rosso 1.22,675 72
8. Sebastian Vettel Red Bull 1.22,933 63
9. Heikki Kovalainen Lotus 1.23,437 138
10. Paul di Resta Force India 1.23,654 42
11. Adrian Sutil Force India 1.23,921 26
12. Pastor Maldonado Williams 1.24,108 11
13. Jenson Button McLaren 1.25,837 57
14. Jerome d'Ambrosio Virgin 1.27,375 46

Perjantain raportti

La 12.3.2011

 1.  Nico Rosberg        Mercedes  1.43,814  35
2. Pastor Maldonado Williams +0,519 23
3. Lewis Hamilton McLaren +0,746 33
4. Michael Schumacher Mercedes ei aikaa 5
5. Fernando Alonso Ferrari ei aikaa 5

Lauantain raportti

Ajat ovat epävirallisia.

Tulosten lähde:
MTV3:n F1-nettisivut

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.